Susisuon lenkki lähtee majan parkkipaikalta ja kiertää suon kautta majan länsipuolelle. Takaisin parkkipaikalle voit palata majan pihan kautta. Maasto on vaikeakulkuista, eikä tätä reittiä suositella pienille lapsille. Polkupyöränkin voit nyt jättää siihen parkkinaatteihin. Saappaat ja pitkäthousut jalkaan, kesälläkin.
Susisuo on pieni suo, muttä kyllä täällä pääsee jo suon tunnelmaan. Eläimet on tehnyt tänne polkuja, mutta mitään varsinaista hyvää polkua ei ole, joten joudut rämpimään suossa. Nauti tuoksuista, keväisistä linnuista, kesän kukkasista, syksyn ruskasta tai talven hankikannosta.
Susisuon laidalla on peikkometsä. Siellä asustelee peikkoja, joita ei kovin helpolla näe, eikä niitä ainakaan tapaa päivällä missään kuljeksimassa. Nämä peikot eivät asu kannon alla, kuten laulussa sanotaan, vaan metsässä olevissa pikku majoissa. Metsän reunan ison männyn vieressä on Rollin maja. Rolli on asunut täällä koko ikänsä. Hän asuu nyt äitinsä ja isänsä vanhaa majaa. Rollin perheessä on paljon peikkoja, onhan hänellä yhdeksän sisarusta. Muut sisarukset asuvat lähellä. Molli ja Olli asuvat kaksin pienessä majassa yksinäisen tammen luona. Rolli käykin usein tapaamassa Mollia ja Ollia, kun he ovat melkein naapureita.
Kolli on heidän sisaruksistaan vanhin. Kollille on kasvanut jo pitkä parta ja muhkea vatsa. Kolli löysi itselleen elämänkumppanikseen Sauran. Kolli ja Saura asustelevat männyn pohjoispuolella olevalla mäellä. Sinne Molli ei jaksa joka päivä kivuta, kun mäessä on nousua kuitenkin useampi metri. Samalla mäellä asustaa myös toinen sisarusparveen kuuluva peikko, Dolli. Dollilla on hieno maja. Majassa on valtava huone ja pikkuinen keittiö. Keittiö on rinteeseen päin ja Dolli halusikin sinne rakennettavan ikkunan. Ikkunaan tehtiin neljä pientä ruutua ja laitettiin niihin lasit. Ikkunasta tuli todella kaunis ja Dolli oli onnellinen. Tästä tuli kuitenkin ongelma, koska Dolli ei voi käydä keittiössään, kun aurinko paistaa, ikkunoista kun tulee liikaa valoa. Dolli laittoi ikkunaan peitoksi naavaa, mutta silti aurinkoisina päivinä, on hänen pidettävä huoneen ovea kiinni.
Vollin maja on suolla. Hän on laiska, eikä halua kiivetä mitään mäkeä ylös ja alas. Volli nauttii aamun sumuisista hetkistä yksinään mökissä. Vollilla ei ole elämänkumppania. Volli kiipeää joskus aina mökin katolle ja ihailee maisemia. Vollia pelottaa kurjet. Kevät on aina pelottavaa aikaa peikoille. Kurjet valtaavat suot ja silloin saa peikot varoa päätään. Kaksi vuotta sitten etelästä pölähti parvi kurkia suolle. Silloin oli vielä paljon lunta ja Vollikin oli kaivanut itselleen lumitunnelin suon reunaan asti. Volli kuuli, että joka puolella kuuluu kurkien jalkojen tömistelyä. Volli oli tulossa Mollin luota reppu selässään. Lumitunneli oli vahva, mutta yht`äkkiä hän näki edessään kurjen jalan. Neljä valtavaa kynttä oli puhkaissut hänen tunnelinsa. Volli pakeni takaisin Mollin majalle ja pysyikin siellä kahdeksan päivää, sillä kurjet vaan pyöriskelivät suolla, eivätkä lähteneet kohti pohjoista. Volli oli jo huolissaan, miten hänen majansa oli käynyt, olivatko kurjet sotkeneet sen rikki.
Sisarusten nuorin, Holli, tuli käymään Mollin luona. Holli naureskeli Vollin pakoreissulle. Eikö isoveli parka tiennyt, että kurjet eivät syö peikkoja, eivät edes astu päälle, sillä peikoilla on ympärillään taikakenttä. Ei ne onnettomat linnut näe peikkoja, vaikka niillä olisi yhdeksän silmää. Anna kurkien olla ja elä omaa elämääsi. Holli lähti nauraen menemään, otti kaarnanpalan maasta ja laski alas mäkeä suon notkoon.
Lolli oli peikoista kaikkein pienin. Se ei ollut nuorin, mutta jostain syystä jäänyt muita lähes päätä lyhyemmäksi. Lollilla oli kauniit pitkät hiukset, joista hän piti hyvää huolta. Aamuisin hän kampasi hiuksensa ja letitti ne viidelle letille. Letit hän kiepsautti pään ympäri ja sitoi kauniilla, metsästä löytämällään nauhalla. Äiti aikoinaan jo torui Lollia moisesta hiustensa laittamisesta, se ei oikein ollut peikkomaista puuhaa. Äiti olisi halunnut, että kaikki hänen lapsensa näyttäisivät peikkolapsilta. Olli taas ihaili Lollin hiuksia. Ollista oli hauskaa, kun Lolli kutitti häntä letin tupsulla. Olli nauroi maha kippurassa, niin että hänen kaksi ruskeaa etuhammastaan paljastuivat kokonaan. Olli ja Lolli nauroivat niin paljon, että pian heidän vatsaansa kivisti ja kumpainenkin joutui juomaan karpalomehua lääkkeeksi. Mehu olikin kaikkien peikkojen herkkua, eikä sitä kukaan päässyt yksin juomaan. Aina kun mehupullon korkki narahti, koko peikkolauma juoksi paikalle muki kourassaan. Kolli oli keksinyt köysihissin, jolla hän pääsi nopeasti mäkeä alas mehun jakoon. Toisinaan hän laskeutui tyylikkäästi hissillä ison kuusen juurelle ja toisinaan hän kieri vielä muutaman metrin rinnettä alas etelään. Saura ei Kollin hissiä uskaltanut käyttää, vaan tepasteli rauhassa alas mäkeä ja oli välillä ennen Kollia mehupullolla. Saura tokaisikin miehelleen, että kyllä sinun touhusi välillä on niin nurinkurista ja nauroi makeasti.