Urjalan keskustan ensimmäinen koulu siirtyi Laukeelaan Urjalankylästä, jonne oli perustettu kyläkoulu 1858. Koulu haluttiin lähemmäs kuntakeskusta. Tontti lohkaistiin Uotilan maista 600 markalla. Koulu sijaitsi mäen päällä, nykyisin leikkialueella. Koulu paloi 1924 ja opetus siirtyi viereiseen lastenkotiin. Vanhoista rakennuksista on jäljellä enää keittolarakennus, joka on toiminut mm. suutarin verstaana ja mehuasemana.
Mäen päälle rakennettiin sittemmin uudempi, Kirkonkylän koulu, jossa oli luokat 1-6 ja erityisluokat (Laukeelan koulu). Koulussa oli suhteellisen hyvät tilat, mutta kunta alkoi lakkauttaa pieniä kyläkouluja ja koulu kävi ahtaaksi. Samaan aikaan Huhdin yläkoulu ja Väinö Linnan lukio todettiin huonorakenteiseksi. Uuden modernimman koulun hinnaksi tuli noin 16 miljoonaa euroa.
Uusi koulu on kuntalaisten ahkerassa käytössä. Siellä on mm. kuntosali, auditorio ja kolmiosainen liikuntahalli. Koulussa on myös panostettu musiikkiin ja kädentaitoihin. Iltaisin siellä kokoontuu kansalaisopisto, musiikkiopisto ja muut harrastuspiirit.
Kätkön löytääksesi sinun on löydettävä ensin kaksi alkupistettä. Lopullinen piste sijaitsee näkyvällä paikalla, mutta kirjauksen voi suorittaa huomaamattomasti.
UUDESSA KOULURAKENNUKSESSA EI OLE MITÄÄN GEOKÄTKÖÖN LIITTYVÄÄ!