Kokoonnutaan kirkkokentällä Johannes Virolaisen muistomerkin huudeilla juttelemaan kaikenlaisista isistä, omista isistä, bonus-isistä ja isoisistä. Kenties isä on kätköilijä, niinpä sitten myös kätköilyjuttuja kuten miten isä opetti kiipeilemään tai onko hauskoja vai peräti noloja juttuja!

Minulla oli turvallinen ja huolehtivainen isä. Koulukaverit sanoivat, että isäni hemmotteli minua. No ehkä pikkusen, isä kuskasi minua kouluun ja haki myös, jos pakkasta oli -15 tai enemmän. Ehkäpä jo tuolta juontaa, ettei talvikätköily ole minun juttuni! Äitikin joskus toppuutteli isää, mutta isällä oli vastaus valmiina "tyttö palelee". Isä opetti minut myös pahoille tavoille käydä kahviloissa. Tosin ne olivat siihen aikaan savuisia baareja, mutta olivatpahan jänniä paikkoja pikkulikalle, alle 10-vuotiaalle juoda kahvia possumunkin kera ja kuunnella miesten juttuja. Kuvassa isästä oli tullut vaari, ja hänellä oli sylissään ensimmäinen lapsenlapsensa. Aina kun katson tätä kuvaa, minulla läikähtää sydämessäni lämpimästi ja rupeaa hymyilyttämään "niin isä oli just tommonen, lempeä ja lämmin ihminen".

Minä sain pitää ihanan isäni 31 vuotta. Tänään sytytän kynttilän hänen haudalleen, joka sattuu olemaan myös hänen kuolinpäivänsä. Käyn vielä munkkikaffeilla vaikkei niitä savuisia baareja enää olekaan. 

Kirkonmenot ovat ohi, niin uskoisin kiekollisia parkkipaikkoja löytyvän kirkkokentän ympäriltä.

T e r v e t u l o a !