Kunto Juhani Ojansivu oli suomalainen näyttelijä ja näytelmäkirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten Tonttu Toljanterin roolista.
Ojansivu oli perustamassa vuonna 1988 Teatteri Eurooppa Neljää ja toimi sen johtajana vuosina 2006–2010. Jämsänkoskella asunut Ojansivu oli itseoppinut työhönsä. Hän aloitti näyttelemisen 13-vuotiaana Valkeakosken harrastajateatterissa. Teatterikouluun Ojansivu ei päässyt, mutta harrastajateattereiden myötä Ojansivu pääsi näyttelijäksi ensin Porin Teatteriin ja sitten Jyväskylän kaupunginteatteriin, jossa Ojansivu piti mieleenpainuvimpina töinään roolejaan näytelmissä Mustalaisruhtinatar ja Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Ojansivu kirjoitti lukuisia näytelmiä ja musiikkirevyitä. Päätavoitteekseen hän kertoi ihmisten saamisen hyvälle tuulelle.
Toljanterin ohella Ojansivun rooleja ovat olleet mm. Alpo elokuvassa Rentun ruusu (2001), Adolf Paul elokuvassa Sibelius (2003) ja Aulis Närhi televisiosarjassa Peräkamaripojat (1999). Kesällä 2009 Ojansivu näytteli Sappeen kesäteatterin Olavi Virta -musikaalissa vanhaa Olavi Virtaa. Lähde: Wikipedia.
Kunto Ojansivu tuli kaiken kansan tietoisuuteen viimeistään Tonttu Toljanterista. "Voi mavon silimä" tai " möröt piiloon" on tuttuja lausahduksia tältä tontulta. Kunto Ojansivun eli "Kuntsin" muistolle tämä kätkö on tehty. Kiitos Toljanterin seikkailuista!
1. Montako äkäpullaa Toljanteri lopulta onnistui leipomaan? (vastaus numerona)
2. Minkä laulun Toljanteri lopulta valitsi laulettavaksi lapsille?
3. Tuulikin näyttökoe (eli kolmen koon koe). Mitä tarkoittavat nämä kolme k-kirjainta?
4. Toljanteri lukee kasvatusopasta. Mitkä kolme sanaa lukevat kirjan kannessa?
5. Pöytätapasanontojen ensimmäinen pykälä?
6. Montako mantelia Selma laittoi Toljanterin puurolautaselle? (vastaus numerona)
7. Montako kopiota Toljanteri onnistui itsestään tekemään? (vastaus numerona)
8. Kun pukki on pukeutuneena poliisiksi, mikä esine hänellä on kädessään?
9. Toljanteri lukee tietokoneen paksua käyttöohjekirjaa. Mitä lukee tämän paksun oppaan kannessa?
10. Montako desilitraa siirappia kuuluu piparkakkujen ohjeeseen? (vastaus numerona)
11. Jaksossa jossa joulupukki urheilee, mikä numero on hänen rinnassaan? (vastaus numerona)
Syötä vastaukset yhtenä pötkönä (ilman pillkuja / välejä) tarkistimeen niin saat kätkön koordinaatit.
Voit tarkistaa pulman ratkaisun
certitude:lla.