Kytäjoki saa alkunsa Kytäjän-Usmin ylänköalueen suurista järvistä. Kytäjärven säännöstelypadolta joki virtaa noin 8 km matkan liittyen Vantaanjokeen Hyvinkään länsipuolella.
Vedenkorkeus vaihtelee paljon vuodenaikojen ja sateiden mukaan. Matkalla voi olla esteitä, kuten kaatuneita puita, jotka pitää ylittää, alittaa tai kiertää rannan kautta, niinpä ihan juuri aloittaneelle melojalle tätä reittiä ei suositella. Suosittelemme kätköjen hakemista numerojärjestyksessä, näin etenet myötävirtaan.
Varaa reitin melomiseen ainakin 6 tuntia aikaa. Ota mukaan juotavaa, eväät, säänmukainen vaatetus ja kaveri tai useampikin, porukalla homma on mukavampaa ja turvallisempaa. Siltojen kohdalla kannattaa pitää jaloittelutauko, sillä suurimmalla osaa matkasta jokiuomasta rantapenkalle kipuaminen on työlästä. Kätköt ovat joenrannan puihin narulla ripustettuja PET-putkiloita. Tästä poikkeavat kaksi kätköä, jotka ovat sillan alla, ja saavutettavissa helposti myös maitse. Kätköihin yltää kanootista, mutta koska vedenkorkeus joessa vaihtelee, varaa mukaan vaikkapa roskapihdit, joilla ripustusoksaa voi kevyesti taivuttaa.