Äijämäen juoksuhaudat
Pappilanpuistoa vastapäätä, Nyynäistentien varrella on juoksuhautoja, jotka rakennettiin Venäjän puolustukseksi 1. maailmansodan aikaan. Joentaan kyläyhdistys on kunnostanut historiallisesti merkittävän alueen Museoviraston ja YliSet ry:n myötävaikutuksella. Juoksuhaudat ovat muinaismuistolain suojelemia sotamuistomerkkejä.
Joentaan kylällä on säilynyt myös monta hauskaa tarinaa juoksuhautojen rakentamistöistä. Niihin voi tutustua kylän oppaiden avulla juoksuhauta-alueella. Alueella on myös levähdyspaikka ja opastustaulu, josta selviävät kaivausten taustatiedot.
Kätkö ei ole juoksuhautojen alueella, mutta viitan Nyynäinen kautta pääsee sinne tutustumaan, suosittelen !