Tämä on maakohde, earthcache. Maakohteessa ei ole kätköpurkkia. Voit kirjata käynnin, kun olet tutustunut kohteen geologiseen opetukseen ja suorittanut kätkökuvauksen tehtävät. Vastauksesi lähetät helpoiten viestikeskuksen kautta. Kun olet vastannut kysymyksiin, voit merkitä kohteen löydetyksi. Kätkön omistaja on yhteydessä jos vastauksien kanssa on ongelmia. Ellet ehdi heti lähettämään vastauksiasi, voit kirjata ”noten”. Lokit jotka eivät täytä vaatimuksia poistetaan.
Tehtävät ja kysymykset:
- Mitä kiveä kallioseinämät ovat? Mikä on tyypillistä tälle kivilajille? Voit myös tutkia asiaa esim. WP1:ssä, jos valo rotkossa ei ole riittävä.
- Miten luulet rotkon syntyneen? Miten perustelet tämän?
- Kun tutkit maastoa alueella, mistä suunnasta arvelet jäätikön tulleen. Perustele vastauksesi
- Ota kuva niin että esimerkkikuvassa näkyvät 3 kiveä ja kätköilynimimerkkisi näkyvät kuvassa. Liitä kuva lokiisi. Mallikuva alla
- Ota maisemakuva kallion päältä, liitä kuva lokiisi.
Mitä täältä löytyy?
Ruskiakallion rotko löytyy Kimonkylästä. Ruskiakallion kiilamainen rotko on näyttävä, luonnon muovaama rakorotko. Rotko on useita kymmeniä metriä pitkä ja se kapenee loppua kohden Rotkoa ympäröivät jylhät, pystysuorat kallioseinämät. Rakorotkot ovat maanjäristysten tai jäätikön toiminnan avaamia syviä ja kapeita halkeamia.
Huomioithan, että rotkossa on hyvin kostea ja kylmä ilma, ja kallio on liukas. Rotkon pohjalla on vaihtelevasti vettä, kahluuvarusteet tulevat tarpeeseen. Pohjalla on myös kiviä sekä oksia ynnä muuta sinne kertynyttä materiaalia. Vierailijoita kehotetaankin noudattamaan varovaisuutta rotkossa ja kalliolla liikkuessa. Suosittelen ettei rotkoon mentäisi yksin.
Rotkossa liikkuu myös muun muassa lepakoita ja hämähäkkejä, ethän häritse niitä liikkuessasi alueella.
Rotkot ja kuilut
Metsälaissa rotkolla tarkoitetaan jyrkkäpiirteistä, kapeahkoa kallioperän ruhjemuodostumaa. Kuru on puolestaan loivapiirteisempi kallioperään tai kivennäismaahan uurtunut jyrkkäreunainen laakso. Molempien syvyys on yleensä vähintään kymmenen metriä.
Rotkot ovat joko mannerjään sulamisvesien kuluttamia uomia kallioperän heikkousvyöhykkeessä tai maanjäristysten aiheuttamia halkeamia.
Kallion heikkous-vyöhykkeeksi kutsutaan rikkonaisen ja löyhän kallion muodostamaa, ympäristöään heikomman kallion osaa. Kallioperä tällä alueella on hyvin rikkonaista, joten vesien on ollut helppo kuluttaa uomiansa siihen.
Lohkareiden kivilajit edustavat lähialueen kallioperää, ja ne ovat kulkeutuneet paikalleen jäätikön kuljettamana vain lyhyen matkaa. Lohkareet ovat hajonneet jäätikön kuljetuksen aikana ja sen jälkeen.
Toistuvat jäätiköitymiset ovat kuluttaneet ympäristön rikkonaisemmat kallioalueet. Seinämiin muodostutuneet kalliolipat ovat syntynyt kun niiden alla olevan kivimassa on romahtanut alas jäiden aiheuttaman kulutustyön vaikutuksesta.
Subglasiaalinen uoma tai -kuru on jäätikön alisen sulamisveden moreenissa tai kalliossa aiheuttama kulutusmuoto. Niitä syntyy mannerjäätikön tai vuoristojäätikön peittämillä alueilla, missä sulamisvedet pääsevät virtaamaan jäätiköiden alla. Ne paljastuvat näkyville jäätikön sulettua pois. Suomessa tällaiset uomat ja kurut ovat syntyneet viimeisen Veiksel-jääkauden loppupuolella.
Uomat muodostuivat jäätikön alaisen veden aiheuttaman eroosion seurauksena. Uomat toimivat jäätikön alaisina valumaväylinä, jotka kuljettivat suuria määriä sulamisvettä. Niiden poikkileikkauksissa on jyrkät seinämät, ja niiden tasainen pohja on tyypillistä jäätikön eroosiolle.
Jäätikköeroosio tapahtuu pääsääntöisesti kolmella eri tavalla.
Sulanut vesi jäätyy uudelleen kivien ympärille ja halkeamissa. Kun jää liikkuu eteenpäin, kalliosta irtoaa kiviä. Jäähän kiinnittyneet kivet raapivat kalliota jään liikkuessa kallionseinämää pitkin, tehden uurteita. Halkeamiin päätynyt vesi laajenee jäätyessään ja suurentaa halkeamaa. Lopuksi halkeama saa kappaleen seinämää irtoamaan.
Paine jäätunneleissa saattaa painaa sulamisvettä hyvinkin vauhdikkaasti eteenpäin ja veden virtaus tempaa mukaansa routaisesta maankamarasta irti sulanutta maa-ainesta ja kiviä. Uoma syntyy veden ja irronneen maa-aineksen yhteisvaikutuksesta, kun se hioo syvenevästä uomasta pois aina uusia kerroksia. Jos tunnelissa virtaava jäätikköjoki on pitkäikäinen, tavoittaa eroosio lopulta kallioperän. Kallion rikkinäinen pintakaan ei kestä jäätikköjoen eroosiota, vaan siitä irtoaa pintakalliota pois ja vasta ehjä kallio voi pysäyttää eroosion.
Jää voi kuljettaa isojakin lohkareita pitkiäkin matkoja, näin ns. siirtolohkareet kulkeutuivat jään mukana.
Mannerjään liike
Mannerjään etenemissuunnan pystyy arvioimaan tarkastelemalla ympäristöä. Etenemissuunnan vastakkaiselta puolelta löytyy usein niin sanottu suojasivu. Suojasivu on jyrkkä lasku, joka on säästynyt jään liikkeen aiheuttamalta kulutukselta toisin kuin tulosuunnan loiva ja sileäksi hioutunut silokallio.
Kivestä
Graniitti kuuluu jähmettyneisiin kivilajeihin eli magmakivilajeihin ja niiden alaryhmään syväkivilajit. Graniitti on felsinen kivi. Se on syntynyt intrusiivisesti hitaasti jäähtyvissä magmapesäkkeissä syvällä maan kuoressa. Hitaan jäähtymisen takia mineraalit ovat ehtineet järjestäytyä ja muodostaa suurehkoja, silmin havaittavia kiteitä. Graniitti koostuu kvartsista, kiilteestä, maasälvästä ja joskus myös sarvivälkkeestä, jotka voidaan erottaa rakeina kiven pinnassa.
Rapakivi on karkearakenteinen graniitin muunnelma. Rapakivigraniitille luonteenomaisia ovat 2 – 5 cm:n läpimittaiset pyöreähköt, rusehtavat alkalimaasälpähajarakeet eli -ovoidit, joita ympäröi vaalea (harmaa tai valkoinen) plagioklaasimaasälvästä koostuva kehä. Tätä kutsutaan rapakivirakenteeksi.Jos rapakivirakenne on hyvin kehittynyt, kutsutaan rapakivigraniittia viborgiitiksiKaikissa rapakivigraniiteiksi luettavissa graniiteissa ei alkalimaasälpäovoideja kuitenkaan ole. Mikäli ovoideista puuttuvat plagioklaasireunukset kokonaan tai suurimmaksi osaksi, on kyseessä pyterliitti
Gneissi on metamorfinen kivilaji. Se muodostuu toisen alkuperäisen kiven, joko magmakiven (ortogneissi) tai sedimenttikiven (paragneissi), muuttuessa korkeassa paineessa ja lämpötilassa. Vuorten poimutuksen yhteydessä korkeassa lämmössä ja kovassa paineessa graniitti muuttuu gneissiksi.
Gneissi koostuu yleensä maasälvästä, kvartsista ja pienemmästä määrästä kiillettä. Kiven väri riippuu sen sisältämistä mineraaleista. Gneissillä on selkeä yhdensuuntainen rakenne ja se eroaa siten graniitista.
Detta är en Earth-cache. Det finns ingen fysisk gömma på platsen. Du kan logga ditt besök när du har bekantat dig med den geologiska beskrivningen och genomfört uppgifterna i beskrivningen. Det enklaste sättet att skicka dina svar är via message center. När du har svarat på frågorna kan du logga eart-cachen. Cache ägaren kontaktar dig, om det är problem med svarena. Om du inte har tid att skicka dina svar direkt kan du skriva en "note". Loggar som inte uppfyller kraven kommer att raderas.
För att logga cachen måste följande frågor besvaras och villkor uppfyllas:
-
Vilken typ av sten är bergväggarna? Vad är typiskt för den här typen av sten? Du kan också studera detta i WP1, till exempel om ljuset i ravinen inte är tillräckligt
-
Hur tror du att ravinen bildades? Hur motiverar du detta?
-
När du undersöker terrängen i området, från vilket håll tror du att glaciären kom? Motivera ditt svar.
-
Ta en bild så att de 3 stenarna som visas i exempelbilden och ditt geocaching namn syns i bilden. Lägg till bilden i din logg. Exempelbild under
-
Ta en landskapsbild från toppen av klippan, lägg till bilden i din logg
Vad hittar du här?
Ruskiakallio klyfta ligger i Kimonkylä. Ruskiakallios kilformade klyfta är en spektakulär, naturligt formad klyfta. Klyftan är flera tiotals meter lång och smalnar av mot slutet. Klyftan är omgiven av karga, vertikala klippväggar. Klyftorr är djupa och smala sprickor som bildats av jordbävningar eller genom glacial aktivitet.
Observera att luften i klyftan är mycket fuktig och kall, och berget är halt. Det finns varierande mängder vatten på bottnen av klyftan, så vadutrustning behövs. Det finns också stenar, grenar och annat ansamlat material på bottnen. Besökare uppmanas att vara försiktiga när de rör sig i klyftan och på klippan. Jag rekommenderar att du inte går in i klyftan ensam.
Det finns bl.a. fladdermöss och spindlar här, stör dem inte när du rör dig i området.
Klyftor och raviner
I skogslagen avser en klyfta en brant, smal fördjupning i berggrunden. En ravin är däremot en mer flack, brant dalgång uthuggen i berggrunden eller mineraljorden. Båda är vanligtvis minst tio meter djupa.
Raviner har bildats när smältande is rivit bort stenblock i en svag berggrundszon eller sprickor orsakade av jordbävningar.
Bergets svaghetszon är den del av berget som har sprickor och löst stenmaterial och är svagare än omgivningen. Berggrunden i detta område är mycket trasig, så det har varit lätt för vattnet att tränga in i berget.
Stenblockens bergarter representerar berggrunden i närområdet och de har transporterats till sin plats av glaciären endast en kort sträcka. Stenblocken har gått sönder under och efter transporten.
Då isen kommit och gått upprepade gånger, har den tärt på de bräckligaste områdena i berget. De utskjutande klippavsatserna har bildats då den under liggande stenmassan har vittrats sönder av ismassorna och kollapsat.
En tunneldal är en dalgång som bildats under glaciären av smältvatten i berg eller morän. Tunneldalar skapas i områden som täcks av kontinentala glaciärer eller bergsglaciärer, där smältvatten kan rinna under isen. De blir synliga efter att glaciären har smultit. I Finland skapades sådana bäddar och raviner i slutet av den senaste istiden.
Tunneldalar bildades genom subglacial erosion av vatten och fungerade som subglaciala dräneringsvägar som bar stora volymer smältvatten. Deras tvärsnitt uppvisar branta flanker liknande fjordväggar, och deras plana botten är typiska för subglacial glacialerosion.
Glacialerosionen har tre huvudtyper
Glacial abration är nötning orsakad av stenar som frusit fast i isen som rör sig. Stenarna skrapar bergsväggen och nöter den. Plocking uppstår när isen ryser fast runt stenar och block och river dem med sig när isen rör på sig. När smätvattnet fryser pånytt i bergssprickor, utvidas vattnet som fryser. Isen får sprickan att bli större och till slut lossnar en bit av berget.
Trycket i istunnlarna kan pressa fram smältvattnet mycket snabbt, och vattenflödet drar med sig jord och stenar från den frostiga marken. Bergets spruckna yta kan inte stå emot glaciärälvens erosion, utan ytberget avlägsnas tills det intakta berget kan stoppa erosionen.
Flyttblock (erratiska block) är stora stenblock som blivit transporterade med hjälp av is bland annat under istiden. De kan ha förflyttats långa sträckor.
Inlandsisens rörelse
När inlandsisen började smälta, bildades smältvatten under isen. Isen blev mer instabil och rörlig. Isen började röra sig och slipade under sin färd stötsidan samtidigt som trycket spräckte hällen på läsidan. När smältvatten rann ner i sprickorna och sedan frös till is frostsprängdes hällen och läsidan blev skrovlig.
Om bergarter
Granit är en typ av magmatisk bergart, och en undergrupp av djupbergarter. Granit är en felsisk bergart. Den bildades i långsamt avsvalnande magmapooler djupt nere i jordskorpan. På grund av den långsamma avsvalningen har mineralerna haft tid att organisera sig och bilda större, synliga kristaller. Granit består av kvarts, glimmer, fältspat och ibland hornblende, vilka kan urskiljas som korn på bergets yta.
Rapakivi-granit är en grovkornig variant av granit. Rapakivi-granit kännetecknas av runda, rödaktiga alkaliska fältspatkorn med en diameter på 2-5 cm, d.v.s. äggformade, omgivna av en blek (grå eller vit) ring av plagioklasfältspat, ovoider . Detta kallas rapakivi-struktur. Om rapakivistrukturen är väl utvecklad kallas rapakivigraniten viborgit. Men inte alla graniter som klassificeras som rapakivi-graniter innehåller alkaliska fältspatovioider Om plagioklas-ringarna saknas, helt eller mestadels, runt ovioiderna kallas stenen för pyterlit.
Gnejs är en metamorf bergart. Den har bildats genom omvandling av en annan ursprunglig bergart, som kan vara antingen en magmatisk bergart (ortognejs) eller en sedimentär bergart (paragnejs) som har omvandlats under höga tryck och temperaturer. Under orogenesen ( bergskedjeveckningen) omvandlades granit till gnejs
Gnejs är vanligtvis uppbyggd av fältspat, kvarts och en mindre del glimmer. Färgen på bergarten beror på de mineral som ingår. Gnejsen har en tydlig parallellstruktur och skiljer sig därigenom från granit.
Lähteet/Källor:
Wikipedia
https://www.nrm.se/
https://kaiva.fi/geologia/kivilajit-ja-malmien-synty/kivilajien-jaottelu-ja-syntytavat/
https://www.geologia.fi