Märynummi on taajama Halikon keskiosissa. Märynummi on kahden kylän, Märyn ja Nummen yhteenkasvanut alue. Paikalliset kutsuvat taajamaa usein pelkästään Märyksi. Märynummi on korkea hiekkaharju, joka on ollut asutettuna jo kivikaudella. Harjulta on löytynyt lukuisia arkeologisia löytöjä mm. Suomusjärven kulttuurista. Nykyään Märynummi on taajama, jossa toimii oma ala-aste.
Venäläiset rakensivat 1800-luvulla Märyyn sotilaskasarmin Halikon reservikomppanialle. Kasarmi muutettiin 1926 mielisairaalaksi, joka tunnetaan nykyään Halikon sairaalana. Piirimielisairaalana Halikon sairaala loi useita työpaikkoja alueelle, ja teki Märystä kasvavan kylän.
Suomen sisällissodan jälkeen Märynummella teloitettiin 50 ihmistä, joukossa myös ulkopaikkakuntalaisia. Kirjailija Leena Lander on kirjoittanut näistä tapahtumista kirjan "Liekin Lapset". Teloitettujen haudalla, nykyisellä Halikon sairaalan hautausmaalla Vaskiontien varressa on vuonna 1940 pystytetty Punaisten muistomerkki.
Märyssä on ala-asteen lisäksi VPK:n paloasema, päiväkoti ja uimala. E18-moottoritie kulkee kylän eteläpuolelta. (Lähde: Wikipedia)
Kätkölle pääset kun kuljet annetuista naateista 942 metriä suunnassa 318.5 astetta
