Koiranpäivä
Koiranpäivä on Suomen Kennelliiton järjestämä valtakunnallinen teemapäivä, jota vietetään 24. huhtikuuta. Ensimmäisen kerran päivää juhlittiin vuonna 2007. Koiranpäivänä eri kennelpiirit järjestävät koiriin liittyviä tapahtumia.
Koiranpäivällä Kennelliitto haluaa muistuttaa ihmisen parhaan ystävän merkityksestä. Koiranpäivänä korostetaan pehmeitä ja lämpimiä arvoja ja kerrotaan koiran erilaisista rooleista ihmisen elämässä ja yhteiskunnassa.
Koiranpäivää vietettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2007. Kennelliiton tulevaisuustoimikunta mietti tuolloin koiran asemaa yhteiskunnassa ja suunnitteli keinoja, joilla koiran tuottamat hyvät asiat saataisiin kaikkien tietoon. Koiranpäivän viettämistä ehdotti toimikunnassa mukana ollut kunniajäsen Pertti Kuopila. Niin valtakunnallista Koiranpäivää alettiin viettää Pertin päivänä 24.4.
Vuoden 2019 teemana on koiran tarina. Koiranpäivänä tuodaan esille vastuullisen koiran hankinnan tärkeyttä ja kannustetaan ihmisiä jakamaan tarinoita koiransa kotiutumisesta sekä yhteisestä arjesta.
Kätkö
Tämänvuotisen valtakunnallisen koiranpäivän kunniaksi geokätköilimme Nuuksiossa ja piilotimme geokoiran valitseman geokätkön geokoiran valitsemaan paikkaan.
Kohde on siis hyvinkin nuuskimisen arvoinen ja kuten huomaat, varsin mainio vaikkapa retkieväiden nautiskeluun. Ihmisen paras ystävä on hyvä juuri sellaisia paikkoja löytämään. Lähestymisuunnasta riippuen maaston korkeuserot voivat kuitenkin olla ihmiselle jyrkkiä, joten pyri kätköilemään valoisaan aikaan. Kätkö ei edusta kivikuntaa.
Hurjempi kulkija voi myös kesäkuumalla (koirat lukevat: sulan veden aikaan) pulahtaa läheiseen, erinomaisen herkullisesti nimettyyn Mutalampeen vilvoittelemaan.
Koiranpäivä on joka päivä!