Yksi Jämsän kuuluisimmista henkilöistä on varmasti Jämsänkoskella syntynyt kansantaiteilija Jukka Virtanen. Virtanen oli monipuolinen ja lahjakas viihteen ammattilainen.
Virtanen työskenteli tv:ssä sekä ohjaajana, käsikirjoittajana että juontajana sekä teatterissa. Koko kansan julkkis Virtasesta tuli jo 1960-luvulla ja asema vain vahvistui, kun hänet kiinnitettiin Levyraadin isännäksi vuonna 1980. Virtanen johti musiikkiohjelmaa lähes 20 vuotta ja palasi ruutuun myöhemmin hieman toisenlaisissa merkeissä, Runoraadin vakituisena jäsenenä.
Hän oli myös futisfani ja innokas jalkapalloilija itsekin. Virtanen kuului julkisuuden henkilöiden jalkapallojoukkue Zoomiin. Jämsän kaupunki halusi kunnioittaa hänen mittavaa uraansa nimeämällä 25.7.2016 pallokentän Virtasen kunniaksi.
Tämä kätkö haluaa myös osaltaan muistuttaa ihmisiä Jukka Virtasesta.
Kätkö ratkeaa kotisohvalla kulkemalla tiettyä merkittyä tietä ns "kahden pysähdyksen taktiikalla".
EDIT: Lisätty spoilerkuva uudeksi vihjeeksi