Salakalastaja on henkilö jolla ei ole asianmukaiset luvat maksettuna, tai hän kalastaa välineillä jotka eivät ole luvallisia. Salakalastaja voi saada sakkoja, välineet voidaan takavarikoida ja loppuikänsä joutuu kantamaan salakalastajan leimaa otsassaan.
On kuultu huhua, että joku riivattu olisi käynyt Pieni-Korpisella salakalastamassa. Koko kylän väki on ollut tuon lurjuksen jäljillä, mutta hyvin on osannut jälkensä peittää. Joku väittää nähneensä salakalastajan hiippailemassa jopa omassa rannassaan. Kuulemma on silloikin ollut saalista mukanaan ja vihaisesti oli mulkoillut mökkiin päin. Olipahan tuo joku lähtenyt salakalastajaa seuraamaan ja väittää pysyneensä jäljillä aina salakalastajan piilopaikkaan asti. Ainakin kolme nälkäistä lasta oli juossut salakalastajaa vastaan ja sääliksi oli käynyt tuota raukka parkaa joka oli lapsilleen ollut ruokaa hakemassa. Vähän kyllä epäili että saattaa Pieni-Korpisesta kalat loppua kun se lauma kasvaa ja tietenkin myös perinteiden mukaan lähtee salakalastamaan. Kyläläisten painostuksen alla on muutama vinkki kuitenkin tullut, kokeilepa sinä pääsetkö salakalastajan jäljille.
-
-
-It's possible to solve this, even if you speak english, swedish or any other language.
-
-
-
