Saurun koulu on Perniön asemaseudun oma kyläkoulu Perniössä, nykyisessä Salon kaupungissa. Tämä on koululaisten suunnittelema neljäs kätkö, joka jää koulun tuntumaan odottamaan mahdollista koulun lakkauttamista ja muuttoa kirkonkylään. Koulu on toiminut tällä mäellä jo vuodesta 1908, jolloin koulunkäyntinsä koulussa aloitti 88 oppilasta. Paljon on virrannut vettä ohi kulkevassa Perniönjoessa ja liikennettä Kuninkaantiellä (KT52) näiden runsaan sadan vuoden aikana, kun Perniön asemanseudun lapset ovat opintiensä täällä Saurun koululla aloitelleet.
Koulumme sijaitsee vehmaassa maalaisympäristössä, joka on jo sinänsä mainio oppimisympäristö. Koulupihan laidalla metsät ovat täynnä majoja ja lähimetsien polut ja suot sekä järvet ovat tuttuja saurulaisille. Tämän lisäksi koulurakennus on pysynyt terveenä ja siellä hyödynnetään pienen koulun tuomaa etua, jossa kaikki oppilaat ja koulun aikuiset tuntevat toisensa ja näin ketään ei jätetä yksin, vaan kaikkia huomioidaan tasapuolisesti.
Koulu on varustettu nykyaikaisilla opetus- ja opiskeluvälineillä ja Saurun koulun oppilaat saavat kaiken mahdollisen tuen mitä kulloinkin tarvitaan pikkuoppilaan oppimispolulla.