Juurakkolaisten tuntemuksia omaa saarta ja yhteisöä kohtaan kuvaa Veikko Ohinmaan sanoittama Laulu Juurakolle.
1.
Kuten karhu hangen alla
uinuu saari Juurakon.
Kaamoskauden lumivällyt
kätkee saaren aution,
kunnes kevät kujeillansa
silmusilmät avaa,
viherluontoelämyksen
kevätaika takaa.
Rantamilla sinilaine
jäitä helskytellen
veneilylle, uimasille
haastaa houkutellen.
2.
Toisin oli ennen, sitä
vanhat vielä muistelee.
Hinaajat ja rahtihöyryt
muisteloissa huutelee.
Laitakarin sahan urut
huuteloihin vastaa,
hikiotsin Juurakon kun
väki puita lastaa.
Tanhuvilta lapsukaiset
koulutyöhön palaa,
vaikka mieli unelmien kesämaille halaa.
3.
Ahertaen kansa eli
sopuisassa saaressaan,
vaikka joskus myrskytuulet
toraakin toi tullessaan.
Vaan jos murhe mustasiipi
suruviestin kantoi,
yhteishenki kärsiville
lievennystä antoi.
Kiitollisna muistelkaamme
Juurakkoa tässä.
Muistojen ei somempaa
lie paikkaa elämässä.
4.
Hyljättynä horrosunta
uinuu saari Juurakon.
Raatajat sen rantamilta
muilla mailla nyt jo on.
Pytingit niin uljaat ennen
muistoja on vainen.
Aika muuttuu, asiat ja
asuinseutu mainen.
Kivijalkaraunioita
luonto itse puree,
elämä on ankeata, jos
suotta sitä suree.
5.
Ihastellen haluaisin nähdä
synnyinsaaren sen.
Ehkä sieltä elon mahlaa
saisin vielä tilkkasen.
Lauleskellen istahtaisin
raunioille kodin,
josta pitkän harppaukseni
maailmalle otin.
Silmäni kun ikiuneen
jossain joskus suljen,
muistojeni Juurakossa
riemumielin kuljen.