Hampurilaisen nimitys juontunee Hampurissa suositusta saman tyyppisestä ruokalajista, joka uudisasukkaiden mukana Amerikkaan kulkeuduttuaan jalostui nykyään tunnettuun muotoon. Jauheliharuoat olivat suosittuja Pohjois-Saksassa, ja hampurinpihviksi kutsuttu ruokalaji muuttui Yhdysvalloissa sämpylän, aluksi leipäpalojen, väliin laitetuksi naudanlihapihviksi lisukkeineen.
Hampurilaisen suosittu muunnos juustohampurilainen keksittiin Yhdysvalloissa vuonna 1935. Juustohampurilainen on nimensä mukaisesti hampurilainen, jonka pihvin päällä on juustoviipale.
Tämän jälkeen hampurilaisesta on kehitetty lukuisia erilaisia versioita, joissa hampurilaista on suurennettu (esimerkiksi kerroshampurilainen) tai pihvin tilalle vaihdettu jotain muuta, kuten paneroitu kana- tai kalafilee. Joissakin tapauksissa käytetään myös esimerkiksi kebablihaa tai kasvispihviä.
Käsittelethän tätäkin camoa hellästi. 
tänne mahtuu pieniä kulkijoita.