Geokätköilijäin kohtalot ovat tähtiin kirjoitetut! Tämä kätkösarja paljastaa persooniemme salat. Geohoroskooppimerkkisi määräytyy rekisteröintipäivämäärän mukaan.
Kalat
20.2.-20.3.
Väri: kermaviilitillikastike ja valkoviini
Onnennumero: alamittainen
Motto: valas on kala
Kalat omaa loistavan mielikuvituksen, mutta valitettavan vähän arkijärkeä. Jos vaikka huoltoaseman nurkalla on mikrokokoinen kätkö, tulee Kalat ensimmäiseksi ronkkimaan kahvion mikroaaltouunia. Älkääkä edes laskeko häntä lähelle lehmälaitumia jos kätkön kooksi on ilmoitettu "Muu"... Empaattisena ja parvessa viihtyvänä Kalat päätyy usein roikkumaan Vaa'an kanssa. Tällä onkin täysi työ rauhoitellessaan vainoharhaista Kalaa, joka luulee jokaisen ohikulkevan jästin tarkkailevan häntä.
Kalojen omiin kätköihin liittyvät yleensä romaanin mittaiset korkealentoiset kuvaukset joissa ei ole päätä eikä pyrstöä. Niiden sisältöjä ei kukaan muu ole koskaan loppuun asti lukenut eivätkä ne edes liity kätköön millään tavoin.
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Käänsin kylkeä ja jatkoin unia. Seuraavana aamuna olisi myrskyn jälkeen poutasää, tiesin, ja se tarkoittaisi yhtä asiaa: kalaretkeä. Saatoin jo aavistaa Rapaloiden kihisevän vesille pääsyn riemusta uistinpakissani, jota säilytin autotallissa vanhojen Teknarien alla. Oli siinä pinkassa myös pari Apua ja yksipä Playboykin oli sekaan mahtunut, mutta vain laadukkaiden artikkelien takia. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin tuudittuneena uinahdin.
Heräsin aamun sarastukseen ilman vekkarin apua.
Käytyäni kylpyhuoneessa aamutoimilla menin keittiöön kylpytakissa ja aivan ensimmäiseksi keitin itselleni pannullisen kahvia. Jos vaimo olisi ollut kotosalla, olisin myös keittänyt hänelle teetä, mutta hän oli nyt jo kolmatta päivää Forssassa sukuloimassa. Jääkaapissa oli jo kohta vanhaksi menevää makkarakeittoa, tyhjäksi kaavittu margariinirasia, kaksi rasvatonta maitotölkkiä joista toinen oli avaamaton, melkein täysi kinkkuviipalepaketti, puoli tusinaa kananmunia sekä erittelemätön erä vihanneksia. Mainitsen jälkimmäisistä vain sipulipussin. Koska margariinia ei siis ollut enkä mielelläni syönyt leipää kuiviltaan, päätin tehdä kaurapuuroa. Liedellä vaiko mikrossa? Siinäpä ikuisuuskysymys. En nyt jaksanut keskittyä lieden vahtimiseen, joten annostelin purut ja veden kuppiin ja törkkäsin satsin mikroon, ajaksi kolme minuuttia. Vrrrrm. Kahvi olikin jo valmista, täytin mukin ja astelin parvekkeelle. Istahdin löhötuoliin ja napsautin pöydällä olevan radion päälle. Sieltä kaikui merisää. Mitenhän se toimittaja Pasilan studiossaan saattoikaan tietää, mitä Merenkurkussa oli odotettavissa iltaan asti? Keittiöstä kuului kolme pitkää piippausta merkiksi siitä, että mikro oli suorittanut tehtävänsä. Radio ja mikroaaltouuni perustuvat molemmat radioaaltoihin. Mikroaaltouunin magnetroni lähettää radioaaltoja muutaman gigahertsin taajuudella, aallonpituuden ollessa kymmenen senttimetrin luokkaa. FM-radiolähettimen taajuus on vain sadasosa siitä ja aallonpituus kolmisen metriä. Puurokulho oli niin kuuma että jouduin käyttämään pannulappua apuna. Jos margariinia olisi ollut, olisin laittanut puuroon voisilmän. Nyt otin sen sijaan pakkasesta mustikoita joita survoin puuron sekaan. Mustikat olivat itse poimittuja suomalaisesta metsästä, joten niitä ei ollut tarvetta kypsentää. Otin puuroni ja palasin parvekkeelle. Olin jo juonut kahvikuppini tyhjäksi, joten palasin keittiöön täyttämään sen ja napsautin kahvinkeittimen pois päältä. Sitten palasin parvekkeelle. Puiden reunustamalla kadulla mies ulkoilutti kahta koiraa. Koirat olivat keskikokoisia mutta en tunnistanut rotua. Ehkä ne eivät olleet puhdasrotuisia laisinkaan. Radiosta kaikui Reijo Taipaleen laulu. En ollut koskaan käynyt Taipaleen keikalla, enkä todennäköisesti kävisikään sillä en ole mikään tanssilavaihminen. Toisaalta olisihan se kokemus sekin. Kadulla koirat rähähtivät jollekin, ehkä vastaankulkijalle, ehkä oravalle, ehkä toisilleen. En jaksanut katsoa, sillä olin jo istuallani enkä nähnyt kaiteen reunan yli kadulle. Puuro oli kuumaa mutta mustikat hieman viilensivät sitä. Söin varovasti ja hörpin kahvia. Syötyäni vein astiat takaisin keittiöön ja laitoin ne tiskikoneeseen joka oli tyhjillään. Laitoin kahvinsuodattimen biojätteisiin, pussi alkoi olla puolillaan joten solmin sen kiinni, laitoin uuden tilalle ja vein pussin eteiseen odottamaan roskakatokseen vientiä. Tässä taloudessa eivät banaanikärpäset majaile! Sitten olikin aika pukeutua. Cargo-shortsit ja hihaton paita tuntuivat hyvältä valinnalta järvelle. Jalkaan muovisandaalit, päähän lippis ja varalta huppari jos alkaa tuulemaan tai satamaan. Otin kännykän latauksesta ja kirjoitin vaimolle tekstiviestin missä kerroin olevani lähdössä kalaan ja että jos tämä jäisi viimeiseksi viestikseni niin toivoisin hänen löytävän komeamman ja vauraamman miehen, sillä hän oli liian ihana viettämään loppuelämänsä leskenä. Vastauskin tuli saman tien, siinä luki että jos hukun järveen niin vaimo tappaa minut. Annoin hänen pitää viimeisen sanan. Niinkuin aina. Hetken mietin, kysyisinkö ystävääni Pasia mukaan, mutta sitten muistinkin että hän oli Tallinnassa. Olin tilannutkin häneltä yhden lavan lonkeroa vaikka mielestäni onkin epäekologista kuljettaa alumiinikuoriin pakattua etanolilla laimennettua vettä suomalaiselta panimolta rekalla Viroon ja sitten sieltä yksityisautolla Suomeen. Mutta tällaisissa asioissa omantunnon tuskat on helppo sivuuttaa.
Otin roskapussin ja lähdin asunnosta. Hissiä en vaivautunut käyttämään sillä se olisi rappusia hitaampi eikä jaloittelu ole pahitteeksi tällä vatsalla. Astuin pihalle ja suuntasin roskakatokselle. Laitoin pussin biojäteastiaan.
Sitten kiersin talon ympäri autotallille ja avasin oven. Autoa siellä ei ollut mutta tarvitsin vavat ja vieheet. Abu Garcian avokela ja pakki tarttuivat kainaloon.
Vein tavarat autoon joka oli parkissa kadun laidassa ja istahdin kuskin penkille. Volkswagen Golfin hyrähdettyä käyntiin katsahdin CD-kotelosta Haloo Helsingin levyn ja laitoin sen soimaan. Kuussa tuulee -kappaleen intro alkoi kuulua ja olin aivan fiiliksissä. Lähdin ajamaan järvelle. Ajomatkaa oli neljä kilometriä, olisihan kalavehkeet polkupyörälläkin kulkeneet mutta milläs minä sen saaliin olisin kotiin kantanut. Olin perillä tuossa tuokiossa. Venerannassa ei näkynyt muita. Astelin omalle lasikuitujollalleni joka oli kiinnitetty paksulla riimulla rannan petäjään. Viskasin kamat veneeseen, avasin lukon ja äyskäröin veneen pohjalta viime yönä tulleet sadevedet minkä jälkeen pistin tapin paikalleen. Moottorissa näytti olevan ihan hyvin bensaa. Kun kaikki oli valmista, työnsin veneen vesille hypäten itse mukaan. Käänsin perämoottorin ajoasentoon ja vetäisin sen käyntiin. Sitten suuntasin katseeni etäiseen kiintopisteeseen ja lähdin ajamaan sitä kohti. Tunsin samaan aikaan pärskeiden viileyden ja auringon lämmön. Tästä tulisi vielä hyvä päivä!
