Asikkalan ensimmäinen sankarivainaja talvisodassa oli Viljo Valldén, joka kaatui marraskuun 30. päivänä 1939 Lipolassa. Hän oli 20-vuotias varusmies, joka palveli varusmiehenä suojajoukkona olevassa Jääkäripataljoona 2:ssa. Keski-Kannaksella sijaitsevan Lipolan alueella kaatui sodan ensimmäisenä päivänä kaikkiaan 27 miestä. Viljo Valldén on siunattu Asikkalan sankarihautaan, mutta ruumis jäi taistelukentälle. Näin kävi monelle muullekin kaatuneelle talvi- ja jatkosodan taistelujen aikana, vaikka tavoitteena oli kaatuneiden lähettäminen kotiseudulle haudattavaksi. Pääosa asikkalalaisista taisteli talvisodassa Valkjärven Punnusjärvellä Sarkolan kylän maastossa. Kaikkiaan talvisodassa menehtyi 77 asikkalalaista. Talvisodassa taistelevat yksiköt oli pääosin muodostettu saman paikkakunnan miehistä, jolloin joukko oli valmiiksi kiinteä ja miehet tunsivat toisensa. Talvisodan jälkeen kuitenkin huomattiin, että pahoihin taistelupaikkoihin joutuneiden yksiköiden raskaat tappiot kohdistuivat kovina yksittäisiin kyliin, jotka saattoivat aiheuttaa lähes kaikkien kylän miesten menetyksen. Tämän vuoksi jatkosodassa yksiköt muodostettiin eri paikkakunnilta tulleista miehistä.
Ensimmäiset sankarihautajaiset järjestettiin Asikkalassa helmikuun 4.päivänä 1940. Kirkonkylän lotat koristelivat kappelin ja suojeluskuntalaiset kokoontuivat kunniavartioon. Omaisten seppeleiden ja kukkavihkojen lisäksi myös suojeluskunta ja lotat laskivat mieleenpainuvassa tilaisuudessa oman seppeleensä. Sankarihautajaiset seurasivat toinen toisitaan tihenevässä tahdissa pitkin talvea ja kevättä. Maaliskuussa niitä järjestettiin peräti kahdesti.
Talvisodan sankarivainajat haudattiin Asikkalan kirkonkylän hautausmaalle siunauskappelin yläpuolella olevan kalliojyrkänteen eteen. Jo keväällä 1940 suojeluskunnassa heräsi ajatus sankarihautojen siirtämisestä väljempään paikkaan, hautausmaan kirkon puoleiselle alueelle. Jatkosodan sytyttyä ja yhä uusien arkkujen saapuessa Lahdesta autokuljetuksella Vääksyn kanavalle siirto todettiin välttämättömäksi, sillä uusia hautoja ei enää mahtunut. Talvisodan sankarihaudat kaivettiin auki ja arkut siirrettiin uudelle hautausmaalle. Tässä vaikeassa työssä oli mm. sotilaspoikia.
Kaikkiaan Asikkalan sankarihautausmaahan on siunattu 243 vuosien 1939 - 45 sodissa menehtynyttä. Sota-arkiston luettelon mukaan näinä vuosina menehtyi sodassa yhteensä 303 Asikkalassa syntynyttä tai Asikkalassa kirjoilla ollutta, tai kotipaikan omannutta miestä ja naista. Vaikka suomalaisen kutsuntajärjestelmän mukaisesti yksiköitä muodostettiin saman paikkakunnan miehistä, asikkalalaisia ehti palvella rintamilla kymmenissä eri joukko-osastoissa sotavuosien aikana.
Sankaripatsas valmistui sotien jälkeen ja paljastettiin syksyllä 1947. Patsas on Vehmaan punaista graniittia. Sen alkuperäiseen suunnitelmaan ei kuulunut sotilaskypärää, joka lisättiin patsaan päälle jälkikäteen. Patsaan itä- ja länsikylkeä koristaa vapaudenristi. Pohjoisen puoleisella sivulla on teksti: Isänmaan puolesta. Yläosaa kiertävät vastapäivään vuosiluvut 1939-1940, 1941 - 1945. Sankarihaudat kiertävät patsasta kolmessa ympyrän muotoisessa kehässä. Kullakin haudalla on punagraniittinen laatta, jossa on sankarivainajan nimi, sekä syntymä- ja kuolinajat.
Kätkö sijaitsee hautausmaan ulkopuolella olevalla mäellä. Kätkölle on seurakunnan lupa ja hautausmaan alueella liikkuessa toivotaan kunnioitusta ympäristöä ja siellä lepääviä vainajia kohtaan. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole tällä kätköllä vahingoittaa kauniin hautausmaan ympäristöä
Toivoisin, että vierailijat tahollaan uhraavat hetken ajatukselle, kuinka valtavan uhrin sotien sukupolvi on meille antanut ja kuinka hyvä meidän oikeasti on tässä maassa elää ja olla, heidän ansiostaan. Muistelkaa kertomuksia, joita isä tai isoisä on saattanut tuolta ajalta kertoa ja vaalikaa heidän muistoaan, jos he ovat jo keskuudestamme lähteneet. Meidän on mahdoton ymmärtää niitä olosuhteita, joissa he ovat nuoruutensa vuodet viettäneet. Olen luonut tämän kätkön kunniavelan tunteesta ja siitä suunnattomasta kunnioituksesta, jota tammenlehvä -sukupolvea kohtaan tunnen.
Oi Suomi synnyinmaa, suo helmahas sun poikasi onnellisna nukahtaa
Kun hän henkensä halvan sulle antanut on
Ei muuta kunniaa, kuin kuulla kummultansa sun kuusiesi kuiskinaa
Kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon