Kokemäki tutuksi 13:
Rutunan hautausmaa
Rutunan hautausmaa sijaitsee Kauvatsalla. Samalla paikalla sijaitsi Kauvatsan kirkko v. 1640-1800, kunnes kirkko purettiin ja uusi kirkko rakennettiin nykyisen kirkon paikalle.
Vuodesta 1697 kauvatsalaiset olivat saaneet luvan haudata omaisensa uuden kirkkonsa ympärillä olevaan hautausmaahan. Kun kirkko myöhemmin siirrettiin Yttilään (nykyiselle paikalle), vanha hautausmaa joutui alennustilaan, vaikka vielä v. 1810 oli luvattu huolehtia hautausmaan kunnosta.
Uuden kirkon ympärille sijoitettiin tavan mukaan myös hautausmaa. Rutunan kirkkomaahan ei enää haudattu. Hautausmaalle ehdittiin haudata yli 700 vainajaa.
Vanhan kirkon paikalle on pystytetty muistomerkki: Kauvatsan kirkko 1640-1800.
Lähde: Kokemäen seurakunta
Kauvatsan kirkko
Kauvatsan kirkko sijaitsee Kokemäellä entisen Kauvatsan kunnan alueella. Vuonna 1879 valmistunut kirkko kuuluu nykyään Kokemäen seurakunnalle, johon Kauvatsan seurakunta yhdistettiin 2007. Puurakenteisen kirkon on suunnitellut Turun ja Porin läänin lääninarkkitehti C. J. von Heideken.
Uusgoottilaista tyylisuuntaa edustavassa kirkossa oli alun perin yli tuhat istumapaikkaa, mutta myöhempien muutostöiden jäljiltä niitä on nykyisin enää 522. Kirkon alttaritauluna on Alexandra Frosterus-Såltinin vuonna 1885 maalaama Jeesus kiusausten voittaja Matt. 4:11. Alttariseinällä on Lauri Välkkeen maalauksia, jotka lahjoitettiin kirkolle 1960-luvun alussa. Välke oli jo aiemmin koristellut kirkon saarnatuolin ja rappukaiteen vapahtajaa ja evankelistoja esittävillä maalauksilla. Kirkossa on vuonna 1902 rakennetut Thulenin 17-äänikertaiset urut, jotka sähköistettiin vuonna 1947.
Hautausmaan sankarihaudoilla olevan patsaan on tehnyt kuvanveistäjä Kauko Räike.
Lähde:Wikipedia
Alkupisteellä laske betoniset aidan tolpat = A
N 61 A - 7. 8* A + 4, E 022 A + 3.8 * A + 3
Välipisteellä laske löytyvien henkilöiden lukumäärä = B
N 61° B - 60. 3 * B - 32' E 22° B - 50. 6 * B - 25'
Kuljethan kävellen loppupisteelle, etkä autoile yksityistiellä!