Luethan ainakin esittelyn viimeiset lauseet.
Bubo bubo. Tämä kätkö esittelee huuhkajan, Euroopan suurimman pöllön.
Huuhkaja on rauhoitettu koko maassa, myös Ahvenenmaalla. Rauhoituksen ja elinmahdollisuuksien paranemisen vuoksi kanta elpyi 1900-luvun lopulla, mutta taantui uudelleen 2000-luvulla. Suomessa arvioidaan pesivän noin 1300 - 1400 paria.
Huuhkajan höyhenpuku on ruosteenkeltaisen ja mustan kirjava. Huuhkajan pää on iso ja sillä on tupsumaiset korvatöyhdöt. Huuhkajalla "silmä pallaa päässä". Ravinnokseen huuhkaja syö jäniksiä, rottia ja muita pikkunisäkkäitä sekä lintuja.
Kätkössä ei ole kynää, BYOP. Kätkön pitäisi olla lokattavissa myös talvella lumen aikaan.
Ethän irroita kätköä tuennasta / telineestä. Lokivihkoja on 2 kätkön huoltovarmuuden takia. Lokivihkon esiin saamiseksi tarvitset työkalun.