Tämä on maakohde, earthcache. Maakohteessa ei ole kätköpurkkia. Voit kirjata käynnin, kun olet tutustunut kohteen geologiseen opetukseen ja suorittanut kätkökuvauksen tehtävät. Vastauksesi lähetät helpoiten viestikeskuksen kautta. Kun olet vastannut kysymyksiin, voit merkitä kohteen löydetyksi. Kätkön omistaja on yhteydessä jos vastauksien kanssa on ongelmia. Ellet ehdi heti lähettämään vastauksiasi, voit kirjata ”noten”. Lokit jotka eivät täytä vaatimuksia poistetaan.
Tehtävät ja kysymykset:
- Jään tulosuunnassa näet silokalliolla pirstekaaria. Mistä ilmansuunnasta jää tuli?
- Minkä värisiä granaatteja kivessä on?
- Ota kuva jostakin henkilökohtaisesta esineestä/itsestäsi, niin että kummakivi näkyy kuvassa. Liitä kuva lokiisi.
Mitä täältä löytyy?
Kummakivi on silokallion laella lepäävä, jäätikön kuljettama siirtolohkare.
Kummakivi on rauhoitettu luonnonsuojelulailla luonnonmuistomerkiksi vuonna 1962. Rauhoitetun luonnonmuistomerkin vahingoittaminen tai turmelu on kiellettyä
Erikoisen kivestä tekee se, että tämä noin 7 m x 4 m x5 m ja arviolta noin 182 tonnia painavan lohkareen kosketuspinta-ala alla olevaan silokallioon on vain noin 0,5 neliömetriä.Siirtolohkare, samoin kun sen alla sijaitseva silokallio ovat alueelle tyypillistä suonigneissiä, joka koostuu tummasta kiillegneissistä ja vaaleista graniittisista suonista.. Uurteet ja pirstekaaret näiden pinnassa kertovat jäätikö kulutustyöstä.
Alue vapautui mannerjään peitosta noin 11500 vuotta sitten. Nykyään metsässä sijaitseva lohkare, sijaitsi tuolloin jääjärven rannalla.
Polku Kummakivelle alkaa Kummakivenmäen parkkipaikalta. Matkaa kivelle on noin puoli kilometriä. Polku on suhteellisen helppokulkuinen, Maasto voi olla märkää, joten varsinkin sadesäällä kannattaa varustautua kumisaappailla.
Miten tämä muodostui?
Silokalliot syntyivät, kun sisämaajäätikön paine alensi jään sulamispistettä jään pohjakerroksissa. Tämän seurauksena jään alle muodostui sulamisvettä, mikä teki jäästä epävakaamman ja liikkuvamman. Jää alkoi liikkua ja hioi liikkuessaan kalliopintaan loivasti kohoavan, pyöristyneen vastasivun ja jyrkän rosoisen suojasivun, kun sulamisvesi valui halkeamia pitkin ja jäätyi. Jään laajenemisen seurauksena kallioseinämä halkeili ja suuriakin kappaleita irtosi kalliosta.
Silokallion muoto antaa jo käsityksen jäätikön yleisestä kulkusuunnasta, mutta tarkempia tietoja jään liikkeen suunnasta saadaan niistä kulutusmerkeistä, jotka syntyivät mannerjäätikön pohjalla olleiden kivien ja lohkareiden naarmuttaessa kallion pintaa. Yleisimmät kulutuksen jäljet ovat uurteet ja kourut, mutta niiden lisäksi on sirppimurroksia, pirstekaarteita, sirppikouruja ja simpukkamurroksia
Pirstekaaret ovat nimensä mukaisesti, kaaren muotoisia halkeamia silokallioissa. Toisin kuin jääurat, niiden leviäminen on poikittain jään liikesuuntaan nähden, ja toisin kuin vastaavasti kaarevissa ja poikittaisissa leikkausmurtumissa, niiden kupera puoli on liikesuuntaan päin. Murtumat uppoavat jyrkästi kallioon. Pirstekaaret ovat yleisimpiä hauraissa kivissä
Sirppikourut ja -murrokset ovat silokalliossa jäätikön jättämiä jälkiä, jotka syntyivät kun pieni pala kalliosta murtui irti. Näitä esiintyy pinnoilla, jotka kallistuvat jään liikettä vastaan ja muutokset ovat "kuunsirpeiksi" muotoiltuja, sirppien päät osoittavat jään kulkusuuntaan.
Siirtolohkareet (hiidenkivet) kulkeutuivat jääpeitteissä ja jäätiköissä ja siirtyivät jään liikesuuntaan. Kun jää myöhemmin suli pois, siirtolohkareet päätyivät alla olevalle maanpinnalle.
Hieman kivestä
Graniitti kuuluu jähmettyneisiin kivilajeihin eli magmakivilajeihin ja niiden alaryhmään syväkivilajit. Graniitti on felsinen kivi. Se on syntynyt intrusiivisesti hitaasti jäähtyvissä magmapesäkkeissä syvällä maan kuoressa. Hitaan jäähtymisen takia mineraalit ovat ehtineet järjestäytyä ja muodostaa suurehkoja, silmin havaittavia kiteitä.
Vuorten poimutuksen yhteydessä korkeassa lämmössä ja kovassa paineessa graniitti muuttuu gneissiksi, joka kuuluu metamorfoituneihin kivilajeihin. Suomen graniiteista suuri osa on 1 800–1 900 miljoonaa vuotta vanhoja
Graniitti koostuu kvartsista, kiilteestä, maasälvästä ja joskus myös sarvivälkkeestä, ja sen väri vaihtelee maasälvän mukaan tummanpunaruskeasta vaaleanharmaaseen. Graniitti on ominaisuuksiltaan kovaa ja kestävää. Se on saanut nimensä latinan sanasta granum eli rae. Graniitti on yksi Suomen kallioperän yleisimpiä kivilajeja ja yksi koko maailman yleisimmistä syväkivilajeista
Kiillegneissi on eräs yleinen gneissin tyyppi. Gneissien mineraalikoostumus ratkaisee, mitä lisämääreitä gneissin nimeen tulee. Kiillegneissi on rakenteeltaan heikosti liuskeinen gneissi, jonka tummista mineraaleista suurin osa on biotiittia. Biotiitin lisäksi kiillegneississä on maasälpää, kvartsia ja muskoviittia. Päämineraalien suhteet saattavat kuitenkin vaihdella melkoisesti. Mineraalikoostumuksen mukaan kiillegneissin väri vaihtelee harmaasta mustaan.
Kiillegneissi on syntytavaltaan metamorfista kiveä. Maankuorten liikkeiden yhteydessä on syntynyt kova paine ja lämpötila, jolloin sedimentti- ja magmakivilajit ovat muuttuneet rakenteeltaan liuskaiseksi. Alkuperäisenä, metamorfoosia edeltävänä kivilajina on savikivi. Kiilleliuske halkeaa yhdensuuntaisiksi laatoiksi. Kiillegneissiä onkin luonnehdittu rakenteeltaan heikoimmaksi gneissityypiksi
Granaatti on yleinen mineraali metamorfisissa kivilajeissa ja joissakin magmakivilajeissa. Suomessa granaattia esiintyy myös yleisesti
Granaattien väriasteikko on hyvin laaja: yleisimpiä värejä ovat punainen, keltainen, ruskea ja vihreä, mutta granaateissa esiintyy lähes kaikkia värejä sinistä lukuun ottamatta. Väri tulee raudasta, mangaanista, kromista ja titaanista On löydetty myös granaatteja, jotka näyttävät päivänvalossa sinisiltä ja keinovalossa violetinpunaisilta.
Suurehko, rikkoutunut granaatti
Detta är en Earth-cache. Det finns ingen fysisk gömma på platsen. Du kan logga ditt besök när du har bekantat dig med den geologiska beskrivningen och genomfört uppgifterna i beskrivningen. Det enklaste sättet att skicka dina svar är via message center. När du har svarat på frågorna kan du logga eart-cachen. Cache ägaren kontaktar dig, om det är problem med svarena. Om du inte har tid att skicka dina svar direkt kan du skriva en "note". Loggar som inte uppfyller kraven kommer att raderas.
För att logga cachen måste följande frågor besvaras och villkor uppfyllas:
- Du kan se parabelriss på rundhällen i det vädersträcket varifrån isen kom. Från vilket vädersträck kom isen?
- Vilken färgs granater finns i stenen?
- Ta en bild på något personilt/dig själv, så att Kumma kivi syns i bakgrunden. Lägg till bilden i din logg.
Vad hittar vi här?
Kummakivi (översätts ungefär Udda sten) är ett flyttblock som transporteras av glasiären och vilar på toppen av en rundhäll.
Kummakivi är ett skyddat naturminnesmärke enligt naturskyddslagen från 1962. Det är förbjudet att skada eller förstöra ett naturminnesmärke!
Det som gör stenen speciell är att detta stenblock, som är cirka 7 m x 4 m x 5 m och väger uppskattningsvis 182 ton, har en kontaktyta på endast cirka 0,5 kvadratmeter med rundhällen under. Flyttblocket, precis som rundhällen under den, är vengnejs, bestående av mörk glimmergnejs med ljusare ådror av granit. Stenen är typisk för området. Fårorna och parabelrissen på deras yta berättar om glaciärens slitage.
Området befriades från det kontinentala istäcket för cirka 11 500 år sedan. Stenblocket, som nu ligger i skogen, låg då vid glaciärsjöns strand.
Stigen till Kumakivi utgår från parkeringsplatsen på Kumakivenmäki. Avståndet till stenen är cirka en halv kilometer. Stigen är relativt lättframkomlig, terrängen kan dock vara blöt, så speciellt i regnigt väder bör du vara utrustad med gummistövlar.
Hur har detta bildats?
Rundhällar skapades då inlandsisens tryck sänkte smältpunkten på isen i botten. Detta gjorde att smältvatten bildades under isen så att isen blev mer instabil och rörlig. Isen började röra sig och slipade under sin färd stötsidan samtidigt som trycket spräckte hällen på läsidan. När smältvatten rann ner i sprickorna och sedan frös till is frostsprängdes hällen och läsidan blev skrovlig.
Rundhällar får sina karakteristiska valryggsformer då inlandsisen slipar berggrundens stötsida och bryter loss block från dess läsida. Mer detaljerad information om isens rörelseriktning kan erhållas från de slitmärken som skapades när klipporna och stenblocken i botten av den kontinentala glaciären repade bergytan. De vanligaste spåren av slitage är räfflor, parabelriss, skärbrott och musselbrott
Berggrunden slipas och räfflas av stenmaterial i inlandsisens botten. Bilden åskådliggör olika spår av glacialgeologiska erosionsprocesser.
1. Tunna isräfflor 2. Grova räffelrännor 3. Parabelriss 4.Små skärbrott 5. Stora skärbrott 6. Musselbrott 7. Isräfflor bildade i olika riktningar. Den stora röda pilen markerar inlndsisens senaste rörelseriktning. Den lilla svagt röda pilen markerar isens tidigare rörelseriktning.
Teckning: Harri Kutvonen, GTK
Parabelriss är bågformade sprickor i rundhällar. Till skillnad från isräfflor är deras utbredning tvärs isens rörelseriktning och till skillnad mot de likaledes bågformade och tvärgående skärbrotten har de sin konvexa sida vänd mot rörelseriktningen. Sprickorna stupar brant in i klippan. Parabelriss är vanligast i spröda bergarter.
Flyttblock (erratiska block) av det latinska errare, som betyder att vara på avvägar. Flyttblocken transporteras på och i inlandsisar och glaciärer och förflyttas i isens rörelseriktning. Då isen sedermera smälte undan hamnade flyttblocken på den underliggande markytan
1: Flyttlock inne i isen
Lite om stenen
Granit är en magmatisk djupbergart, det vill säga den bildas då magma djupt nere i jordskorpan genomgår en långsam avkylningsprocess. Granit är en felsisk sten. På grund av den långsamma nedkylningen har mineralerna hunnit organisera sig och bilda stora, synliga kristaller.
I samband med orogenes, dvs.bergskedjebildning, under hög värme och högt tryck, förvandlas granit till gnejs, som tillhör metamorfoserade bergarter. De flesta av Finlands graniter är 1 800–1 900 miljoner år gamla
Granit består av kvarts, glimmer, fältspat och ibland hornblende, och dess färg varierar från mörkrödbrun till ljusgrå beroende på fältspaten. Granit är hårt och hållbart. Den har fått sitt namn från det latinska ordet granum, som betyder korn. Granit är en av de vanligaste bergarterna i Finlands berggrund och en av de vanligaste typerna av djupberg i hela världen
Glimmergnejs är en vanlig typ av gnejs. Mineralsammansättningen av gnejs avgör vilka ytterligare tillägg som tillsätts till namnet på gnejs. Glimmergnejs är till sin struktur en svagt skiffrig gnejs vars mörka mineral till största delen består av biotit. Utöver biotit innehåller glimmergnejs ofta fältspat, kvarts och muskovit. Mängdförhållandet mellan de olika huvudmineralen kan dock variera avsevärt. Beroende på mineralsammansättningen varierar glimmergnejsens färg från grå till svart.
Glimmergnejs är en metamorf bergart med ursprung. I samband med jordskorpans rörelser har högt tryck och temperatur uppstått, vilket gjort att sedimentära och magmatiska bergarter blivit skifferiga i strukturen. Den ursprungliga bergarten före metamorfos är lersten. Glimmerskiffern delar sig i parallella plattor. Glimmergnejs har karakteriserats som den strukturmässigt svagaste typen av gnejs
Granat är ett vanligt mineral i metamorfa bergarter och vissa magmatiska bergarter. Granat är också vanligt förekommande i Finland
Färgskalan för granater är mycket bred: de vanligaste färgerna är röd, gul, brun och grön, men granater finns i nästan alla färger utom blå. Färgen kommer från järn, mangan, krom och titan Granater har också hittats som ser blå ut i dagsljus och violettröda i artificiellt ljus.
En stor, mörk granat
This is an EarthCache. There is no physical cache to be found here. You can log your visit once you have completed the tasks in the description. The easiest way to send your answers is via the message center. After answering the questions, you can log the EarthCache. The cache owner will contact you, if there is a problem. If you do not have time to send your answers directly, you can write a note. Logs that do not meet the requirements will be deleted.
To log the cache, the following questions must be answered and the conditions must be met:
- You can see chatter marks on the smooth surface of the roche mountonnée on the side where the ice arrived from. What direction did the ice come from?
- The colour of the garnets found in the stone?
- Take a picture of yourself or something personal, with Kumma kivi in the background. Add the picture to your log.
What do you find here?
Kummakivi (translates odd stone) is an erratic boulder, which was glacially transported, resting on top of a roche moutonnée.
Kummakivi was named a protected natural monument as outlined in the Nature Conservation Act (1962). It is prohibited to damage or deface a protected object!
What makes the stone special is that this boulder, which is about 7 m x 4 m x 5 m and weighs an estimated 182 tons, has a contact area of only about 0.5 square meters with the surface below. The erratic boulder, as the roche moutonnée under it, are veined gneiss with light granatic veins, this stone is typical for the area. The grooves and chatter marks on their surface tell of the glacial erosion.
The area emerged from underneath the continental ice sheet around 11,500 years ago. The boulder, which is now in the forest, was then located on the shore of the glacial lake.
The trail to Kummakivi starts from the Kummakivenmäki parking lot. The distance to the stone is about half a kilometer. The path is relatively easily accessible, the terrain can be wet, so especially in rainy weather you should be equipped with rubber boots.
How was this formed?
Roche moutonnée were created when the pressure of the inland ice lowered the melting point of the ice at the bottom. This caused meltwater to form under the ice making the ice more unstable and mobile. The ice began to move and during its journey grinded the shock side at the same time as the pressure cracked the slab on the lee side. When meltwater ran down the cracks and then froze into ice, the slab was frost-blasted and the leeward side became rough.
Roche moutonnée get their characteristic ridge shapes when the ice grinds the shock side of the bedrock and breaks off blocks from its leeward side. More detailed information about the direction of ice movement can be obtained from the wear marks created when the rocks and boulders at the base of the continental glacier scratched the rock surface. The most common traces of wear are glacial striations, crescentic fractures, crescentic gouges and lunate marks
The bedrock is ground and grooved by rock material at the bottom of the ice sheet. The picture illustrates various traces of glacial geological erosion processes.
1. Thin glacial striations 2. Coarse glacial striations 3. crescentic fractures 4. Small crescentic gouges 5. Large crescentic gouges 6. lunate marks 7. Iglacial striations formed in different directions. The large red arrow marks the ice's latest movement direction. The small faint red arrow marks the previous direction of movement of the ice.
Drawing: Harri Kutvonen, GTK
Crescentic fractures are arc-shaped cracks in Roche moutonnée. Unlike glacial striations, their spread is transverse to the direction of movement of the ice, and unlike the similarly arched and transverse crescentic gouges, they have their convex side facing the direction of movement. The cracks plunge steeply into the rock. crescentic fractures are most common in brittle rocks.
Glacial erratics) from the Latin errare, which means to be astray. The Glacial erratics are transported on and in ice sheets and glaciers and moved in the direction of movement of the ice. When the ice later melted away, the shifting blocks ended up on the underlying ground surface
Something about the rock
Granite is a deep igneous rock, that is, it is formed when magma deep in the earth's crust undergoes a slow cooling process. Granite is a felsic rock. Because of the slow cooling, the minerals have had time to organize and form large, visible crystals.
In connection with the folding of mountains, under high heat and high pressure, granite turns into gneiss, which belongs to metamorphosed rock types. Most of Finland's granites are 1,800–1,900 million years old
Granite consists of quartz, mica, feldspar and sometimes hornblende, and its color varies from dark red brown to light gray depending on the feldspar. Granite is hard and durable. It gets its name from the Latin word Granum, which means grain.Granite is one of the most common types of rock in Finland's bedrock and one of the most common types of deep rock in the whole world.
Mica gneiss is a common type of gneiss. The mineral composition of gneiss determines what additional amounts are added to the name of gneiss. Mica gneiss is structurally a weakly schistose gneiss whose dark mineral mostly consists of biotite. In addition to biotite, mica gneiss often contains feldspar, quartz and muscovite. However, the quantity ratio between the different main minerals can vary considerably. Depending on the mineral composition, the color of mica gneiss varies from gray to black.
Mica gneiss is a metamorphic rock in origin. In connection with the movements of the Earth's crust, high pressure and temperature have arisen, causing sedimentary and igneous rock types to become slaty in structure. The original, pre-metamorphosis rock type is claystone. The mica slate splits into parallel slabs. Mica gneiss has been characterized as the weakest type of gneiss in terms of structure
Garnet is a common mineral in metamorphic rocks and some igneous rocks. Garnet is also commonly found in Finland
The color scale of garnets is very wide: the most common colors are red, yellow, brown and green, but garnets contain almost all colors except blue. The color comes from iron, manganese, chromium and titanium Garnets have also been found that look blue in daylight and violet-red in artificial light.
Green garnet
Källor. / Lähteet / Sources:
https://www.geologia.fi/
Kummakiveä koskevat infotaulut
https://www.gtk.fi/
https://www.antarcticglaciers.org/
https://www.sgu.se/