Peruna Mystery Cache

Peruna-aiheinen mysteerikätkö Rymättylässä. Kätkössä ei ole kynää.
Potato themed mystery cache in Rymättylä.

Peruna on yksi tärkeimmistä ihmisen käyttämistä ravintokasveista Euroopassa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Peruna on maailman neljänneksi tärkein ravintokasvi. Sitä viljellään jokaisella mantereella ja yli sadassa maassa. Euroopassa perunaa tarkoittavat nimet ovat usein liittyneet perunan ulkonäköön: mukula, maapäärynä, maaomena ja tryffeli. Myös Suomen murteiden laaja perunaa tarkoittavien sanojen kirjo pohjautuu eurooppalaisiin nimiin. Yleiskielen ja lounais- sekä pohjalaismurteiden peruna juontuu ruotsin sanasta jordpäron; Lönnrotkin käytti kasvista nimitystä maapäärynä. Uudenmaan, Itä-Hämeen, Pohjois-Karjalan ja Lapin pottu on suora johdos ruotsin sanasta potatis, joka juontuu siitä, että Englannissa peruna sotkettiin bataattiin ja siellä tämän kasvin nimeksi tuli potato. Kaakkoismurteidemme (maa)omena on käännös sanasta jordäpple. Itärajan tuntumassa käytetty kartohka tulee venäjän sanasta kartohki, joka puolestaan palautuu saksan Kartoffel-sanaan; saksalaiset mielsivät perunan muistuttavan näöltään tryffeliä. Espanjalaisten käyttämä patata juontuu Karibian intiaanien käyttämästä batata-nimisestä bataattikasvista. Vaikka espanjalaiset erottivat perunan ja bataatin toisistaan jäi patata silti tarkoittamaan perunaa. Ranskalaiset tunsivat perunan maaomenana, joten he käyttivät siitä nimeä pomme de terre.

Suomessa viljeltiin perunaa vuonna 2016 noin 22000 hehtaaria. Tästä ruokaperunaa on 10000, ruokateollisuusperunaa 3050, tärkkelysperunaa 6400, varhaisperunaa 750 ja sertifioitua siemenperunaa 1100 hehtaaria. Vuonna 2016 perunaa nostettiin saman verran kuin vuonna 1920, eli 588mil. kiloa. Huippusato saavutettiin sotien jälkeen vuonna 1948, jolloin se oli kaksi miljardia kiloa. Nykyinen tuotanto on melko tasapainossa kulutuksemme kanssa. Perunasta korjataan mukulasato. Suurin osa sadosta käytetään ruokaperunaksi joko suoraan tai jalostettuna. Osa perunasadosta menee tärkkelysteollisuuteen. Perunatärkkelystä käytetään muun muassa paperiteollisuudessa. Perunan viljely on viime vuosikymmenten aikana keskittynyt läntiselle rannikkoalueelle. Ruokaperunasta viljellään kaksi kolmannesta Pohjanmaalla. Ruokateollisuusperunan viljelyalasta reilu puolet on Pohjanmaalla, yli viidennes Ahvenanmaalla ja vajaa 15 % Satakunnassa. Nykyään Suomessa on viljelyssä noin 60 eri perunalajiketta. Peruna kasvaa hyvin hiekkaisessa maassa ja Suomen kylmässä ilmastossa. Kylmä suojaa perunaa tuhohyönteisiltä. Peruna jaetaan 3 ryhmään; Kiinteä (tunnusväri vihreä), yleisperuna (tunnusväri keltainen) ja jauhoinen (tunnusväri punainen). Kiinteä peruna sopii saalaatteihin, keittoihin, laatikoihin ja kokonaan keitettäväksi. Yleisperuna on yleensä nimensä veroinen ja se sopii lähes kaikkeen ruuanlaittoon. Jauhoinen peruna sopii parhaiten perunamuusiin, soseisiin ja uuniperunaksi.

Alkuperäinen (villi)peruna on lähtöisin Etelä-Amerikan Andien vuoristosta, Perusta. Villiperuna otettiin luultavasti ravintokäyttöön Titicacajärven ympäristössä jo noin 10 000 vuotta sitten nykyisen Bolivian alueella, Andien vuoriston rinteillä, 3000–4600 metrin korkeudella. Joku inka on jossain vaiheessa keksinyt pistää perunan kiehuvaan veteen ja huomannut kypsää perunaa mutustaessaan, että mukulan keittäminen oli hyvä idea. Ken oli tämä ensimmäinen perunankeittäjä, jää historian hämärään. Perunan jalostustyön aloittivat inkaintiaanit valitsemalla villiperunoista vähemmän kitkeriä yksilöitä ja sellaisia, jotka eivät aiheuttaneet vatsavaivoja tai muita myrkytysoireita. Niistä valikoitui viljeltäviä lajeja, jotka risteytyivät herkästi keskenään ja villiperunan kanssa. Paikallisia Andien perunoita on hyvin monentyyppisiä. Paikalliset ovat suosineet värikkäitä perunoita ilmeisesti esteettisistä syistä, mutta myös siksi että ne ovat näkyneet paremmin perunaa nostettaessa. Inkojen satojen vuosien perunanviljelyn myötä lajikerunsaus oli jo hyvin laaja. Monia inkojen jalostamia perunalajeja ei vieläkään tunneta Andien ulkopuolella. Inkaintiaaneille peruna oli papa, mukula. Inkoilla oli edistynyt pengerviljelyjärjestelmä, joka teki mahdolliseksi korkeilla vuorenrinteillä viljelyn. Inkat eivät tunteneet auraa. He käyttivät maatöissä sen sijaan taclla-nimistä työkalua, joka oli metrin mittainen suora puinen keppi. Mies avasi ensin maan tacllalla, ja vaimo poisti sitten maasta kivet ja kylvi siemenet. Nykyisin pikkukylien perunanviljelijät pitävät ikivanhoja lajikkeita hengissä tiedemiesten ja turistien avulla. Andeilla perunaa ei saa haaskata, sillä sen uskotaan olevan lahja Pachamamalta, Äiti Maalta. Perunaa arvostetaan Perussa niin kovasti, että Santuruma Tinkay- festivaalin aikaan helmikuussa viljelijät jopa tanssivat ja laulavat pelloilla. Pitäähän mukuloilla olla viihdettä, jotta ne kasvaisivat mahdollisimman suuriksi. Jo inkojen valtakunnassa aikaa mitattiin perunakattilallisen kiehumisen mukaan, ja pinta-alan mittana oli topo, alue, joka tarvitaan yhden perheen perunoiden viljelyyn. Mukuloita on käytetty apuna jopa avioliittojen solmimisessa. Perussa on perinne, jonka mukaan morsiamen kelvollisuus määritellään sen perusteella, kuinka tarkasti hän osaa kuoria perunan.

Inkat olivat nykyisen Perun alueella elänyt intiaaniheimo. Inkat olivat alkujaan joukko pieniä ja erillisiä etnisiä ryhmiä. Nämä ryhmät kasvoivat liian suuriksi silloisille alueilleen ja sen seurauksena ryhmät alkoivat liikehtiä ja alkoi myös muodostua liittoutumia, joista syntyi myöhemmin inkavaltakunta. Inkavaltakunta alkoi laajentua 1100-luvulta alkaen päättyen suureksi valtakunnaksi 1400-1500 luvuilla. Koko valtakunnan alueella asui enimmillään noin 6–14 miljoonaa ihmistä. Inkaksi sanottu kuningas johti ylimystöä ja hyvin järjestettyä yhteiskuntaa. Inkavaltakunta tuhoutui vuoden 1532 jälkeen espanjalaisvalloittajien saavuttua. Espanjalaisten valloitusretket ja niiden seurauksena tulleet taistelut, taudit ja ryöstely olivat tuhoisia Andien rinteillä eläneille eteläamerikkalaisille alkuperäiskansoille. Inkojen viimeinen johtaja Túpac Amaru kukistui 1572, kun espanjalaiset valloittivat viimeisen itsenäisen inkakaupungin Vilcabamban. Vaikka inkavaltakunta tuhoutuikin, joitain inkojen kulttuuriperinteitä on säilynyt nykyaikaan asti, kuten ketšuan kieli, tekstiilitaide ja ruokakulttuuri. Inkojen asuinseudun Perun ylänköjen asukkaat ovat edelleen geneettisesti noin 95-prosenttisesti intiaaneja, ja eurooppalaisvaikutus heidän geeniperimäänsä on jäänyt hyvin vähäiseksi. Rannikolla sijaitsevassa pääkaupungissa Limassa intiaaniperimän osuus on enää 68 prosenttia.

Eurooppalaiset saivat todennäköisesti ensimmäisen kosketuksensa perunaan 1532. Ensimmäisen perunakuvauksen teki espanjalaisten retkikunnassa mukana ollut Juan de Castillanos, joka saapui Andien pohjoisosiin vuonna 1537. Takaisin Eurooppaan lähteviin laivoihin lastattiin intiaanien aarteiden lisäksi perunoita. Espanjalaiset huomasivat pysyvänsä terveinä syödessään niitä paluumatkan ajan, eikä C-vitamiinin puutteesta johtunut keripukki päässyt iskemään. Kanariansaarilla, joille laivat pysähtyivät, perunaa ryhdyttiin ilmeisesti viljelemään jo vuonna 1562. Varhaisimmat kirjalliset merkinnät perunasta Euroopassa ovat vuodelta 1567. Tuolta vuodelta on säilynyt lasku peruna- ja sitrushedelmälähetyksestä Antwerpeniin. Ensimmäiseksi perunaa viljeltiin todennäköisesti Espanjassa. Merkintöjä tästä on ainakin vuodelta 1573. Peruna levisi Espanjan kautta Ranskaan ja Belgiaan 1500-luvun loppupuolella. Siitä mukulan matka jatkui leviten Italiaan, Saksaan, Sveitsiin ja Hollantiin, lähinnä kuitenkin kasvitieteellisten puutarhojen kokoelmiin ja herraskartanoiden koristekasviksi. Peruna oli Euroopassa alun perin ylemmän luokan herkku ja koristekasvi. Kansa karsasti epäpyhänä, primitiivisenä ja likaisena pitämäänsä kasvia, mutta hallitsijoiden osoittaman esimerkin avulla perunan suosio kasvoi 1700-luvulla. Tärkeitä perunan suosion edesauttajia olivat Ranskan kuningas Ludvig XVI sekä Preussin hallitsija Fredrik Suuri, joka painosti talonpoikia perunanviljelyyn uhkaamalla nenän ja korvien silpomisella, mikäli mukuloita ei torpan pellolla kasvaisi. Aluksi halla tuhosi usein perunan ennen kuin se ehtii tuottaa satoa. Vähitellen perunanviljely kuitenkin yleistyi ja viljelijät oppivat valitsemaan olosuhteisiin paremmin sopivia lajikkeita. Andien peruna (subsp. andigena) tuotti mukuloita 12 tunnin päivänpituudessa, siksi vain eteläisimmässä Euroopassa siitä saatiin satoa. Sen sijaan myöhemmin 1800-luvulla Eurooppaan tuotu perunan chileläinen alalaji (subsp. tuberosum) oli sopeutunut tuottamaan mukuloita pidemmässä päivänpituudessa ja se soveltui paremmin eurooppalaisiin kasvuolosuhteisiin. Ensimmäinen perunan “läpimurto” ravintona tapahtui kun Espanjan kuningas Filip II lähetti sairaana olevalle Paavi Pius V:lle perunoita. Tarinan mukaan paavi parani taudistaan syötyään perunoita.

Ensimmäiset tiedot perunasta Ruotsi-Suomessa ovat vuodelta 1658. Perulaiseksi koisoksi kutsuttu peruna oli Uppsalan kasvitieteellisen puutarhan kasviluettelossa. Suomeen peruna saapui saksalaisten peltiseppien mukana 1730-luvulla. Sepät tulivat töihin Fagervikin kartanoon Inkooseen. Perunan käyttö kuitenkin yleistyi Suomessa vasta sen jälkeen, kun Pommerin sotaan vuosina 1757–1762 osallistuneet suomalaiset olivat tutustuneet siihen Saksassa. Perunan arvo kansanravintona havaittiin täällä pian. Ajan mittaan se vei nauriin aseman suomalaisten tärkeimpänä viljelys- ja ruokakasvina. Varsinkin papit opastivat ja kannustivat perunan viljelyyn. Sen puolesta puhui erityisen vahvasti Asikkalan seurakunnan kappalainen Axell Laurell. Hän laati vuonna 1773 aiheesta kirjasenkin, jonka nimi oli Lyhykäinen Kirjoitus, Potatesten Eli Maan-Päronain Wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huonen hallituxesa. Tyrvään kirkkoherra Anders Lizelius puolestaan piti monituntisia perunasaarnoja kirkossaan ja kirjoitti vuonna 1776 perunasta julkaisemissaan Suomenkielisissä Tieto-Sanomissa. Iso merkitys perunan leviämiselle oli myös Suomen Talousseuralla, joka perustettiin vuonna 1797. Seura korosti monissa eri yhteyksissä perunan tärkeyttä. Se jakoi vuoteen 1810 mennessä hallituksen rahoittamana ilmaiseksi noin 18 500 henkilölle siemenperunaa ja rohkaisi viljelijöitä rahapalkinnoin sekä mitalein. Monet perunaherätyksen saaneet papit lukivat jumalanpalveluksen jälkeen saarnastuolista kuulutusten jälkeen perunan viljelys-, talvivarastointi- ja ruoanvalmistusohjeita. Silti perunaa ei useinkaan osattu käyttää oikein, vaan sitä kehotettiin jauhamaan ja leipomaan jauhoista leipää. Aina ei kansan parissa oikein tiedetty, mitä perunasta tuli syödä, mukula, varsi vai kukat. Vuonna 1807 seura arvioi, että perunanviljely oli jo niin laajaa, että erityisiä toimenpiteitä sen edistämiseksi tarvittiin enää Savossa ja Karjalassa. Entisestään perunan suosio Suomessa kasvoi, kun sen käyttö viinanpolton raaka-aineena yleistyi. Turkulainen apteekkari Johan Julin kirjoitti tästä vuonna 1815 oppaan Neuwo, Kuinga Wiinaa, niistä Suomen Maasa säilywäisistä Jywäin-Laista ja Maan-Perunoista hyödyllisimällä tawalla taitaan polttaa ja Perunoista Leipää walmistaa. Aikoinaan perunalla oli suuri merkitys pohjoisissa maissa varsinkin talvi- ja kevätkuukausina, jolloin tuoretta kasvisravintoa oli vaikea saada. Etenkin keripukin ehkäisijänä peruna oli tärkeä. Peruna juurtui osaksi suomalaista ruokavaliota 1800-luvulta lähtien. Perunaa on käytetty keitin- ja muusiperunoiden lisäksi muun muassa rieskoissa, limpuissa, piirakoissa, keitoissa ja haudutetuissa laatikkoruoissa. Nykyisin peruna on perusruokaa, jota syödään niin arkena kuin juhlanakin. Perunan syönti Suomessa on vähentynyt paljon viime vuosikymmenten aikana. Vielä vuonna 1956 suomalainen söi vuodessa melkein 200 kiloa perunaa. Nyt yksi ihminen syö vuodessa noin 60 kiloa perunaa, eli n. 200g päivässä. Miehet syövät perunaa enemmän kuin naiset, koska monet naiset ajattelevat, että peruna lihottaa.

Ennestäänkin on tiedetty, että perunat kasvavat äärimmäisissä olosuhteissa. Peruna sietää paljon karumpia oloja kuin viljat. Se viihtyy jopa vuoristossa lähes viiden kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Perunaa on helppo kasvattaa, eikä se vaadi valtavia peltoaloja. Se tuottaa satoa viljaa nopeammin, ja ravintoarvoltaankin se on parempi kuin ihmiskunnan tärkeimmät nykyiset ravinnonlähteet riisi, maissi ja vehnä. Peruna kuuluu kotimaisten juuresten lailla vähäisimpään ilmastovaikutuksia aiheuttavaan tuoteryhmään ja niiden hiilijalanjälki vaihtelee 0.06-02 CO2-evk/kg. Vertailun vuoksi riisin ilmastovaikutus on 2.76 kg CO2-evk/kg ja pastalla se on 0.68 kg CO2-ekv/kg. Peruna on viljelijälleen myös viljoja vakaampi tulonlähde. Sen hinnan määrittävät paikalliset tuotantokustannukset ja sato-odotukset, eivät kansainvälisten raaka-ainemarkkinoiden heilahtelut, sillä vain murto-osa maailman perunasadosta päätyy ulkomaankauppaan. Perunan uudesta voittokulusta esimerkiksi sopii Kiina, joka on nopeasti noussut maailman suurimmaksi perunantuottajaksi. Sen sato on jo kaksi kertaa niin suuri kuin entisen perunajätin Venäjän ja vastaa melkein neljäsosaa koko maailman tuotannosta. Kymmenet miljoonat ihmiset tarttuvat jo useammin perunakattilaan kuin riisikulhoon. Maailman keskimääräinen perunasato hehtaaria kohti jää 15 tonniin, kun se Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa yltää 35-40 tonniin. Perunan jalostustyö on hankalaa ja hidasta, sillä edes viljellyistä perunoista ei tiedetä riittävästi risteytyksiä ajatellen. Pulmat johtuvat perunan perimästä. Kun useimpien eliöiden dna:ssa on kutakin geeniä kaksittain, perunalla on jokaisesta arviolta 40 000 geenistään neljä varianttia. Siten kahden lajikkeen liitosta voi syntyä yli 800 miljoonaa erilaista yhdistelmää. Tähän kaatui lupaava yritys risteyttää tavallinen ruokaperuna perunarutolle täysin immuunin meksikolaisen villiperunan kanssa. Syntyi vastustuskykyinen, mutta heikkosatoinen ja pahanmakuinen lajike. Kestävämpien ja satoisampien lajikkeiden kehittäminen onnistuu vasta, kun perunan genomi on selvillä. Ilman tietoa perimästä laajat perunaoperaatiot voivat valua tyhjiin. Uhkaksi nousee perunarutto, pääasiassa siemenperunassa piilotteleva sienitauti, joka leviää nopeasti ja tuhoaa sadon tehokkaasti. Kansainvälinen perunainstituutti CIP on toteuttanut tutkimusten sarjan, jonka tavoitteena on selvittää, voivatko perunat kasvaa maan ulkopuolella. Tulokset ovat lupaavia. Tällä hetkellä perunantaimet koelaatikossa kukoistavat. Ne ovat jopa kasvattaneet mukuloita. Koeolosuhteet matkivat Marsin vuorokausisykliä ja lämpötilaa, säteilyä, ilmanpainetta sekä ilmakehän koostumusta.

Peruna on elintarvikkeena hyvin terveellinen. Se on luonnostaan laktoositon, kolesteroliton ja gluteeniton, eikä sisällä keinotekoisia lisäaineita. Perunoissa on flavonoideja (keltamaltoisissa karotenoideja ja sini/punamaltoisissa antosyaniineja). 80% perunasta on vettä. Peruna sisältää kilokaloreita keitettynä vain 76kcal/100g. Keitetyssä perunassa ei ole olenkaan rasvaa ja se sisältää B- ja C- vitamiineja, foolihappoa, sinkkiä, magnesiumia, kaliumia ja rautaa. Perunassa on lisäksi proteiinia 1.9g/100g sekä kuituja 1g/100g. Hiilihydraattiakin peruna sisältää puolet vähemmän kuin riisi ja 80% vähemmän kuin makaroni. Syötyäsi 150g perunaa (keskimääräinen päivittäinen määrä) tunnet olosi kylläisemmäksi kuin syötyäsi saman määrän riisiä ja pastaa. Monet syövät perunat kuorineen. Silloin saa kuitua kaksinkertaisen määrän ja perunat maistuvat myös paremmalta. Tutkimusten mukaan perunan syöminen virkistää mieltä sekä vähentää stressiä ja masennusta, sillä se lisää serotoniinin tuotantoa aivoissa. Perunan säännöllinen nauttiminen pienentää myös riskiä sydänsairauksiin sekä alentaa verenpainetta. Perunan hiilijalanjälki on pieni verrattuna muihin hiilihydraatin lähteisiin, kuten viljaan ja kasvihuonevihanneksiin. Esimerkiksi kuivatun viljakilon tuotantoon kuluu energiaa kolme kertaa enemmän kuin perunakiloon. Perunan vesistöä rehevöittävä vaikutus on noin neljä kertaa pienempi kuin kotimaisesta vehnästä tehdyllä pastalla.

Peruna ei ole juures, vaan se on ruohovartinen koisokasvi. Peruna (Solanum Tuberosum) on koisokasvien (Solanaceae) heimoon kuuluva kasvi. Peruna on sukua tomaatille, munakoisolle, paprikalle ja chilipippurille. Heimoon sisältyy myös joitakin myrkyllisiä kasveja, kuten tupakka, hulluruoho ja mustakoiso. Peruna tuottaa juuria ja maavarsia maan alle. Mukulat, tai toiselta nimeltään perunat, kehittyvät ja kasvavat maavarsien päissä. Mukula on osa maavartta. Peruna kuuluu niiden yhdeksän viljelykasvin joukkoon, joiden avulla tuotetaan 75 prosenttia ihmisravinnosta. Perunakasvi on kooltaan pieni mutta suurilehtinen. Useimmiten perunan mukulan kuori on ruskea tai keltainen, mutta se voi olla myös violetti, punainen tai vaaleanpunainen. Sisältä peruna on usein vaalea, mutta on mahdollista, että se on sisältäkin kuoren värinen. Se sisältää noin 10–15% tärkkelystä, vajaat 2% proteiinia, ja tuoreena myös kohtalaisesti c-vitamiinia, joka kuitenkin osittain tuhoutuu useita kuukausiakin kestävän varastoinnin aikana. Perunan maanpäälliset vihreät osat ovat myrkyllisiä. Ne sisältävät solaniini nimistä alkaloidia, samaa jota syntyy valoon joutuneissa mukuloissa ja saa ne vihertymään. Vihertyneitä mukuloita ei pitäisi syödä, sillä solaniini ei hajoa edes keitettäessä. Säilytäthän perunasi siis valolta suojattuna +4...+5°C asteen lämpötilassa. Viileämmässä perunat imeltyvät ja lämpimämmässä ne alkavat itää.

Perunalajikkeet ovat erilaisia. Ulkonäkö, maku, keitto-ominaisuudet ja keittoaika ovat erilaiset. Peruna maistuu hieman erilaiselta, riippuen missä päin maailmaa se on kasvanut. Onnistuneen perunaruoan lähtökohta on oikean perunalajikkeen valinta. Hyvänkin safkan saattaa pilata laadultaan sopimaton tai huono peruna. Väärien lajikkeiden käytöstä kertovat liisterimuusi tai keitettäessä hajonneet annosperunat tai vetinen, läpikuultava varhaisperuna salaatissa. Perunalajikkeet poikkeavat toisistaan viljely, ja sato-ominaisuuksiltaan. Esim. eri maalajeille ja eri puolelle Suomea soveltuvat erilaiset lajikkeet. Suomessa perunat istutetaan pääosin toukokuussa ja kesäkuun ensimmäinen viikko on perinteisesti ollut viimeisiä aikoja (Kustaan päivä). Pääsato korjataan syys-lokakuun aikana. Poikkeuksena muodostavat varhaisperunat, joista ensimmäiset saatetaan nostaa jo toukokuun lopulla. Lounais-Suomessa (erityisesti Rymättylän seudulla) aikaisinta perunaa istutetaan maaliskuun lopulta huhtikuulle. Usein meillä tulee myyntiin loppukeväästä mm. edullista ruotsalaista varhaisperunaa, esimerkiksi swiftiä, joka kilpailee kotimaisen tuotannon kanssa, mutta makutesteissä se ei ole kotimaan varhaisperunoita voittanut. Harvoin voi liputtaa niin varauksetta kotimaisen puolesta kuin varhaisperunan kohdalla voi, ja syy on se, että kuljetuksenkestävyyttä ja makua on vaikea yhdistää samaan tuotteeseen ainakin, kun kyseessä on varhaisperuna tai mansikka. Varhaisperuna on nostettava heti sadon valmistuttua. Varhaisperunat ovat keskenkasvuisia ja heikkokuorisia perunoita, joiden kuori lähtee kevyesti hieraisemalla. Esim. Marokosta ja Israelista tuotavat lajikkeet eivät ole varhaisperunaa. Varsinaisesti uusi peruna aina tarkoittaa uuden sadon perunaa, joka voi olla peräisin ihan mistä vain. Esimerkiksi Välimeren maista alkuvuodesta tuodut perunat ovat uutta perunaa. Samoin voisi kutsua uudeksi perunaksi sitä perunasatoa, joka saadaan Suomesta syksyllä varastoitavaksi. Kesäkuun alkupuoliskolla ja juhannuksesta lähtien Suomessa päästään herkuttelemaan perunalla, joka on varhaisperunaa. Toki nimi voi kansan suussa olla uusi peruna, mutta nämä myös neitsytperunoiksi kutsutut jokakesäiset uutukaiset ovat jo lajikkeeltaan eri asia kuin muu peruna. Ne edustavat varhaisperunalajikkeita. Kesän loppupuoliskolla myytäviä perunoita voi kutsua kesäperunoiksi. Maatiaisperunoiksi kutsutaan sellaisia perunoita, joita viljeltiin Euroopassa ennen kasvinjalostusta 1860-luvulla. Varsinkin koulumaailmassa tunnetaan myöskin kumiperuna, sekä kinder-yllätysperuna, jotka kumminkaan eivät ole omia perunalajikkeita.

Suomen varhaisperunan tuottaja-alueet keskittyvät luonnollisesti lämpimimmille alueille. Ensimmäisistä markkinoille tulevasta avomaan varhaisperunasta suurin osa tulee Rymättylästä ja sen media joka vuosi myös noteeraa. Pitäjän pienikokoisilla tiloilla varhaisperuna on erittäin merkittävä tulonlähde, jota on vaikea korvata muulla tuotannolla, Vuonna 2012 varhaisperunalta poistui kansallinen tuki, mikä aiheutti viljelijöissä pelkoa kannattavuuden heikkenemisestä. Varhaisperunan hinta painuu usein nopeasti alle tuotantokustannusten, mikä aiheuttaa viljelijöissä tyytymättömyyttä. Varhaisperuna on työllistävämpi viljeltävä kuin vaikkapa ruokaperuna tai vilja. Suomessa viljellään varhaisperunaa noin 450 tilalla ja vajaalla 800ha pinta-alalla, josta Rymättylän osuus on n. 240ha. Varhaisperuna antaa elannon monille pitäjän maatiloille. Vielä 60-luvulla Rymättylässä viljeltiin omaa lajiketta "Rymättylän varhasta". Nyt valtalajikkeena on ollut jo pitkään Timo. Muita Lounais-Suomen saaristossa olevia varhaisperunan viljelypaikkakuntia ovat Merimasku, Parainen, Houtskar, Korppoo, Nauvo, Uusikaupunki ja Laitila. Myös monet paikkakunnat Satakunnassa ja Hämeessä ovat kotimaisesta varhaisperunasta kuuluja. Ensimmäiset lähellä tuotetut varhaisperunat ovat harvoja aivan koko kansan herkkuruokia. Lounais-Suomen rannikkokaupungeissa varhaisperunaa alettiin juhlia 1960-luvulla, jolloin uudesta perunasta ja uudesta Islannin sillistä tuli erottamaton pari. Perunasesonki osui samaan aikaan sillilaivojen paluun kanssa. Rymättylän Röölässä pidetään yhä vuosittain kesäkuussa perinteinen silli ja uussi perunoi tapahtuma, jossa jaetaan erä ilmaisia silli-uusiperuna-annoksia. Varhaisperunan maussa tunnistaa mietoa makeutta, aavistuksen kirpeyttäkin. Tavallisimmin varhaisperunat keitetään suolalla ja tillinvarsilla maustetussa vedessä. Varhaisperunat lisätään aina kiehuvaan veteen. Keittoajaksi riittää perunoiden koon mukaan 8–12min, joskus hieman pidempään. Suolaa jotkut suosittelevat jopa ruokalusikallisen litralle vettä, mutta 1tl/1l vettä on riittävä suolamäärä. Perunoiden on annettava kuivahtaa veden valuttamisen jälkeen ja ne on peitettävä keittiöpyyhkeellä tai talouspaperilla. varhaisperunat voi myös kypsennetään höyrykattilassa. Ensimmäiset varhaisperunat kannattaa herkutella aivan yksinkertaisella tavalla. Jotta perunan maun saa esiin, riittää kypsennetylle perunalle voinokare ja aromikas tilli. Saaristolaiseen tapaan kuuluu lisätä perunoille voisulaa, johon on pilkottu uutta nippusipulia. Silli toimii varhaisperunan parina aina.

Varhaisperunaa tuotetaan Suomessa 10milj. kiloa vuosittain, ja varhaisperunaa tuodaan Suomeen ulkomailta miljoona kiloa. Kun varhaisperunaa aletaan korjata, ovat satomäärät suomalaisviljelijällä ensin pieniä, 8000kg/ha, mutta viikko viikolta kilomäärät kasvavat, ollen parhaimmillaan 20000kg/ha. Tästä syystä ensimmäiset erät ovat aina kalliimpia kuin sitten satokauden edetessä. Varhaisperunan kausi kestää Suomessa suunnilleen heinäkuun puoliväliin, ja se alkaa kunnolla kesäkuun puolivälissä tai juhannusviikolla. Varhaisperunasadon eteen tehdään paljon käsityötä. Siksi varhaisperunaan tulisikin suhtautua kunnioittavasti ja olla valmis tarttumaan kotimaan varhaisperunasatoon silloin, kun sitä aletaan maasta nostaa. Varhaisperuna on arka herkku, joka on sitä parempaa mitä pikimmin ja vähäisemmällä käsittelyllä se saadaan pellolta pöytään. Pahinta mitä kauppa voi varhaisperunalle tehdä, on säilyttää perunoita valossa, joskus jopa lamppujen alla. Peruna on suojattava valolta ja säilytettävä viileässä, mieluiten +10°C asteessa. Varhaisperunaa kasvatetaan kautta Suomen, mutta satoa ei aina saada kovin aikaisin. Varhaisperunaa aletaan istuttaa jopa routaiseen, joka tapauksessa kylmään maahan maaliskuussa. Sitä hoivataan ensin läpinäkyvän muovin ja harsojen, sitten pelkän harson alla. Joskus kasvustoa peitellään jopa huopakankailla ennen kuin kasvi tulee pinnasta esiin. Muovin käyttö vaatii jatkuvaa tarkkailua, jotta kasvi ei pääse tukehtumaan. Harsot ovat tarpeen hallan torjumisessa. Myös kastelu paitsi kastelee maaperää myös suojaa hallalta. Hallavaroituksen aikaan voidaan myös lapioida multaa suojaksi vakoihin. Hallitseva varhaisperunalajike on Timo, jota viljellään puolella kokonaisalasta. Toiseksi suurimmaksi lajikkeeksi on noussut Solist. Siikli tulee kolmannella sijalla, jos verrataan viljelypinta-alojen kokoja. Perunanviljelijät kutsuvat Siikliä mielellään kesäperunaksi, koska se ei ole kovin aikainen lajike. Muita varhaisperunalajikkeita ovat Annabelle, Arielle, Avanti, Barima, Carrera, Colomba, Jessica, Jussi, Ostara, Rikea, Rocket ja Victoria. Solist-perunan etuna pidetään matalasilmuisuutta. Carrerasta pidetään, koska se on keltakuorista ja keltamaltoista, rakenteeltaan melko kiinteä. Annabelle miellyttää yhä useampia. Nyt 40 vuoden tauon jälkeen on Suomessa jalostettu uusi varhaisperunalajike Jussi. Jussi-peruna on jalostettu Timosta ja Gloriasta niin, että liikkeelle lähdettiin 500 lajikkeesta. Jalostustyö kestää aina pitkään, tässä tapauksessa 1900-luvun lopulta alkaen. Jussin ”vanhemmat” päästiin valitsemaan tämän vuosituhannen alussa. Se tulee yleistymään 2017 jälkeen. Tavoitteena on ollut saada varhaisperuna, joka voidaan istuttaa varhain keväällä kylmään maahan, tuottaa paljon mukuloita ja kasvaa nopeasti. Myös maku ja ulkonäkö ovat merkittävät ominaisuudet. Jussille povataan hyvää markkinaosuutta Suomessa ja myös mahdollisuuksia kansainvälisille markkinoille.

Moni ei tiedä, että varhaisperunoita voi säilötä pakastamalla. Oikeaoppinen pakastaminen ei pilaa niiden makua. Valitse hyvälaatuisia ja mahdollisimman tasakokoisia perunoita. Puhdista perunat ja esikiehauta ne suolalla ja tillinvarsilla maustetulla vedellä 3-5min (muistathan, että varhaisperunat lisätään aina kypsymään kiehuvaan veteen. Esikiehautus lopettaa perunoiden entsyymitoiminnan). Ilman kiehautusta perunoiden laatu huononee pakastimessa. Kun perunat on esikeitetty, jäähdytetty ja niiden pinnat kuivattu, ne voi pakastaa pussissa tai rasiassa. Kun haluat käyttää näitä pakastettuja varhaisperunoita, pane ne jäisinä suoraan pakastimesta kiehuvaan vesitilkkaan, jossa ne kypsentyvät puolet nopeammin kuin raa’at perunat.

Tehtäväsi on tunnistaa kuvassa olevat kasvit, jolloin saat selville geokätkön koordinaatit. Bogus-koordinaatit eivät kerro kätköpaikkaa.