Kätkö sijaitsee pikkuisessa metsässä Nöykkiössä ja on eväsrasian kokoinen. Autoparkki löytyy ihan vierestä ennen metsää. Koordinaatit saattavat olla hieman ohi kätkön, mutta vihje auttaa.
Kätkö on piiloitettu 1.1.22 ja näin toimii muistona juuri päättyneelle vuodelle 2021.
2021 on ollut vauhdikas vuosi ja muuan muassa tälläisia asioita tapahtui:
Tammikuu: Joe Biden aloitti Yhdysvaltojen presidenttinä
Helmikuu: Nasan "Mars 2020-luotain" laskeutui määränpäähänsä Marssiin onnistuneesti
Maaliskuu: Tansaaniassa astui ensimmäinen naispresidentti virkaansa
Huhtikuu: Prinssi Philip, Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Elisabet II puoliso menehtyi
Toukokuu: Euroviisuissa Suomea edustanut bändi "Blind Chanel" sijoittui kuudenneksi
Kesäkuu: Suomi tuli toiseksi jääkiekon maailmanmestaruudessa
Heinäkuu: Tokion Olympialaiset järjestettiin
Elokuu: Tampereen raitiotie avattiin matkustajaliikenteelle
Syyskuu:Suosittu bändi Abba ilmoitti virallisesti tekevänsä paluun ja julkistavan uutta musiikkia
Lokakuu: WHO hyväksyi ensimmäisen rokotteen malariaa vastaan
Marraskuu: Ositainen kuunpimennys lähes ympärimaailmaa
Joulukuu: Koronan Omikron-muunnos alkaa jylläämään enemmän Suomessa