Lapsena tykkäsin istuskella kivellä onkimassa. Kukapa ei olisi tykännyt. Vähän vanhempana toki myös, ja jos silloin sattui hyvän apajapaikan löytämään, niin kunnon kalamiehen tavoin sen sijaintia ei noin vain muille suoraan kerrotukaan. Muutenkin kalamiehen juttuihin kannattaa suhtautua pienellä varauksella, kaikki kun ei aina ole niin, kuin ensiksi näyttää tai kuulostaa. Monet kalamiehet ovat sen verran paksukalloisia, ettei heidän aivoituksiaan saa selville edes läpivalaisemalla, vaikka ainahan sitäkin voi yrittää. Jos kohdalle sattuu kalamies, jonka kallo on yhtä ohut, kuin kerros tai pari paperia, niin läpivalaisu voisi jopa onnistua.
Täällä voit käydä kokeilemassa, miltä kalamiehen touhu tuntuu keskellä metsää. Nouse siis kivelle ja ongi loppupisteen naatit. Ykköspisteellä pärjäävät ilman apuvälineitä vain kaikkein hulluimmat, ja tuskin edes hekään. Huomioi siis attribuutit!
Alkupistettä kannattaa lähestyä merkityn polun suunnasta, ja pysäköidä mahdollinen auto merkittyyn paikkaan. Vallituntietä ei aurata talvella, ja kesäisin Vallitun leirialue on ahkerassa käytössä. Leirialueen läpi on sallittua kulkea, kun alueella ei ole toimintaa, mutta autolla ei silloinkaan pääse perille saakka puomien takia.