Lauhanvuoren kansallispuisto sijaitsee Isojoen ja Kauhajoen rajalla, Etelä-Pohjanmaalla.
Lauhanvuori on moreeni- ja kalottivuori, joka kohoaa noin sata metriä ympäröiviä alueita ylemmäs. Se on yksi Länsi-Suomen korkeimmista kohdista (231 m) ja Lauhanvuoren aluetta kutsutaankin Länsi-Suomen Lapiksi.
Lauhanvuoren aluetta voidaan pitää sedimenttikivien ja niiden alla olevan peruskallion välisen rajan tyyppialueena Suomessa.
Lauhanvuori sijaitsee vedenjakajalla, sillä puiston länsiosa kuuluu Lapväärtinjoen–Isojoen ja itäosa Karvianjoen vesistöön.
Lauhanvuori on Suomen eteläisin paikka, jossa puiden latvuksiin muodostuu ilman kosteuden tiivistymisestä aitoa tykkylunta.
Vuonna 1982 Lauhanvuoren alueelle perustettiin kansallispuisto
Lauhanvuoren nähtävyydet
Lauhanvuoren torni
Lauhanvuoren laella sijaitsee näkötorni, josta avautuvat metsäiset näköalat kymmenien kilometrien päähän. Hyvällä säällä tornista on mahdollista nähdä mm. 60 - 70 km:n päässä sijaitsevien Kristiinankaupungin ja Kaskisten korkeimpia piippuja.
Lauhanvuoren torni paloi syksyllä 2002. Uusi torni valmistui kesällä 2004.
Torni on avoinna kesäkaudella.
Kivijata
Lauhanvuorta kiertävät kehämäisesti muinaiset rantavallit. Näistä suurinta muinaisrantakivikkoa kutsutaan Kivijadaksi. Sen pituus on n. 800 m. Lauhanvuoren kallioperä on Suomessa melko harvinaista hiekkakiveä, joka paljastuu ainoastaan jadoilla. Muualla Lauhalla sen peittää moreeni, turve tai hiekka.
Kivijadan ylittäminen on sallittu lumettomana aikana ainoastaan pitkospuita pitkin.
Spitaalijärvi
Spitaalijärvi Lauhanvuoren kansallispuistossa on Geopark-alueen ylimpiä järviä. Yli 175 metrin korkeudella merenpinnasta sijaitsevan järven vesi on luontaisesti hapanta. Tästä johtunee sen maine ihosairauksia parantavana järvenä. Veden pH on poikkeuksellisen matala (4,7), joka on lähellä ihmisen ihon happamuutta. Veden laatuun vaikuttavat paikallinen kvartsipitoinen maaperä sekä järven vieressä aukeava suo. Spitaalijärven palveluihin kuuluu kaksi nuotiopaikkaa, grillikatos, telttailualue ja kaksi käymälää sekä uimapaikka.
Aumakivi
Lauhanvuoren alarinteillä hiekkakivi vaihtuu graniitiksi. Jyhkeät paadet eli toorit, joita tapaa siellä täällä, ovat rapautuneen peruskallion jäljelle jääneitä ytimiä. Tunnetuin niistä on kansallispuiston lounaiskulman Aumakivi. Vanha kansa kutsui kiveä Aumakiveksi, koska se muodoltaan muistuttaa aumaa.
Rapautuminen on voimakasta lämpimässä ja kosteassa ilmastossa. Sellainen vallitsi Suomessakin muutamia kymmeniä miljoonia vuosia sitten. Aumakiven graniitti on 1900 miljoonaa vuotta vanhaa, mutta toori siitä muodostui vasta noin 70 - 20 miljoonaa vuotta sitten.
Kuivajärvi
Kuivajärvi on Lauhanvuoren kansallispuiston suurin kausikosteikko. Se on vesiallas jonka pinta vaihtelee vuodenaikojen mukaan: alkukesällä se on lampi, syksyllä kuivaa nummea. Kuivajärveen kertyvä vesi on suurelta osin peräisin lumien sulamisesta. Altaalla ei ole lasku-uomaa, vaan siihen kertyvä vesi imeytyy Lauhanvuoren rantakerrostumien sisään. Siitä muodostuu pohjavettä.
Peräkorven soita ja rantamuodostumia
Peräkorvessa soistuneet painanteet ja Lauhanvuoren rinteiden rantavallit vuorottelevat. Kanervan, jäkälien ja mäntymetsän luonnehtimat kangasmetsät vuorottelevat rahkasammalen, leväkön ja sarakasvien sekä avoimien turve- ja vesipintojen luonnehtimien soistuneiden painanteiden kanssa. Veden määrä painanteissa riippuu sademäärästä, joka heijastuu pohjaveden määrään.
Ilmakuvat näkötornista, Kivijadasta ja Spitaalijärvestä
Mallikuvat näkötornista, Kivijadasta ja Spitaalijärvestä
Tehtävä:
Mene annettuihin koordinaatteihin ja ota kuva itsestäsi 1. näkötornin vierestä, 2. Kivijadan keskeltä 3. Spitaalijärven rannalta.
Annetuissa koordinaateissa on näkötorni, jossa on tehtävä 1.
Tehtävät 2 ja 3 annettu erillisinä waypointteina.
Kasvojen ei tarvitse näkyä kuvassa. Kuvaan kelpaa gps, peukku, nimikyltti tms, KUNHAN VOIT TODISTAA, ETTÄ OLET KÄYNYT KAIKILLA KOLMELLA PISTEELLÄ. Kuva ilman todistetta on mitätön ja lokkaus poistetaan.
Liitä nämä KOLME kuvaa logiisi.
Sinun ei tarvitse odottaa lokkaus lupaa.
Task:
Go to the given coordinates and take a picture of yourself 1. Next to the watchtower, 2. In the middle of the Kivijata 3. At the beach of Spitaalijärvi.
At the given coordinates is a watchtower, which has task 1.
Tasks 2 and 3 are given as seperate waypoints.
You do not need to show your face in the picture. Acceptable subjects are gps, thumb, nameplate ect. SO LONG AS IT CAN BE CONFIRMED THAT YOU HAVE VISITED ALL THREE LOCATIONS. A picture without proof is worthless and the log will be deleted.
Attach these THREE pictures to your log.
You do not need to wait for log permission.
Muutkin kohteet, jotka on mainittu kuvauksessa, ovat näkemisen arvoisia paikkoja. Kuvat niistä on plussaa, mutta ei pakollisia.
Esimerkkikuvat löytyvät kuvauksesta.
https://www.lauhanvuoriregion.fi/kohteet/?Locations=89
Alue on kansallispuistoa, joten liikuthan luontoa kunnioittaen.
https://www.luontoon.fi/lauhanvuori/nahtavyydet
Virtual Rewards 3.0 - 2022-2023
This Virtual Cache is part of a limited release of Virtuals created between March 1, 2022 and March 1, 2023. Only 4,000 cache owners were given the opportunity to hide a Virtual Cache. Learn more about Virtual Rewards 3.0 on the Geocaching Blog.