Oboy syntyi syntymäpäivänäni Tatzalleni viiden muun urospennun pikkuiseksi veljeksi, oli siis pentueen pienin pentu.
Tyttäreni Killi, silloin urheilulukiossa, halusi yhden pennuista ja siihen valiintui töpöhäntäinen tricolour pentu, joka sai nimekseen Oboy.
Oboy kulki monet muutot tyttären mukana opiskeluaikana ollen välillä minulla hoidossa pidempiäkin aikoja.
Oboy oli luonteeltaan emoansa pehmeämpi, kuuliainen helppo koira.
Kaksi vuotta Oboy sai elää myös lapsiperheessä pienen pojan, meidän ensimmäisen lapsenlapsen, ”isoveljenä” ja käyttätyi silloinkin tosi hienosti.
Liian lyhyeksi jäi Oboyn elämä, kun loppukesällä yllättäen kävi huonoksi ja kasvaimiahan siltä löytyi.
Kiitos Oboy <3
Usein mä tunsin
mua ymmärrä ei
koko maailmassa varmaan kukaan.
Tieni kun metsään
ja poluille vei
vain sinä silloin kelpasit mukaan.
Alla puiden joskus itkinkin.
Ja sun turkkiasi silitin.
Yhteinen aikamme lopussa on.
Sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo, leikit ja riemut auringon
taivaanrannan taakse katoaa.
Niin sammui säde viimeinen.
Siitä kiinni pitää voinut mä en.
-killi-