Skip to content

Kallas-Ukko Traditional Cache

Hidden : 5/17/2015
Difficulty:
1.5 out of 5
Terrain:
2.5 out of 5

Size: Size:   small (small)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:

Peruskätkö Murhirämeen laidalla.

Kallas-Ukon tarina
Noin 150 vuotta sitten Karsikkaalla eli Kallas-Ukko. Jostain syystä hän kyllästyi maailman menoon ja hirttäytyi. Hirttäytynyttä ei siihen aikaan saanut haudata kirkkomaahan, joten Kallas-Ukko kuopattiin kylälle johonkin rooppiin. Yöllä pojankoltiaiset kuitenkin kaivoivat poloisen vainajan ylös ja seisottivat erään talon portinpieleen. Toinenkaan hautaus ei tuottanut tulosta, vainaja löytyi toisen talon kaivosta. Kaivo piti hylätä ja tehdä uusi. Lopulta kylän miehet päättivät, että pitää Kallas-Ukonkin rauha saada ja niinpä he hautasivat hänet noin peninkulman päähän suon keskelle pieneen saareen. Sekään hauta ei tätä vainajaa pidätellyt, vuosikymmenien päästä pääkallo keikkui rauniolla saarellaan ja tuuli ulisi silmäkuopissa.
Tällaiset tarinat ovat sellaisia, että jokaisella kertojalla on oma versio. Mikä lienee sitten oikea totuus? On selvää, että sukupolvien saatossa suulliset kertomukset muuttuvat, mutta aina niissä kuitenkin on jotain totta!

Lähde: Karsikas-Suotukylän kyläkirja

Jos haluat kätköstä haastavamman, kannattaa se hakea helteisenä kesäpäivänä pahimpaan paarma-aikaan. Juomaa tuskin kannattaa ottaa mukaan, lenkkareilla pärjää ihan hyvin tai sandaaleissa. Penkkatietä kulkiessa ei ole yhtään ojanylityksiä, mutta jos tykkäät hyppelystä suon ylitys tarjonnee niitäkin! Ja jos et pimeää pelkää, etkä susia, niin voihan tämän yölläkin hakea

Additional Hints (No hints available.)