Anne on jumittunut menneisyyden kipeään muistoon. Seinäkalenteriin on jämähtänyt vuoden 1997 August vaikka nyt on vuoden 2022 syyskuun yhdeksäs päivä. Silloinen suuri rakkaus nimeltä James kaihertaa vieläkin muistoissa. Olisi pitänyt tehdä jotain toisin. Mennyt mikä mennyt. "Mennyt mies."
”Tropical the island breeze, All of nature wild and free, This is where I long to be, La Isla Bonita” hyräiltiin helmikuussa 1987. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1997 Savannah'ssa Yhdysvalloissa Atlantin valtameren rannikolla tapasin Peterin. Se oli rakkautta ensi silmäylsellä, James unohtui hetkessä. Silloin oli vain kuuma August-ilta, Peter ja minä. Ja kissa. Jossain vaiheessa iltaa vanha ystäväni Edward törmäsi meihin. Yksi oli liikaa. Säikähdin että nyt hukka perii minut. Panikoin ja lähdin yön pimeydessä karkuun kahdestaan Peterin siniverisen skotlantilaisen Sienna-kissan kanssa Savannah'n jokialueelle. Se oli kolmas virhe. Sienna hukkui ja niin taivaalle syntyi yksi uusi timanttinen tähti. Kaksi kertaa muita kirkkaampi. Jäin yksin. Tuntui että koko maailma suri kanssani hetken.
"Olet aina mielessäni, mennyt mies. Mystinen hopeinen discomies, kieltään lipova liskomies, Uuden-Englannin nahkamies, ... sä revit lehden mun muistokirjasta. Mennyt mies."