"Iltapäivän tullen he olivat saapuneet Synkmetsän laitaan ja lepäsivät melkein sen ulompien puiden oksien alla. Niiden rungot olivat valtavat ja kyhmyiset, oksat käkkyräiset ja lehdet pitkänomaiset ja tummat. Puiden rungoilla ja maassa kasvoi murattia."
""Näkemiin", sanoi Gandalf Thorinille. "Näkemiin kaikki, näkemiin! Kulkekaa nyt suoraan metsän poikki. Älkää poiketko tieltä! Sen jos teette, niin tuhat yhtä vastaan ette löydä enää takaisin ettekä ikinä pääse pois Synkmetsästä, missä tapauksessa en minä eikä kukaan muukaan enää näe teitä""
"He tarpoivat yhdessä jonossa. Metsän seinämässä oli kaareva aukko joka johti synkkään käytävään kahden toisiinsa nojaavan puun alle, ja puut olivat niin vanhoja ja muratin kuristamia ja jäkälän peittämiä, ettei niissä kasvanut kuin muutama mustunut lehti. Itse väylä oli kapea ja kiemurteli sinne tänne puunrunkojen lomassa. Pian oli aukon valo enää pieni kaukainen reikä heidän takanaan ja hiljaisuus oli niin syvä että tuntui kuin puut olisivat kumartuneet kuuntelemaan heidän kaiuttomia askeleitaan."
J.R.R Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin (suom. Kersti Juva)