Kokemäki tutuksi 38
Takajärven muistokätkö
Paikallislehti kirjoitti muutama vuosi sitten näin:
*Järven lounaispuolella olevassa metsässä, aivan kosteikon rannassa, on hätkähdyttävä muistokivi. Harmaaseen ja muotoiltuun kivilaattaan on kaiverrettu seuraava teksti: ”Tohmas Isowita, syntynyt 1801, kualu 1882”. Kiven toisella puolella on iso risti ja huonommin erottuva teksti: ”On kualut tähän paikan”.
Isoviidan kuolemasta on kerrottu erilaisia tarinoita. Yhden kertomuksen mukaan hän olisi kuollut tapaturmaisesti puukuormaa tehdessään, tukkikanki olisi iskenyt hänet kuoliaaksi. Toinen tarina kertoo, että tuntiessaan kuoleman lähestyvän, mies vetäytyi pienen järven rannalle, rakensi itselleen havumajan, johon mahtui puolittain piiloon – ja kuoli lopulta majaan.
Uskottavin tarina kertoo, että Isoviita olisi ollut keräämässä tuohia ja saanut kesken työn sairauskohtauksen. Hän olisi menehtynyt Takajärven rannalle tuohikerä päänsä alla ja takki peitteeksi päällensä vedettynä.
Se ainakin on huomionarvoista, ettei Isoviidan kuolinpaikka ole ollut tiedossa. Tällä selittyy se, että hänet löydettiin metsästä vasta kymmenen päivää kuolemansa jälkeen. Koska kuolinpäivä oli tiedossa, miestä selvästi odotettiin kotiin, mutta hän jäi pitkäksi aikaa kateisiin.
Tarun mukaan Tuomas Isoviita ennusti asioita etukäteen, hän tiesi menneet ja tulevat tapahtumat ja pystyi loitsuillaan ja runoillaan vaikuttamaan ihmisten elämään. Hän pystyi tarvittaessa aiheuttamaan kaukanakin oleville ihmisille ”helvetillisiä poltteita ja tuskia”.
Nuori Satakunta -lehteen vuonna 1947 Isoviidasta kirjoittanut nimimerkki M. P-a tiesi, että mies olisi luovuttanut taikansa ja viisautensa vanhimmalle pojalleen Tuomakselle.
Nimimerkin kirjoituksesta ei täysin selviä, kuvaileeko hän vanhemman vaiko nuoremman Tuomaksen yliluonnollisia kykyjä, kun hän kertoo miehen naurismaalla varkaissa olleesta ohikulkijasta. Kirjoittajan mukaan kävi kuitenkin niin, että kun kulkija oli ottanut muutamia nauriita kainaloonsa, hänen jalkansa eivät enää totelleet. Varas jäi pellolle seisomaan jähmettyneenä.
– Kun Tuomas sitten aamulla meni nurkan taakse asioilleen ja huomasi vieraan seisovan naurismaalla, niin hän sanoi, että alahan nyt laputtaa pois ja ilmoita toisillekin, että pysyvät pois koko alueelta, jos eivät halua tuntikaupalla seistä hänen maallaan, nimimerkki kirjoitti.
Huonosti kävi myös niille poikaviikareille, jotka varastivat Tuomakselta eräänä yönä nahkoja. Aamun valjetessa pojat tunsivat vatsassaan kummia polttoja ja viiltelyä. Oireet helpottivat vasta, kun pojat palauttivat nahat takaisin oikealle omistajalleen.
Kertomuksen mukaan Tuomas osasi myös seisauttaa haavasta vuotavan veren ja parantaa käärmeenpuremat ”käärmeen sanat” lukemalla.
HUOM! Kätkö ei ole hautakivessä, älkää talloko turhaan haudalla!