Menninkäiset ovat pienen pieniä karvaisia pikku-ihmisiä ja liikkuvat möngertämällä syvässä korpimetsässä. Ne ovat ihmisille hyväntahtoisia olentoja ja niiden sanotaan edistävän ihmisten avioliittoja.
Mennikäiset ovat syrjään vetäytyviä ja pelokkaita. Siksi ne asustelevat yksinäisillä paikoilla. Joskus ne saattavat tulla ihmiskansaa ihmettelemään, varsinkin jos heillä on juhlat. Kekkereitä ne rakastavat. Mennikäiset pitävät pimeästä ja liikkuvat vain öisin, sillä ne eivät kestä päivänvaloa puolta tuntia pisempään. Pimeällä liikkumisen ansiosta menninkäishavaintoja on erittäin vähän. Menninkäisen silmät ovat pimeydessä terävämmät kuin pöllön, mutta ne näkevät kyllä auringonvalossakin.
Menninkäinen on ilmeisesti alun perin tarkoittanut vainajaa ja manalaista. Mennikäisssä on myös häiriköitä, jotka ovat voineet tulla yöaikana kirkkoon mekastamaan, jolloin niitä on pidetty pikku paholaisina.
Jos ihminen huutaa luonnossa tai tekee jotakin ilkeyttä, niin menninkäiset kostavat.
Kätkön lähettyvillä on kota ja nuotiopaikka. Kannattaa myös käydä kirkkaassa lähdevesipohkaisessa järvessä pulahtamassa.