Reino Ilmari Vihinen (s. 23.11.1928) on Toivakassa syntynyt taidemaalari ja taidegraafikko. Vihinen asuu nykyisin Helsingissä.
Vihinen opiskeli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1947-50 ja Taideteollisuusopistossa 1953-56. Hän oli useana vuonna Hämeenlinnan Taiteilijaseuran puheenjohtaja sekä muissa taiteellisissa seuroissa luottamustehtävissä.
Vihisen töitä oli ensi kerran nähtävänä Turun Taidemuseossa vuonna 1952 ja samana vuonna hän osallistui Jyväskylän Taideseuran näyttelyyn. Sen jälkeen Vihisen töitä on ollut esillä useilla eri paikkakunnilla niin ryhmänäyttelyissä kuin yksitysnäyttelyissä. Toivakan kirjastolla oli Vihisen näyttely vuonna 1996. Lisäksi hän on osallistunut useisiin kansainvälisiin näyttelyihin mm. Saksassa, Puolassa, Ruotsissa ja Norjassa.
Vihinen on ollut myös useissa näyttelyissä arvosteluryhmän jäsenenä sekä toiminut piirustuksenopettajana Wetterhoffilla 1976-1977 ja Kuvataiteilijoiden Kesäakatemiassa vuosina 1976-79 ja 1984.
Vihisen taide on pääasiassa abstraktia taidetta ja hän leikittelee väreillä, valolla ja varjoilla. Hän itse kuvailee omaa taiteen tekemistään seuraavasti: ”Meillä luonnossa luominen on jatkuva kertomus. Mitä me siitä näemme, se on hyvin yksilöllistä. Ainakin tässä tapauksessa se on ollut minulle merkittävää. Olen halunnut tuoda luomisen voimat esille. Minä koen aiheet sisälläni. Nämä ovat sisältäni tullutta purkautumista.”
Vihisen töitä ovat esim; Päivän kehrä, Planeetta, Irti (1985), Maasta (1985), Kylmän kylväjä (Halla).
Lähteet; http://www.arshame.fi/Taidelainaamo/cv/reinovihinen.pdf
https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/reino-vihinen
Vastaa oheisiin kysymyksiin, niin saat koordinaatit kätkölle. Kaikki vastaukset löytyvät yllä olevasta tekstistä
Koordinaatit ovat muotoa 62 04.ABC 026 00.DEF
- Vihinen asuu
Toivakassa 6
Helsingissä 5
- Vihisen etunimi on
Raimo 0
Reino 1
- Vihinen on opiskellut
Taideteollisuusopistossa 5
Wetterhoffilla 8
- Vihinen on osallistunut näyttelyyn
Australiassa 1
Saksassa 5
- Vihinen on toiminut Kuvataiteilijoiden Kesäakatemiassa
matematiikan opettajana 2
piirustuksen opettajana 9
- Päivän kehrä on
romaani 4
taulu 0
Kätkö on pet-putkilo, jossa kynä ja logi-vihko. Kätkö sijaitsee metsäautotien varrella. Tietä aurataan myös talvella, mutta se on kapea ja osittain liukaskin. Vastaan voi tulla ratsastajia tai tukkiautoja ja ohituspaikkoja talvella ei juurikaan ole. Suosittelen kävelyä talvella. Autolle löytyy useampia parkkipaikkoja tien alkupäästä tai Matti Louhi-kätkön läheltä.