LU19 - Anjo-elektroottinen sukellusjuna Multi-Cache

Kahden kosmopoliitin, Hjalmar Constantin Linderin ja Pärre Bonkin värikkäin vaihein alkanut syvä ja vankka ystävyys jätti jälkeensä paitsi sosiaaliseen edistykseen ja uuden maailman luomiseen tähtääviä aatteita, myös sarjan teknillisiä laitteita, joiden tarkoituksena oli "väsymättöminä ja valtavina anjovisöljytyin nivelin ja rattain luoda maa yhä paremmaksi elää".

"Tulevaisuus on katkovirtaa!" totesi anjovissähkön edistyneisyydestä vakuuttunut Hjalmar Linder tilatessaan kaikkiaan 25 sukellusjunaa sekä massiivisen anjo-elektroottisen voimalan, ratkaistakseen Lohjalle rakentamansa selluloosatehtaan kuljetus- ja voimasaantiprobleemit. Sukellusjunan suunniteltiin kulkevan järvien pohjan rataverkostoa pitikin ja ylittävän harjuja erikoista ketjurataa kiipien.

Sukellusjunan koneistossa syötettiin katkovirtaa enokiittikeramiikkiseen kammioon, jossa nk. varjoanjovikset vapauttivat energian suunnattomaksi kuumuudeksi ja saattoivat valta-akselin 179-asteiseen edestakaiseen pyörähdysliikkeeseen. Valitettavasti suunnittelussa jäi vähälle huomiolle se tosiasia, että vajaavaisesti hoidettuna ja varsinkin vedenpinnan yläpuolella jäähdytyksen ollessa riittämätön, kyseinen koneisto tuottaa hallitsemattoman kuumuuden eli "uuttoilmiön", mikä pahimmassa tapauksessa johtaa sulan koneistomassan vaipumiseen kohti maan uumenia.

Pahimmat aavistukset muuttuivat todeksi ensimmäisen sukellusjunan koeajotilaisuudessa Lohjanjärvellä vuonna 1906. Asiakirjat kertovat tapauksesta seuraavasti: "Odotettua kojeajonäytöstä oli seuraamassa suuriruhtinaskunnan ylimmät virkamiehet, vartavasten vapaapäivän saaneet sellutyöläiset, sekä Bonk ja Linder rannalla autossa istuen. Järven pintaa risteilevä metrien korkuinen höyrypatsas kertoi koekäyttäjämonttöörien onnistuneen junan liikkeeseensaamisessa. Höyrypatsaan lähetessä rantaa ja ketjuradan alkupäätä, yleisö valmistautui seuraamaan tuon tulevaisuuden ihmeen kiipimistä kohti Lohjanharjun korkeuksia. Kauhistus oli yleisön keskuudessa suuri, kun sukellusjuna ketjurataansa vain muutaman metrin kuljettuaan sulaa säkenöiden tuntemattomaksi möhkäleeksi, joka tovin kannatusketjussaan roikkuen putoaa maahan ja jää sähisemään rujossa hahmossaan".

Seuraavana päivänä senaatti ylimääräisessä kokouksessaan kielsi anjo-elektroottisen voimankäytön ja kokeilun ikiajoiksi. Sulanut koneistomassa takavarikoitiin "hermostuneiden" työläisnaisten vaatimuksesta. Linder siirtyi tehtaallaan konventionaalisiin sähkö- ja kuljetustekniikkoihin. Suomen itsenäistyttyä pyörrettiin anjo-elektroottisen voiman käyttökielto. Toista Universal-verstaan "liukuvalta montteerausmatolta" valmistuneista sukellusjunista paranneltiin ja otettiin käyttöön linjalla Helgoland-Uusikaupunki, sekä Linderin ja Bonkin yhteisillä "kalamatkoilla" vuosina 1917-1918.

"Lohjan sukellusjunat" loivat perustan tietämykselle, joka huipentui 1930-luvulla mannerten välisen Zeppelin-liikenteen haastaneeseen sukellusjuna-armaadaan.