Kuluntalahden puutavaran siirtorata oli Kainuussa Kajaanin maalaiskunnassa (nyk. Kajaani) sijainnut uittopuun siirtorata eli tukinsiirtorata tai ns. rautakanava. Rata oli yksityisraide, jonka omisti Oulujoen Uittoyhdistys. Rata oli sisällytetty VR:n Junaturvallisuusohjesääntöön eli valtionyhtiön kuljettajat saivat ajaa radalla tarpeen vaatiessa. VR Kuluntalahden asemalla oli rataan liittyvä oma sivuraide, jolle yhtiön veturit saivat tulla esimerkiksi myöhempää ulkopuoliseen käyttöön tai konepajakorjaukseen menoa varten. Tältä raiteelta eteenpäin niitä kuitenkin siirrettiin VR:n kalustolla.
Leveäraiteinen siirtorata toimi puutavaran siirtoreittinä Nuasjärven Kuluntalahdesta Oulujärven Jormuanlahteen ohi Kajaaninjoen voimalaitosten. Rata valmistui ja otettiin käyttöön vuonna 1952. Radalta oli yhteys Iisalmi–Kontiomäki-radalle Kuluntalahden rautatieasemalle. Radan toiminta päättyi uittotoiminnan loputtua Nuasjärvessä ja Oulujärvessä 1980-luvun alussa Kajaanin sellutehtaan lopettamisen vuoksi. Suurin osa radan rakenteista on purettu. Ratapohja toimii talvisin virallisena moottorikelkkareittinä.
Osa kätköistä on luonnonsuojelualueella