Syyskuu, tuo hieman apea kuukausi vaatii piristystä ja säpinää! Joten kesälomien jälkeen, syyskuussa, on aika kokoontua porukalla käymään läpi kesän tapahtumia. Kätköilyjuttuja riittää useampaankin miittiin ja yleensä nämä miitit jatkuvat pitkästi yli miittiajan, sillä Etelä-Karjalan miiteissä tunnetusti juttu luistaa. Kätköilyvinkkien kyselyyn suhtaudutaan suopeasti ja apua tarvitsevaa autetaan vaikeiden myssejen saloihin. Tutut ja ennestään tuntemattomat geokolleegat otetaan avosylin vastaan. Huumori lentää ja nauru raikuu!
Tämän päivän miittipaikkana on Halkosaaren paviljonki.
Lappeenrannan kaupunki päätti vuonna 1895 tehdä erilaisia kaunistamistoimenpiteitä. Tällöin kaupungin katujen varsille päätettiin istuttaa vaahteroita, mutta erinäisten syiden takia päädyttiin korvaamaan vaahterat lehmuksilla. Kaikkien merkittävien katujen varsille istutettiin puita ja niinpä Lappeenranta tunnetaan myös lehmusten kaupungin nimellä.
Samaan kaupungin kaunistamissuunnitelmaan sisältyi myös tämän Halkosaaren paviljongin rakentaminen. Rivakkaasti kun toimeen ryhdyttiin, niin jo samana vuonna 1895 paviljonki valmistui Matkailijayhdistyksen paikallisosaston toimesta. Piirustukset laati N.Menander.
Tule sinäkin aistimaan aitoa karjalaista tunnelmaa ja saamaan säpinää syyskuun kätköilyyn.
Tervetuloa Etelä-Karjalan miittiin!