Gåsgrund 🌍 EarthCache

Detta är en Earth-cache. Det finns ingen fysisk gömma på platsen. Du kan logga ditt besök när du har bekantat dig med den geologiska beskrivningen och genomfört uppgifterna i beskrivningen. Det enklaste sättet att skicka dina svar är via message center. När du har svarat på frågorna kan du logga eart-cachen. Cache ägaren kontaktar dig, om det är problem med svarena. Om du inte har tid att skicka dina svar direkt kan du skriva en "note". Loggar som inte uppfyller kraven kommer att raderas.

Kontinentalplatta, litosfärplatta eller tektonisk platta, är ett avsnitt av jordskorpan och allra översta delen av manteln, vilka tillsammans kallas för litosfären. Plattorna är ungefär 100 km tjocka och delas huvudsakligen upp i sima (jordskorpa under havet) och sial (jordskorpa under fastland). Kontinentalplattorna rör sig ständigt i förhållande till varandra i det som kallas plattektonik. I gränsen mellan plattor förekommer det seismisk aktivitet. I ett gränsområde där plattorna rör sig ifrån varandra bildas sprickor och sköldvulkaner, och i områden där plattorna rör sig emot varandra är det vanligare med kraftiga jordbävningar och det bildas stratovulkaner och bergskedjor.

Bildkälla

Orogenes (från grekiskans oros (grek. βουνό)  "berg" och genesis (grek. Γενεσισ)  "ursprung" eller "skapelse") är den vetenskapliga termen för en avlång och någorlunda bred zon av deformation av bergarter och som ofta tar sig uttryck i att bergskedjor bildas. Vid aktiva orogeneser brukar vulkanisk aktivitet och jordbävningar förekomma. Orogeneser sker vanligtvis när två kontinentalplattor kolliderar med varandra och den ena skjuts upp på den andra.I icke vetenskapliga sammanhang används ofta begreppet bergskedjebildning.

Bergskedjor som nötts ner till böljande terräng kallas peneplan.

Peneplan är en flack och nästintill horisontell erosionsyta som har eroderats av exempelvis vind och vatten. Över ett sådant landskap är de exogena krafterna fortfarande verksamma, dock i ytterst liten utsträckning. Denudationen, det vill säga nednötningen, går långsamt fram till dess att inre krafter på nytt omformar landskapet till ett mer topografiskt oregelbundet sådant. Begreppet infördes av amerikanen William Morris Davis, geomorfologins grundare.

Peneplanet utgör, enligt Davis, slutstadiet i den landskapsutveckling som han tecknat i sin teori om erosionscykeln i humid miljö. Då det emellertid i naturen förekommer ständigt återkommande förskjutningar av en landytas läge i förhållande till basnivån (havsytan), utbildas peneplan inte under en enda erosionscykel utan är utformade under två eller flera erosionsgenerationer

Peneplan, eller halvplatå, är ett område som är ett resultat av långvarig nötning. Det är platt i sina huvuddrag men mjukt böljande i sina mindre drag. Topparna på dess åsar är vanligtvis på samma höjd. Ett exempel på en peneplain är de centrala och östra delarna av Fennoskandien.

Fennoskandien är ett geografiskt område beläget i norra Europa, som omfattar den skandinaviska halvön samt Finland, östra Karelen och Kolahalvön. Fennoskandien är en halvö skild från resten av den eurasiska kontinenten av Östersjön, Vita havet och näset mellan dem. Det mesta av Fennoskandien tillhör den baltiska skölden.

Fennoskandien har definierats som en separat region baserat på dess naturvetenskap och historia. Namnet användes först av den finske geologen Wilhelm Ramsay.

Stenar kan deformeras sprödt eller plastiskt, dvs duktilt. Typen av deformation beror på vikten av den överliggande bergmassan, det vill säga det litostatiska trycket, temperatur, tiden som används till processen och bergartens sammansättning. Bergarter deformeras vanligtvis sprött i den övre jordskorpan, d.v.s. nära jordytan, eftersom temperaturen och det litostatiska trycket är lågt. Vid spröd deformation går stenen sönder och bindningarna som håller ihop stenen går sönder och stenen spricker. Resultatet är luckor och förskjutningar.

Djupare i jordskorpan ökar den litostatiska spänningen och temperaturen och bergarterna blir formbara. Vid duktil deformation sker ingen brytning av bindningar. Veck, skifferbildning och lineation  är resultatet av duktil deformation. Mellan den övre och den undre skorpan, på ett djup av cirka 10–15 km, finns en zon där deformationen övergår från spröd till duktil. Jordbävningar i den kontinentala jordskorpan inträffar ovanför den spröd-duktila övergångszonen eftersom deformationen i jordbävningar är spröd.

Ibland observeras spröda och duktila deformationer i samma berghäll. En förändring kan ha skett i deformationshastigheten, varvid duktila strukturer (till exempel veck) har bildats långsamt och ömtåliga strukturer (till exempel förskjutningar) skapades under snabb rörelse. Å andra sidan kan förekomsten av spröda och sega strukturer i samma häll bero på att strukturerna är av olika åldrar. De sega strukturerna har då bildats djupt i jordskorpan och de ömtåliga strukturerna närmare ytan när berggrundsblocket stiger högre med tiden.

Vid orogenesen komprimerades södra Finlands berggrund, vilket fick de platta berggrundsstrukturerna att böjas till stora, krökta veck.

Beroende på vinkeln mellan veckbenen kallas veckena:
soklinalveck (0°-10°, tighta veck (10°-60°), öppna veck (60°-120°) och gently (120°-180°).
Styrkan på deformationen växer ju längre högerut den är på bilden

Vid koordinaterna, på Gåsgrund, står du på en vacker rundhäll. Nära vattenbrynet kan du se ett litet veck i klippan, som visualiserar bergskedjebildningen.

Det mörka, närmast svarta, amfibolitvecket är tydligt avskuret från den ljusare bergsgrunden. Vecket skärs av en grovkornig linje av röd granit. Du kan även se sprickor runt vecket. Bergytan är dessutom vackert fårad av glaciären på många ställen.

Ca 100 m söder om vecket finns också en kort, men vackert konvex strandmur av sten, som ligger ovanför strandlinjen på grund av landhöjningen. 

För att kunna logga cachen måste följande frågor besvaras och villkor uppfyllas:

1. Är det frågan om en spröd eller duktil deformation? Eller båda? Motivera ditt svar.
2. Hur stark anser du att styrkan på deformationen varit?
3. Ta en bild på (en del av) dig själv eller din gps eller dyligt vid koordinaterna och bifoga bilden med dina svar eller i din loggning.

Du kan logga cahen genast när du sänt dina svar till cachens ägare. Ägaren kontaktar dig om det behövs nogrannare svar.

Källor:

Geologia.fi
Liidia Petrell: Värdefulla geologiska objekt i Esbo, Espoon ympäristökeskuksen monistesarja, ISSN 1457-7100; 2/2006

Tämä on maakohde, EarthCache. Maakohteessa ei ole kätköpurkkia. Voit kirjata käynnin, kun olet tutustunut kohteen geologiseen opetukseen ja suorittanut kätkökuvauksen tehtävät. Vastauksesi lähetät helpoiten viestikeskuksen kautta. Kun olet vastannut kysymyksiin, voit merkitä kohteen löydetyksi. Kätkön omistaja on yhteydessä jos vastauksien kanssa on ongelmia.  Ellet ehdi heti lähettämään vastauksiasi, voit kirjata ”noten”.  Lokit jotka eivät täytä vaatimuksia poistetaan.

Mannerlevy, litosfäärilevy tai tektoninen levy, on osa maankuorta ja vaipan ylin osa, joita yhdessä kutsutaan litosfääriksi. Levyt ovat noin 100 km paksuja. ja jakautuvat pääasiassa meren alla olevaan kuoreen ja mantereen alla olevaan kuoreen. Mannerlevyt liikkuvat jatkuvasti suhteessa toisiinsa niin sanotussa levytektoniikassa. Levyjen välisellä rajalla on seismistä aktiivisuutta. Raja-alueella, jossa laatat siirtyvät erilleen, muodostuu halkeamia ja kilpitulivuoria, ja alueilla, joissa laatat liikkuvat toisiaan vasten, voimakkaat maanjäristykset ovat yleisempiä ja törmäyksen seurauksena muodostuu kerrostulivuoria ja vuoristoja

Kuva

.Orogenia (kreikan oros (kreik. βουνό) ”vuori” ja genesis (kreik. Γενεσισ)  ”syntymä”) eli vuorijonopoimutus on prosessi, jossa vuoristo syntyy mannerliikuntojen työntäessä litosfäärilaattoja (mannerlaattoja) yhteen. Mannerlaattojen rajakohdat rutistuvat ja poimuttuvat luoden poimuvuoristoja. Rutistumakohta kohoaa ylös, koska sen täytyy säilyttää isostaattinen tasapaino.

Poimuvuoristoa, jonka eroosio on kuluttanut kumpuilevaksi maastoksi, sanotaan peneplaaniksi.

Peneplaani on tasainen ja lähes vaakasuora eroosiopinta, joka on kulunut esimerkiksi tuulen ja veden vaikutuksesta. Tällaisen maiseman päällä eksogeeniset voimat ovat edelleen aktiivisia, vaikkakin erittäin vähäisessä määrin. Denudaatio eli kuluminen etenee hitaasti, kunnes sisäiset voimat muotoilevat maiseman uudelleen topografisesti epäsäännöllisemmäksi. Termin otti käyttöön amerikkalainen William Morris Davis, geomorfologian perustaja.

Peneplaani on Davisin mukaan viimeinen vaihe maiseman kehityksessä, jonka hän hahmotteli teoriassaan eroosion syklistä kosteassa ympäristössä. Koska luonnossa kuitenkin tapahtuu jatkuvasti toistuvia maanpinnan sijainnin siirtymiä pohjan tasoon (merenpinnan tasoon) nähden, peneplaanit eivät muodostu yhden eroosiosyklin aikana, vaan ne muodostuvat kahden tai useamman eroosiosukupolven aikana.

Peneplaani eli puolitasanko on pitkäaikaisen kulutuksen tuloksena syntynyt suurissa piirteissään tasainen mutta pienissä piirteissään loivasti kumpuileva alue. Sen kohoumien laet ovat yleensä samalla korkeudella. Esimerkkinä peneplaanista on Fennoskandian keski- ja itäosat

Fennoskandia on Pohjois-Euroopassa sijaitseva maantieteellinen alue, johon kuuluvat Skandinavian niemimaa sekä Suomi, Itä-Karjala ja Kuola. Fennoskandia on niemimaa, jonka erottavat muusta Euraasian mantereesta Itämeri, Vienanmeri ja niiden välinen kannas. Suurin osa Fennoskandiaa kuuluu Baltian kilpeen.

Fennoskandia on määritelty erilliseksi alueeksi luonnontieteensä ja -historiansa perusteella. Nimen otti ensimmäisenä käyttöön suomalainen geologi Wilhelm Ramsay

Vuorijonopoimutuksessa Etelä-Suomen kallioperä joutui puristukseen, jolloin tasomaiset kallioperän rakenteet taipuivat suuriksi, kaareviksi poimuiksi.

Kivet voivat deformoitua hauraasti tai muovautuvasti eli duktiilisti. Deformaatiotapa riippuu päällä olevan kivimassan painosta eli litostaattista paineesta, lämpötilasta, prosessiin kuluneesta ajanjaksosta ja kivilajin koostumuksesta. Kivet deformoituvat yleensä hauraasti yläkuoressa eli lähellä maan pintaa, koska lämpötila ja litostaattinen jännitys ovat alhaisia. Hauraassa deformaatiossa kivi murtuu ja kiveä koossa pitävät sidokset katkeavat ja kivi halkeaa. Tuloksena syntyy rakoja ja siirroksia.

Syvemmällä maankuoressa litostaattinen jännitys ja lämpötila kasvavat ja kivet käyttäytyvät duktiilisti. Duktiilissa deformaatiossa ei tapahdu sidosten katkeamista. Poimut, liuskeisuus ja lineaatiot ovat duktiilin deformaation tulosta. Yläkuoren ja alakuoren välillä noin 10–15 km:n syvyydessä sijaitsee vyöhyke, jossa deformaatio vaihettuu hauraasta duktiiliksi. Mantereisen kuoren maanjäristykset tapahtuvat hauraan ja duktiilin vaihettumisvyöhykkeen yläpuolella, koska maanjäristyksissä deformaatio on haurasta.

Joskus haurasta ja duktiilia deformaatiota havaitaan samalta kalliopaljastumalta. Deformaation nopeudessa on tällöin saattanut tapahtua muutos, jolloin duktiilit rakenteet (esimerkiksi poimut) ovat muodostuneet hitaasti ja hauraat rakenteet (esimerkiksi siirrokset) syntyivät nopeassa liikunnossa. Toisaalta hauraiden ja duktiilien rakenteiden esiintyminen samalla paljastumalla voi johtua siitä, että rakenteet ovat eri ikäisiä. Duktiilit rakenteet ovat tällöin muodostuneet syvällä maankuoressa ja hauraat rakenteet lähempänä maanpintaa kallioperän lohkon kohotessa ajan myötä ylemmäs.

Koordinateissa, Gåsgrundin kauniilla silokalliolla, näkyy pieni, poimuttumista havainnollistava kallioperän rakenne. Poimu sijitsee lähellä vesirajaa.

Tumma, melkein musta amfiboliittipoimu on selvästi erotetettavissa vaaleammasta kallioperästä. Poimun läpi kulkee karkearakeinen, punainen graniittiviiva. Voit myös nähdä halkeamia poimun ympärillä.

Kallion pinta on monin paikoin kauniisti jäätikön uurtama.

Noin 100 m poimun eteläpuolella on lisäksi kivistä koostuva, lyhyt rantavalli, joka on maankohoamisen vuoksi rantaviivan yläpuolella.

Logataksesi kätkön tulee seuraaviin kysymyksiin vastata ja tehtävät suorittaa

1.  Onko kyseessä hauras vai duktiili deformaatio? Vai molemmat? Perustele vastuksesi
2. Miten voimakas deformaatio on kyseessä?
3. ota kuva itsestäsi tai gps laitteestasi tai vastaavasta koordinaateissa. Lähetä kuva vastaustesi kanssa tai liitä se loggaukseesi. 

Voit logata kätkön lähetettyäsi vastaukset kätkön omistajalle. Jos vastauksissa on tarkennettavaa, omistaja ottaa sinuun yhteyttä.

Lähteet::

Geologia.fi
Liidia Petrell: Espoon arvokkaat geologiset kohteet 2006, Espoon ympäristökeskuksen monistesarja, ISSN 1457-7100; 2/2006

This is an EarthCache. There is no physical cache to be found here. You can log your visit once you have completed the tasks in the description. The easiest way to send your answers is via the message center. After answering the questions, you can log the EarthCache. The cache owner will contact you, if there is a problem. If you do not have time to send your answers directly, you can write a note. Logs that do not meet the requirements will be deleted.

Continental plate, lithosphere plate or tectonic plate, is a section of the earth's crust and the uppermost part of the mantle, which together are called the lithosphere. The plates are approximately 100 km thick. and is mainly divided into sima (crust under the sea) and sial (crust under the mainland). The continental plates are constantly moving relative to each other in what is called plate tectonics. In the boundary between plates there is seismic activity. In a boundary area where the plates move apart, rifts and shield volcanoes form, and in areas where the plates move against each other, strong earthquakes are more common and stratovolcanoes and mountain ranges are formed.

Picture

Orogeny (from the Greek oros (Greek βουνό) "mountain" and genesis (Greek Γενεσισ) "origin" or "creation") is the scientific term for an elongated and reasonably wide zone of deformation of rocks, often expressed in that mountain ranges are formed. In active orogenies, volcanic activity and earthquakes usually occur. Orogenies usually occur when two continental plates collide with each other and one is pushed up on top of the other. 

Mountain ranges that have eroded into undulating terrain are called peneplains.

Peneplan is a flat and almost horizontal erosion surface that has been eroded by, for example, wind and water. Over such a landscape, the exogenous forces are still active, albeit to an extremely small extent. Denudation, i.e. wear and tear, progresses slowly until internal forces reshape the landscape into a more topographically irregular one. The term was introduced by the American William Morris Davis, the founder of geomorphology.

The peneplane constitutes, according to Davis, the final stage in the landscape development that he outlined in his theory of the erosion cycle in a humid environment. However, since in nature there are constantly recurring displacements of the position of a land surface in relation to the base level (sea level), peneplains are not formed during a single erosion cycle, but are formed during two or more erosion generations

The peneplane, or semi-plateau, is an area that is the result of long-term abrasion. It is flat in its main features but gently undulating in its minor features. The tops of its ridges are usually at the same height. An example of a peneplain is the central and eastern parts of Fennoscandia.

Fennoscandia is a geographical area located in northern Europe, which includes the Scandinavian peninsula as well as Finland, eastern Karelia and the Kola Peninsula. Fennoscandia is a peninsula separated from the rest of the Eurasian continent by the Baltic Sea, the White Sea and the isthmus between them. Most of Fennoscandia belongs to the Baltic Shield.

Fennoscandia has been defined as a separate region based on its natural science and history. The name was first used by the Finnish geologist Wilhelm Ramsay.

Rocks can be deformed brittlely or plastically, i.e. ductile. The type of deformation depends on the weight of the overlying rock mass, i.e. the lithostatic pressure, temperature, the time used for the process and the composition of the rock. Rocks are usually deformed brittlely in the upper crust, i.e. near the Earth's surface, because the temperature and lithostatic pressure are low. In brittle deformation, the stone breaks and the bonds that hold the stone together break and the stone cracks. The result is gaps and shifts.

Deeper in the crust, the lithostatic stress and temperature increase and the rocks become malleable. In case of ductile deformation, no breaking of bonds takes place. Folds, schist formation and lineation  are the result of ductile deformation. Between the upper and lower crust, at a depth of about 10–15 km, there is a zone where the deformation changes from brittle to ductile. Earthquakes in the continental crust occur above the brittle-ductile transition zone because the deformation in earthquakes is brittle.

Sometimes brittle and ductile deformations are observed in the same bedrock. A change may have occurred in the rate of deformation, whereby ductile structures (such as folds) formed slowly and brittle structures (such as dislocations) were created during rapid movement. On the other hand, the presence of brittle and tough structures in the same outcrop may be due to the structures being of different ages. The tough structures have then formed deep in the earth's crust and the fragile structures closer to the surface as the bedrock rises higher over time.

During the orogeny, the bedrock of southern Finland was compressed, causing the flat bedrock structures to bend into large, curved folds.

the intensity of compression decrease to the right

At the coordinates, on Gåsgrund, you are standing on a beautiful  polished rock surface. Near the water's edge, you can see a small fold in the rock, visualizing the mountain chain formation.

The dark, almost black, amphibolite fold is clearly cut off from the lighter bedrock. The fold is cut by a coarse-grained line of red granite. You can also see cracks around the fold. The surface is also beautifully furrowed by the glacier in many places.

About 100 m south of the bend there is also a short, but beautiful convex stone seawall, which is above the shoreline due to the land elevation.

The mountain surface is beautifully furrowed by the glacier in many places.

In order to log the cache, the following questions must be answered and conditions must be met:

1. Is it a question of a brittle or ductile deformation? Or both? Motivate your answer.
2. How strong do you think the strength of the deformation was?
3. Take a picture of (part of) yourself or your GPS or similar at the coordinates and attach the picture with your answers or in your log.

You can log the cache immediately after you have sent your answers to the owner of the cache. The owner will contact you if a more detailed answer is needed.