Tervetuloa juhlistamaan muuskun ja Nusutin 10 000 löydön rajapyykin ylittämistä. Tarjolla makkaraa, kahvia ja kakkua.
Tänään jokin on toisin.
Käyn töissä, tulen kotiin, käyn lenkillä, luen kirjaa tai täytän ristikkoa. Matkustan ehkä joskus Helsinkiin sukuloimaan tai Kuopioon kaupoille. Yövyn hotellissa ehkä kerran vuodessa. Nautin taiteesta teatterissa tai taidemuseossa. Kulkeminen on vain siirtymistä paikasta toiseen, en juurikaan kiinnitä huomiota yksityiskohtiin. En näe mitään syytä mennä pimeällä metsään.
Haaveilen ostavani kaupasta ehkä jonkun kauniin puseron tai uuden esineen kotiin. Käyn ystävien kanssa elokuvissa tai tansseissa ja silloin tällöin yhdellä jossain kivassa kuppilassa. Omistan korkokengät ja ripsivärin ja väännän hiuksiini kampauksen. Siivouspäivänä pyyhin hieman pölyjä kirjahyllystä ja viskaan pois kaikki tyhjät muovi- tai peltipurkit.
Aamupalalla täytän muutaman sanan georelluun, ruokatunnilla ratkon mysteeriä, töistä tultua suunnittelen viikonlopun georeissua. Saatan lukea kirjan, jos se liittyy mysteerikätköön. Voin täyttää ristikonkin samasta syystä. En lenkkeile, mutta sen sijaan pyöräilen, patikoin, lumikenkäilen, kiipeän, konttaan, kurkottelen ja ryömin sekä kahlaan saadakseni käsiini purkin, joka sisältää palan paperia. Suurin taidenautintoni on löytää huolella rakennettu kätkö, lukea hyvin kirjoitettu tarina kätkökuvauksesta tai antautua hyvin rakennetun mysteerin vietäväksi.
Alan olla aika hyvä Suomen maantiedossa, koska olen käynyt jo melkein kaikissa kunnissa. Olen kanta-asiakas huoltoasemilla ja olen yöpynyt hotelleissa kymmeniä kertoja vuodessa. Matka itsessään voi olla päämäärä, eikä perille ole enää kiire. Pimeys ei ole enää syy jäädä sisään, vaan syy kaivaa esiin taskulamppu. Olen ihmeteltävän kiinnostunut silloista. Etenkin niiden alusista ja kaiteista. Alan tunnistaa jo kaukaa otolliset kätkökivet ja puut. Huomaan, että maailma on täynnä yksityiskohtia, joista toiset istuvat ympäristöönsä toisia paremmin.
Puutelistallani ei ole mekkoa, vaan vaelluskengät ja ulkoiluhousut. Hiuksiani koristaa pinnien sijaan havunneulaset ja oksanpätkät. Posliinikippojen sijaan haaveilen teleskooppimakkaratikusta ja ongesta ilman siimaa. Olen saanut uuden ystäväpiirin. Uusien ystävieni kanssa käyn tanssilavojen takanurkalla, notkun kauppojen seinustoilla ja marssin häpeilemättä kumikengissä hotellin aamiaiselle. Käymme edelleen silloin tällöin yhdellä. Yleensä aukkopäivänä. Uudet ystäväni ymmärtävät jotain maailman ympäri matkaavista puutarhatontuista ja heillä on repussaan huulipunan tilalla kaivuuhanskat.
Pyyhin edelleen pölyjä. Useimmiten ikkunapeltien alta. En koskaan heitä harkitsematta pois mitään rasiaa ja mietin pontevasti mihin muuhun kuin alkuperäiseen tarkoitukseensa esineitä voisi käyttää. Puhun myös sujuvasti kätköslangia. Olen jo kauan aikaa sitten lakannut ajattelemasta, että puuhani saattavat ajoittain näyttää hieman oudolta. Käyn innolla kohti seuraavaa kymppitonnia.