Ulla, pieni karitsa
villakerä vanttera
emon lemmikki
vihreällä niityllä
paimentytön perässä
kulkee kiltisti.
Eikä Ulla olekaan
mikään tuhma lapsi,
kukkia ei polekaan,
niitä poikki napsi.
Ruoho vaan ruokanaan
raitis vesi juomanaan
tahtoo pikku Ulla
suuremmaksi tulla.
Tuol ompi ramppi
sitä pitkin pomppi
luokse vehreiden peltojen
kun silloin kuuli sen.
Laidasta peltojen,
kuului äänet lapsosten.
Varoen hiipi Ulla,
miettien mitähän on vastassa mulla...
Laidassa peltojen vihreiden,
näki värikkäät teltat sirkuksen.
Silloin tuumasi Ulla pienoinen,
tuonne minä mene en.
