Päijänteen ikuisesti kätkemät Traditional Cache

Hautakiven näköinen muistomerkki kivikkoisella rannalla Jyväskylän Oravasaaren Ilmoniemessä osuu harvojen silmiin. Päijänteellä kulkijat sen saattavat nähdä ja rantautua lukemaan pysäyttävän tekstin. Paasi on pystytetty neljän hukkuneen nuoren naisen muistolle ja etenkin kahden löytymättä jääneen, Aino Telinin ja Kerttu Valldenin, hautakiveksi.

Kivi kertoo sen ääreen seisahtuneelle vain vähän. Kadoksiin jääneiden tyttöjen nimen ja syntymäajan sekä tiedon, että kaikki neljä hukkuivat huveista palatessa 29.10.1945. Mitä tuolloin tapahtui?

Vanhoista uutisjutuista selviää tragedian kulku;
Sunnuntaina 28.10.1945 Elintarviketyöläisten ammattiliitto järjesti juhlan Oravasaaren työväentalossa. Siihen osallistuivat myös Säynätsalossa Osuuskaupan ravintolassa töissä olleet tytöt. Vuonna 1930 syntyneet Ellen Jokinen ja Kerttu Vallden olivat tarjoilijaharjoittelijoita, 1927 syntynyt Salme Puikkonen työskenteli keittäjänä ja 1929 syntynyt Aino Telin keittiöapulaisena.
Juhla päättyi vasta myöhään, ehkä ohjelmassa oli lopuksi tanssit, sillä sodanaikainen tanssikielto oli päättynyt jo edellisessä joulukuussa. Tytöt olivat tulleet Säynätsalosta veneellä Oravasaareen ja lähtivät paluumatkalle vasta sunnuntain vastaisena yönä kello kahden aikaan.

Yö oli pilkkopimeä ja kylmä. Pienemmät järvet olivat jo jäässä, mutta Päijänne velloi vielä vapaana. Hauhonselällä puhalsi ankara pohjoistuuli.
Koskaan ei tiedetä, mitä tarkkaan ottaen tapahtui, mutta tytöt eivät koskaan päässeet kotiin vastarannalle. Vene joko kaatui kovassa tuulessa tai muusta syystä ja tytöt joutuivat hyiseen veteen.
Seuraavana aamuna, kun kukaan tytöistä ei ollut palannut kotiin, alettiin epäillä pahinta ja etsinnät käynistettiin.

Samaan aikaan kun Säynätsalossa kuljettiin talosta toiseen kyselemässä tyttöjä, tehtiin Oravasaaren puolella jo ikävä löytö. Tyttöjen käytössä ollut vene oli ajelehtinut raskaassa vesilastissa takaisin rantaan. Heitä ryhdyttiin etsimään ja jo aamulla löytyi Ellen Jokisen ruumis metsästä. Hän oli onnistunut uimaan rantaan ja kävelemään pilkkopimeässä yössä louhikkoisessa metsässä vielä noin sata metriä, kunnes menehtyi kylmyyteen. Tyttö oli kiertänyt yhtä petäjää yrittäen saada itsensä lämpimäksi. Paikkaa myöhemmin katsomassa käyneet kertoivat, että puunrungosta oli kaarna irronnut kuin joku eläin olisi kynsinyt sitä tuskissaan.
Myöhemmin päivällä löytyi Salme Puikkosen ruumis samalta kohdalta rantakiviltä. Hän oli päässyt puoliksi ylös vedestä, mutta sitten voimat olivat loppuneet. Koska kaksi tytöistä oli päässyt uimalla rantaan, etsittiin myös Ainoa ja Kerttua suurella joukolla maista samalla kun järvellä naarattiin, mutta heitä ei koskaan löydetty.
Nykyajan ihmisestä voi tuntua järkyttävältä jo ajatuskin lähteä soutuveneellä myrskyävälle järvelle keskellä lokakuista yötä, mutta se oli tuolloin aivan normaali kulkutapa Ilmoniemen ja Säynätsalon välillä. Tietä pitkin olisi pitänyt kiertää kaukaa kaupungin kautta ja milläs olisi menty, ei ollut kulkupelejä. Vajaan tunnin kesti soutaminen. Hauhonselän yli pystyi soutamaan pimeässäkin, sillä Säynätsalosta kajastivat Parviaisen tehtaan valot yötä päivää. Niitä kohti soutamalla pääsi perille.

Tähän muistomerkkiin liittyy myös toinen tarina, joka päättyi onneksi paremmin;
Kätköttäjätiimin jäsen T:n äiti Eija oli joskus 1950-luvulla töissä piikana Ilmoniemessä. Eräänä iltana Eija ja hänen ystävänsä Mari olivat lähteneet soutaen Säynätsaloon elokuviin. Elokuvien päätyttyä ystävykset läksivät paluumatkalle. Rantaan saavuttua he huomasivat, että oli noussut kova pohjoistuuli.
Eija kertoo; "Oli pakko lähteä paluumatkalle, vaikka järvellä kävi kova tuuli ja nostatti vaahtopäitä. Minä soudin ja Mari istui perässä ja pelkäsi. Minuakin pelotti, mutta en näyttänyt sitä. Selitin vaan, että ei voida soutaa laitaseen, kun silloin vene kaatuu. Pitää soutaa suoraan päin tuulta vähän ohi venerannan ja sitten koukata tuolta nopeasti myötätuulessa rantaan. Ei tässä hätää ole, tyynnyttelin Maria. Vedin airoista niin paljon kuin jaksoin. Sitten vielä siinä oli rannassa se niiden hukkuneiden tyttöjen muistomerkki. Kyllä kylmäsi, kun sen ohi soudettiin. Mutta niin vain päästiin rantaan eikä vene kaatunut. Kyllä kai meillä oli monta suojelusenkeliä mukana".

Kätkö ei ole ihan muistomerkin luona vaan vähän ylempänä metsässä. Voi löytyä myös talvella, jos lunta on vähän. Palautathan samalla tavoin kuin oli.