Kukkaro-Kähtävän kummajainen
Kätkö on lähellä kähtävän ojaa. Luonnontilaisena vesiväylä oli oikeastaan moni-ilmeinen vesistö, joka kaivettiin ränniksi 70 luvun alussa, kun metsäojitus tuli metsänhoidon toimenpiteeksi.
Luonnontilaisena vesistö ja sen ympäröimät tulvaniityt olivat luonnonystävien suosiossa. Uoma kiemurteli sieltä mistä vesi oli saanut väylää nakerrettua. Ahtaimmillaan se lorisi kivien lomassa. Vesistö leveni aina kovempien moreenimaiden jälkeen vesialtaiksi muodostaen helminauhamaisen lampareketjun. Lampareissa oli 2-3m vettä kuvinakin aikoina. Näihin lampareihin jäi tulvavesien laskiessa runsaasti nousukalaa haukia ja ahvenia. Niitä kalastettiin onkien ja silmustamalla. Rannan tulvaniityillä polveili pyörällä ajettava polku Kähtävältä aina Kukkaro-Kähtävän seutuville asti. Tulvaniityt olivat puistomaisia väljäpuustoisia alueita, joista nousi harvakseltaan koivuja muutaman koivun kimppuina. Lampien rantamille ilmestyi havulaavuja retkeilijöiden, kalastajien sekä metsästäjien jäljiltä. Historia kertoo Kähtävän ojan olleen turkismetsästäjien suosima sen runsaan majavakannan vuoksi. Luonnontilaisesta Kähtävänojasta ei ole tietääkseni jäänyt valokuvamateriaalia kuin yhdelle silloiselle luonnonihailijalle.
Nykyisin entiset tulvaniityt näyttävät puskevan puuta sen minkä sieltä sopii nousevan.