Heinäkuu oli juuri ylittänyt puolivälin, kun Rami eräänä aamuna haki minut kyytiinsä, ja lähdimme ajelemaan kohti pohjoista. Illalla saavuimme Ylläkselle, ja heti seuraavana aamuna oli tarkoitus jatkaa edelleen pohjoiseen. Säätiedotukset lupasivat kohteeseemme koko viikon jatkuvaa sadetta, joten hieman aloimme miettiä vaihtoehtoisia tapoja suorittaa perinteinen kesäretkemme. Päätimme jättää lopullisen päätöksen aamuun.
Aamun säätiedotukset eivät olleet ainakaan yhtään lupaavampia, joten teimme lennosta suunnitelmiimme muutoksen. Ensin selvittelimme, missä päin Suomea olisi paremmat kelit, marssimme läheiseen luontokeskukseen (piste 1), ja ostimme kartat aurinkoiselta puolelta Suomea. Olimme tähän mennessä siirtyneet lähtöpaikastamme linnuntietä 797,4987557154257 km suuntaan 6,486747782479688 astetta.
Ennen rinkkojen selkään heittämistä piti kuitenkin siirtyä vielä jonkin matkaa kohti itää, siellähän se aurinko paistoi. Sodankylässä pidimme ruokatauon, ja jatkoimme vielä hyvän matkaa kohti maastoja, joissa emme olleet kumpikaan ennen käyneet.
Myöhään iltapäivällä saimme auton vihdoin parkkiin, ja kävelimme pienen verryttelyn verran ensimmäiselle yöpaikalle (piste 2). Gepsini näytti, että teltan ovelta olisi varsinaisen vaelluksemme ensimmäiselle kätkölle matkaa 5,881223702879558 km, suunta näytti olevan 83,34919314129114.
Toisen päivän aamuna jatkoimme matkaamme kohti tunturia. Melkein huipulle asti piti kavuta ennen kuin pääsimme kuittaamaan nimmarimme kätkön lokivihkoon. Komeita maisemia tuli tovi jos toinenkin ihailtua, jonka jälkeen palasimme taas alamaihin.

Päivämatka venyi vähän turhan pitkäksi, kun sopivaa leiripaikkaa ei tuntunut löytyvän. Lopulta laskeuduimme erittäin jyrkän rinteen alas pienelle lammelle, mutta ei siinä teltalle paikkaa ollut. Muutama sata metriä könyttiin sitten isohkon joen vartta itään ja löysimme hyvinkin mukavan leiripaikan korkealta törmältä (piste 3). Jälkeenpäin tarkistin gepsistä, että tuolta aamupäivän kätköltä oli leiripaikkaamme matkaa 5,071428081594697 km. Kävellen matkaa kertyi yöpaikkaa etsiessä yli 12 km.
Seuraavaksi yöksi suuntasimme kätkölle, jonne oli gepsin mukaan matkaa 7,8440974875830936 km. Sen verran piti taas siksakkia kävellä, että todellinen matka oli yli 15 km. Aika sopiva päivämatka tällaisille myöhemmässä keski-iässä tallusteleville poikaviikareille.

Vietimme iltaa paikalla olleella kodalla, kun pihaan kaartoi auto. Ilmankos kätkön maastoarvo on vain 1,5. Meille se oli pikkasen korkeampi.
Seuraavana päivänä lähdimme paluumatkalle kohti autoamme. Päivän päätteeksi löysimme mukavan leiripaikan kurussa virtaavan puron viereltä (piste 4). Matkaa Ramin älykellon mukaan, kiertelyjen ja kaartelujen jälkeen, tuli yhteensä 11,15 km. Laskeskelin, että se on 60 % enemmän kuin linnuntietä mitattuna. Tuon matkan olimme tulleet päivän lähtöpisteestä suuntaan 192,118080517672 astetta.

Seuraavana päivänä kuljimme pitkät pätkät samojen tunturien yli, mistä olimme pari päivää aikaisemmin menneet toiseen suuntaan. Jossain vaiheessa poikkesimme tutulta reitiltämme, ja kävimme vielä kuittaamassa yhden oivan kätkön lähitunturin huipulta (piste 5).

Viimeiseksi yöksi jäimme samalle tulipaikalle, missä olimme viettäneet retkemme ensimmäisenkin yön. Viimeisenä päivänä ei käveltävää enää paljon ollutkaan, ja siellähän se auto odotti meitä juuri samassa paikassa, kuin mihin olimme sen vajaa viikko sitten jättäneet.
Vaelluskohteen vaihtaminen lennosta oli hyvä ratkaisu, kelit kohtelivat meitä erittäin hyvin. Vain viimeisenä yönä ja aamuna satoi vettä, mutta eihän se tuossa vaiheessa enää haitannut. Toki pieniltä yllätyksiltäkään ei vältytty, kun etukäteissuunnittelua ei oltu tehty yhtään.
Koska Ylläkselle oli pitkä matka, niin suuntasimmekin ihan toiselle laskettelukeskukselle huuhtomaan viikon hiet pois. Pari melko aktiivista kätköilypäivää tuli tuolla vietettyä, ennen pitkää kotimatkaa.
Kirjoita tsekkeriin pisteiden 1-5 koordinaatit, jolloin saat kuumista pisteistä vihjeet purkille pääsyä varten. Kun sinulla on kaikki vihjeet (A-J) kerättynä, syötä tsekkeriin koordinaatit
N67 AB.CDE E29 FG.HIJ


Muihin reissuihimme pääset mukaan näistä:
Erään reissun tarina
Vielä yhden reissun tarina
Encore-hieman erilaisen reissun tarina
Bonusreissu