Alueella nettiyhteys toimii todella heikosti, jos ollenkaan. Kätköt kannattaa ladata gps-laitteeseen tai puhelimeen offlinetilaan.
Ryssä-Matti pakeni 1854 Krimin sotaa ja rakensi piilopaikan Kotajärven rannalle. Tarina kertoo Matilla olleen siellä naurispellon ja perunaa sekä myös hevosen. Lisäksi Köyhänperäset toivat hänelle suoloja. Mutta Köyhänperäiset myös kormuuttivat häntä, kun eivät tykänneet siitä, että Matti pyyti heidän järvestään kalaa. Köyhänperäisillä oli siihen aikaan Etelä-Sydänmaalla tiettyihin järviin pyyntioikeus.
Ryssä-Matti muutti lopulta Muurasjärven saareen ja sai myöhemmin Viitasaaren ”Vallesmannilta” eli nimismieheltä armahduksen. Vallesmanni oli Matille tätä armahdusta lähtenyt henkilökohtaisesti suorittamaan. Matti näki saaresta kuinka kokardilla varustetulla hatulla oleva mies lähestyi, ja koitti vielä epätoivoisesti hukuttautua peläten tuomiota. Matti jäi kuitenkin henkiin ja armahdettiin.
Ryssä.-Matin asumuksen pohjat ovat vielä havaittavissa ja rakennustyyli on outo. Ikään kuin kivijalka olisi tehty syvälle maan sisään.
Lähteet: J-P Puranen (Jussi Purasen ääninauhat)
***
Peuran polun aarteet -kätkösarja sijaitsee luonnonsuojelualueella, joten liikuthan alueella sen mukaisesti ja noudatathan Retkietikettiä!
Lisätiedot alueesta:
Etelä-Sydänmaan Natura 2000-suojelualue ja
Peuran polku
Kätköjen sijoittelulle on saatu Metsähallituksen Luontopalveluiden lupa.