Myrkkymarjat Mystery Cache

Myrkkymarja-aiheinen mysteerikätkö Rymättylässä. Kätkössä ei ole kynää.
Finnish poisonous berries themed mystery cache in Rymättylä.

Kaikki Suomen luonnosta löytyvät marjat eivät ole syötäviä. Suomessa kasvaa useita pensaita ja ruohovartisia kasveja, joiden siemenet muodostuvat marjoihin tai ovat luumarjoja. Useat näistä kasveista marjoineen ovat myrkyllisiä. Moni marjoista on tappava. Satunnaisenkin marjastajan kannattaa opetella tunnistamaan nämä myrkylliset marjat. Näitä myrkyllisiä marjakasveja on kymmenkunta. Myrkylliset marjat ovat usein kirkkaan värisiä, jotta linnut söisivät niitä ja levittäisivät niiden siemeniä. Vaarallisimpina pidetään usein sellaisia kasveja, joiden marjoja pikkulapset voivat luulla syötäviksi, kuten esimerkiksi kielo, näsiä, kuusama, konnanmarja tai sudenmarja.

Mikäli marjojen syönnistä tulee myrkytysoireita, on hyvä yrittää tunnistaa, mitä marjaa on syönyt, varsinkin jos on nauttinut marjoja suuria määriä. Jos epäilet myrkytystä, tyhjennä ja huuhtele suu. Ota nopeasti lääkehiiltä esimerkiksi nesteeseen sekoitettuna. Lääkehiili estää myrkyllisten aineiden imeytymistä vatsalaukkuun. Myrkytysten hoidossa tarvittava lääkehiilimäärä on melko suuri. Hiilijauhepullo on kätevä myrkytystapauksissa, koska pullo sisältää aikuisellekin riittävän kerta-annoksen (50g). Lääkehiiltä annostellaan lapsille myrkytyksissä 1g/kg. Lääkehiiltä voi antaa niin lapselle kuin aikuisellekin ohjeen mukaan. Nopeasti annettu lääkehiili estää myrkyllisten aineiden imeytymistä mahalaukusta.

• Kielo on Suomen kansalliskukka ja se on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Kansalliskukkamme kielo kasvaa metsänreunoilla, lehdoissa, lehtoniityillä, kivikoissa ja kalliorinteillä. Kielon lukuisat pareittain kasvavat lehdet nousevat pitkästä maan alla risteilevästä maavarresta. Kielo muodostaa laajoja kasvustoja. Lehdet ovat vihreitä ja muodoltaan suikeita. 15-20cm korkuiseksi nousevan varren päähän kasvaa toispuolinen kukkaterttu, johon avautuu kesäkuussa voimakkaasti tuoksuvia valkoisia kukkia. Marjat ovat ensin vihreät, sitten keltaiset ja elokuussa kypsinä oranssit. Marjat roikkuvat varren alapuolella. Kielon kaikki osat sisältävät muun muassa sydänglykosideja ja saponiineja, jotka ärsyttävät vatsaa. Kielon marjan mallossa on vähän myrkkyä, siemenissä myrkkyä on enemmän, mutta ne pitäisi purra rikki, jotta myrkky imeytyisi. Muutaman marjan syönti lähinnä ärsyttää vatsaa, mutta suuri määrä voi johtaa vakaviin myrkytysoireisiin. Lääkehiiltä annetaan yli viisi marjaa tai kukkaa syöneelle. Vakavissa myrkytyksissä voidaan harkita digitaliksen vasta­ainetta antidootiksi. Vanha luulo, että kielojen maljakkovesi olisi todella myrkyllistä ei ole totta.
• Kalliokielo esiintyy vain Etelä-Suomessa, ja se on harvinaisempi pohjoisemmassa. Lehtokallioilla, kalliohyllyillä, kivikoissa, harjuilla, puronvarsilehdoissa ja niityillä kasvava kalliokielo on monivuotinen ja myrkyllinen kasvi. Kalliokielon särmikäs ja kaareva varsi kasvaa noin 30cm korkuiseksi. Kapeat ja alta sinivihreät lehdet kasvavat yläviistoon varren yläosassa. Kukat roikkuvat varresta yksittäin tai pareittain. Kesäkuussa avautuvat valkoiset kukat ovat tuoksuvia. Marjat aluksi vihreitä, mutta elokuussa kypsyttyään sinimustia ja vahapeitteisiä. Tässä vaiheessa lehdet ovat kellastuneet tai jo pudonneet. Juurakkoa lukuunottamatta koko kasvi on myrkyllinen. Myrkky vaikuttaa hermostoon ja ruoansulatuskanavaan. Marjat sisältävät myrkyllisiä alkaloideja ja saponiineja. Pienen marjamäärän syöminen aiheuttaa harvoin oireita, mutta Suomessa tunnetaan ainakin yksi kuolemaan johtanut tapaus.
• Lehtokielo on paljon harvinaisempi ja vaateliaampi laji kuin yleisempi sukulaisensa kalliokielo. Lajeja on toisinaan vaikea erottaa vain yleisen ulkomuodon perusteella. Lehtokielo ja kalliokielo ovat niin läheisiä sukulaisia, että ne voivat risteytyä. Risteymiä käytetään yleisesti koristekasveina ja myydään taimitarhoissa kalliokielon tai tarhakielon nimellä. Risteytymät ovat steriilejä eli lisääntymiskyvyttömiä. Lehtokielo kasvaa yleisenä vain eteläisimmän Suomen tammivyöhykkeen lehdoissa, rantametsissä ja lehtoniityillä. Levinneisyysalue ulottuu aivan itärajan tuntumasta rannikkoa myöten aina Selkämerelle Merikarvialle saakka, Kokemäenjokivartta pitkin sisämaahan Nokialle ja Hämeenlinnaan. Kalliokielon tapaan myös lehtokielo on myrkyllinen.
• Oravanmarja kasvaa koko Suomessa, mutta se harvinaistuu Rovaniemen pohjoispuolella. Oravanmarja on monivuotinen ja kasvaa yleisenä kuivissa, tuoreissa lehtomaisissa kangasmetsissä. Oravanmarja on pieni ja hento vaatimattoman näköinen kasvi. Ohuen noin 15cm korkuiseksi kasvavan varren yläosassa on kaksi herttatyvistä lehteä. Kukinto on valkoinen ja tiheä varren päähän avautuva terttu. Kesäkuussa kukat tuoksuvat huumaavasti. Nuppineulan pään kokoiset marjat ovat raakana vihreitä ja punapilkullisia, kypsänä elokuussa tummanpunaisia ja suorastaan imeliä. Tässä vaiheessa lehdet ovat jo kellastuneet. Koko kasvi on myrkyllinen sisältäen pahoinvointia ja sydämen toimintahäiriöitä aiheuttavia aineita. Syötynä ne aiheuttaa mahan ärsytysoireita. Marjoja vähän syöneelle annettava puoli lasillista juotavaa, yli kymmenen marjaa syöneelle lääkehiiltä. Lintuihin kasvin myrkyt eivät vaikuta, mutta nämäkään eivät syö marjoja erityisen innokkaasti.
• Punakoiso on yleinen Etelä-Suomessa ja rannikkoalueilla. Punakoiso kasvaa rantapensaikoissa, tervaleppäkorvissa, ruovikoissa, ojissa ja joutomailla. Punakoiso on 30-160cm pitkä maan myötäisenä tai köynnöstävänä kasvava ja tyvestä puutunut puolipensas, jonka varsien puutuneet tyviosat ovat monivuotisia, mutta verson kärkiosat kuolevat talvisin. Lehdet ovat suippoja, ehytlaitaisia ja herttatyvisiä tai tyvestä liuskaisia. Punakoiso on tomaatin ja perunan sukulainen, joita sen lehdet muistuttavat. Tumman sinipunaiset kukat ovat pitkäperäisessä harsussa viuhkossa. Punakoison marja on aluksi vihreä, sitten kellanpunainen ja kypsänä punainen ja pitkulainen tai munanmuotoinen. Punakoiso on samanaikaisesti sekä karvas että makea. Marjat maistuvatkin ensin makeilta, mutta syljen pilkottua marjojen kemikaaleja maku muuttuu kitkeräksi. Punakoison koko kasvissa on runsaasti lähisukulaistensa perunan ja tomaatin vihreiden osien tavoin solaniini- ja solanidiini-alkaloideja. Koisojen alkaloidit vaikuttavat haitallisesti ruoansulatuskanavan limakalvoihin, keskushermostoon, sydämeen ja munuaisiin. Myrkytyksen uhrin elintoiminnot vuoroin kiihtyvät ja välillä lamaantuvat. Aikuiselle tappava annos punakoisoa on suuri, mutta lapsille kasvi on hyvin vaarallinen. Kirjallisuudessa todetaan 11-vuotiaan lapsen menehtyneen kymmenen marjan syömisestä. Kuoleman aiheuttaa alkaloidien aikaansaama hengityksen lamautuminen. Marjojen syöminen aiheuttaa usein vain lieviä oireita, kuten karvaan maun suuhun, mahaoireita ja päänsärkyä. Enintään viiden marjan syöminen ei vaadi erityistä hoitoa, enemmän syöneelle on annettava lääkehiiltä.
• Lehtonäsiä eli näsiä (riidenmarja) kasvaa melkein koko maassa. Näsiä on maassamme lehtometsien luonnonvarainen pensas. Useimmiten näsiä kasvaa 0.5-1m korkuisena pensaana, mutta hyvissä olosuhteissa voi nähdä parimetrisiäkin kasveja. Pitkät, suipot ja ehytlaitaiset lehdet ovat alapinnaltaan sinivihreät. Näsiä on kevään ensimmäisiä kukkijoita, samaan aikaan kuin sinivuokot. Huhti-toukokuussa ennen lehtien puhkeamista muutaman kukan ryppäinä varteen avautuvat kukat ovat vaalean sinipunaisia ja tuoksuvia. Kapeansuiket lehdet kasvavat kukinnan aikana varsien latvuksiin. Loppukesällä kypsyvät marjat ovat kiiltävän punaisia, rykelmänä. Hedelmä on punainen luumarja. Koko kasvi sisältää iho- ja limakalvoärsytystä aiheuttavaa metseriiniä ja dafnetoksiinia. Jo kahden marjan syömisen tiedetään vieneen lapsen sairaalahoitoon, ja kuusi marjaa on lapselle tappava annos. Aikuinen menehtyy 10–15 marjan myrkyistä. Näsiän marjoista tiedetään tehdyn ketunmyrkkyä. Ruotsalainen C.F. Nyman kirjoitti vuonna 1868 näsiästä: ”Jo vanhastaan tiedetään, että kuusi marjaa tappaa suden tai ainakin koiran”. Linnut ovat kuitenkin hyvin persoja näsiän marjoille, eikä kasvin myrkyt niihin mitenkään haitallisesti vaikutakaan. Marja on onneksi pahanmakuinen. Varren pureminen tai muutaman marjan syöminen voi aiheuttaa pahaa makua suussa tai voimakasta suun, kielen ja nielun polttelua. Tyypillisiä oireita ovat myös pahoinvointi, mahakipu ja ripuli. Oireet saattavat kehittyä muutaman tunnin viiveellä.
• Terttuselja on yleinen Etelä-Suomessa, ja tavallinen Oulun korkeudelle asti. Voimakkaasti tuoksuvaan terttuseljaan voi törmätä lähes missä tahansa: pihoilla, metsien reunoilla, teiden varsilla, kallioilla ja lehdoissa. Terttuselja ei kuulu alkuperäiseen lajistoomme. Se tuotiin pari sataa vuotta sitten kartanoiden navettojen seinustoille hävittämään lannan hajua. Siitä tulee sen kansan käyttämä nimi "p-pensas". Terttuselja on 2–4m korkea, roteva- ja siirottavahaarainen nopeakasvuinen pensas. Haarat ovat kellanharmaita. Liuskaiset suikeat lehdet ovat vastakkaisia ja laidoiltaan hampaisia. Tiheässä tertussa olevat pienet kukat ovat nuppuvaiheessa punertavia ja myöhemmin vihertävän- tai kellanvalkoisia. Hedelmä on punainen luumarja. Pienet punaiset marjat ovat rykelmissä. Kasvi on lievästi myrkyllinen, mutta pienen marjamäärän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.
• Lehtokuusama esiintyy yleisenä Hämeessä ja Ahvenanmaalla, ja se on harvinaisempi Etelä- ja Keski-Suomessa. Lehtokuusama kasvaa kuivissa ja tuoreissa lehdoissa. Lehtokuusama kasvaa harittavahaaraisena, vähän sotkuisen näköisenä pensaana 0.5-2m korkeaksi. Varsi on ontto ja kuori vaaleanruskea. Harvassa kasvavat lehdet ovat pareittain. Päältä ne ovat harva- ja alta tiheäkarvaisia. Se on hyvä perhosten ravintokasvi, mutta ihmisille myrkyllinen. Kapeat vaalean hunajaiset ja tuoksuvat kukat ovat pareittain. Niin ovat myös kiiltäviksi punaisiksi kypsyvät marjat. Kuusaman marjoissa on sinihappoa tuottavia ksylosteeeniyhdisteitä ja saponiineja, jotka voivat olla pahimmillaan tappavan myrkyllisiä. Vahinkoja estää onneksi marjojen karvas maku, joka ei houkuttele niitä ainakaan suuria määriä popsimaan. Marjat aiheuttavat myrkytysoireita, kuten oksentelua ja ripulia. Pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita. Huom! Marjasinikuusaman marjat ovat myrkyttömiä. Lehtokuusama ja korpipaatsama löytyvät usein samoilta kasvupaikoilta. Entisaikaan ihmiset erottivat ne toisistaan sanonnalla: kuusama karvainen, paatsama paljas.
• Korpipaatsama esiintyy yleisesti Etelä-, Keski- ja Itä-Suomessa. Lapissa harvinainen. Korpipaatsama kasvaa rannoilla, puronvarsilla, peltojen reunoilla, lehdoissa ja korvissa. Korpipaatsama on tummakaarnainen pensas tai pieni puu, joka kasvaa 2-6m korkuiseksi. Riukumaisen ulkonäkönsä vuoksi se jää helposti huomaamatta muun puuston seasta. Korpipaatsaman harvat oksat haarautuvat varresta miltei suorassa kulmassa. Lehdet ovat soikeat ja päältä sileät. Vaatimattomat ja pienet valkoiset kukat kehittyvät useimmiten lehtihankoihin oksien latvuksiin. Kukinto valkoinen-vihertävänvalkoinen 2–6 kukan viuhka. Hedelmä on luumarja, joka on ensin vihreä, sitten punainen ja kypsänä kiiltävä mustanvioletti. Kasvin kaikki osat ovat lievästi myrkyllisiä, mutta pienen marjamäärän syöminen ei yleensä aiheuta oireita.
• Sudenmarja esiintyy koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Monivuotinen sudenmarja kasvaa tuoreissa metsissä, lehdoissa ja purojen varsilla. Sudenmarja kasvattaa pystyn 30-40cm korkean varren, jonka yläosassa ovat lehdet kiehkurassa eli kasvavat samasta kohdasta. Lehdet ovat ohuita, leveitä ja teräväkärkisiä. Useimmiten lehtiä on neljä, mutta myös viisi- ja jopa kahdeksanlehtisiä sudenmarjoja tavataan. Lehtien yläpuolelle avautuu erittäin vaatimaton kukka, jota ei hevin kukaksi miellä. Kapeiden vihreiden terälehtien päällä ovat kapeat ja kellanvihreät terälehdet. Syksyllä valmistuva marja on 1–2cm leveä, sinimusta, vahapeitteinen ja ikään kuin navoistaan litistetty. Latvaan kehittyvä sinisenmusta marja muistuttaa siinä määrin jättiläismäistä mustikkaa, että saattaa mustikanvarpujen seasta pilkistäessään joutua erehdyksessä poimijan suuhun tai marjakoppaan. Marjojen ällöttävä maku estää onneksi tehokkaasti kohtalokkaan määrän syömisen. Pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita. Myrkyllisiä aineita ovat saponiinit, joita on sudenmarjan kaikissa osissa. Myrkkyjen imeytyminen ruoansulatuskanavasta on onneksi varsin hidasta ja vähäistä, mikä on pelastanut monien ”vääriä mustikoita” syöneiden hengen. Vakava myrkytys seuraa aikuiselle noin 30 marjan syömisestä, mutta pikkulapselle kohtalokas annos on vain kymmenkunta sudenmarjaa. Myrkytyksen ensi oireita ovat pahoinvointi ja oksentelu, myöhemmin mm. päänsärky, huimaus, silmäterien voimakas supistuminen ja perusteellinen sekavuustila. Saksalaiset ovatkin nimittäneet sudenmarjaa hullunmarjaksi. Linnut voivat syödä marjoja haitatta ja ne levittävät sudenmarjan siemeniä.
• Mustakonnanmarja on monivuotinen leinikkikasvi. Se kasvaa luonnonvaraisena tuoreissa ja kuivissa lehdoissa, rinteillä ja kallionalusissa. Yleinen Etelä-Suomessa, harvinaistuu Etelä-Lappiin mennessä. Se voi kasvaa jopa 70cm korkeaksi. Sen lehdet ovat suuria, liuskaisia ja kolmiomaisia. Konnanmarjalla on valkoisia kukintoja jotka ovat tiheitä latvaterttuja. Marjat ovat on raakana vihreitä ja kypsänä mustia, ja ne kiiltävät. Myrkyllinen marja kypsyy elo-syyskuussa. Yksi marja riittää tappamaan pienikokoisen koiran tai kanan. Myös tämän kasvin juuri aiheuttaa nautittuna myrkytyksen. Marjojen ihokosketuksesta aiheutuu kosketuskohdan punoitusta. Marjan maku on kitkerä. Se aiheuttaa suussa polttavaa tunnetta ja rakkuloita (suussa ja nielussa), lisääntynyttä syljenerittämistä, ripulia, vatsakipua ja oksentelua. Myöhemmin huimausta ja hengenahdistusta. Vakavassa myrkytyksessä voi olla vähentynyttä virtsaneritystä ja verivirtsaisuutta. Suuren annoksen nauttimisesta seuraa kuolema verenkierron pysähtymisen ja hengityshalvauksen vuoksi.
• Punakonnanmarja on itäinen taigalaji, joka kasvaa Lapin ja Koillismaan lehdoissa. Punakonnanmarja on monivuotinen pensas. Muistuttaa mustakonnanmarjaa, mutta lehdet ovat vaaleammat. Vaaleanvihreät ja kookkat lehdet ovat suippokärkiset ja laidoiltaan isohampaisia. Valkoiset kukat pystyissa ja tiheissä tertussa. Marjat ovat on raakana vihreitä ja kypsänä punaisia, ja ne kiiltävät. Koko kasvi on myrkyllinen. Punaiset marjat ovat myrkyllisiä, mutta herkullisen näköisiä. Marjat lienevät myrkyllisiä ainakin useimmille nisäkkäille, mutta myrkyttömiä linnuille, joiden mukana punakonnanmarja leviää uusille kasvupaikoille.
• Suovehka eli vehka on merkittävimpiä vesistöjemme umpeenkasvattajia. Vehka on varsin yleinen kosteikkokasvi Kainuun rajoille ja Oulun tienoille saakka, mutta harvinaistuu napapiirin tasalla. Yksittäisiä uskalikkoja kasvaa kuitenkin Pohjois-Lapissa asti. Vehka kasvaa kosteilla ja rehevillä paikoilla ja niinpä sitä näkee ojissa, korvissa, puroissa, rantaluhdissa ja metsälampien mutarannoilla. Sillä on paksu vaalea juuri, josta herttamaiset lehdet nousevat peittävinä kasvustoina. Vaaleanvihreä tiheä kukinto on tukilehden keskellä. Tiheäksi tähkäksi kypsyvät hedelmät ovat punaisia ja tahmeita. Vehka on myrkkykasvi, jonka kaikissa osissa on haitallista aroiinia. Eniten myrkkyä on hedelmissä ja juurakoissa. Kasvin myrkyt ärsyttävät, suorastaan polttavat ihoa ja suun limakalvoja. Vehkan syömisen tiedetään vieneen hetkeksi jopa puhekyvyn. Suurista annoksista johtuvan myrkytyksen oireita ovat mahakivut, oksentelu ja sydämen toimintahäiriöt. Pippurisen polttavan maun ja myrkylliset vaikutukset saa häviämään, kun juurakko kuivataan tai keitetään ja huuhdellaan perusteellisesti. Vehkasta onkin tehty pula-aikana sekä karjan rehua että leipäjauhojen jatketta. Juurakon ravintoarvo voi olla hämmästyttävän hyvä.
• Tuomi on yleinen lehtojen puulaji. Varjossa sen oksat taipuvat alaspäin, jonka vuoksi tuomet muodostavat usein tiheitä ja läpipääsemättömiä "rytöjä". Tuomi on samaa kasvisukua kuin luumu, kirsikka ja kriikuna. Tuomen kuori on tummanharmaa ja lehdet ovat himmeät ja hienosti sahalaitaiset. Valkoisina terttuina kukkiva ja tuoksuva tuomi on alkukesän hienointa nähtävää. Marjat kypsyvät mustiksi. Tuomen puu ja kuori sisältävät myrkyllisiä glykosideja. Marjat malto on myrkytön, mutta siemenet sisältävät sinihappoa ja ovat myrkyllisiä.