Kimi ja lukitun arkun salaisuus
Olipa kerran pieni norsu nimeltä Kimi Kärsä, joka asui metsäisessä laaksossa ystävänsä nokkelan siilin kanssa. Siilin nimi oli Antti Kelmu. Kimi oli tunnettu seikkailunhalustaan – ja siitä, että hänellä oli tapana pukeutua hassusti. Hänen lempivaatteensa olivat juhlauikkarit, joita hän käytti säällä kuin säällä. Ne olivat kirkkaanpinkit, täynnä värikkäitä pilkkuja ja pieniä helmiä.
Eräänä päivänä, kun kylmän ilma viima puhalsi laaksoon ja kaikki muut käpertyivät viltteihin, Kimi ilmoitti Antille:
— Tänään lähdetään etsimään vanhaa metsän aarretta!
— Tässä säässä? Sinä olet melko pahvi, Kimi, naurahti Antti. — Ja vielä juhlauikkareissa?
— Rohkeus ei kysy säätä eikä vaatetta! vastasi Kimi ja heilautti kärsäänsä kuin lippua.
Kaksikko vaelsi läpi tuulen ja lumen, kunnes löysi sammaleen peittämän arkun keskeltä vanhaa metsää. Se oli vanha ja ruosteinen, ja siinä oli suuri lukko.
— Katso tätä lukkoa! Me tarvitsemme avaimen! huudahti Antti.
Mutta Kimi oli jo työntänyt kärsänsä maahan ja kaivoi esiin pienen metallinpalasen.
— Tämähän näyttää… avaimelta?
Ja se tosiaan oli! Kimi työnsi avaimen lukkoon – klik! – ja arkku aukesi naristen. Sen sisällä oli aarteita: kultakolikoita, vanhoja koruja, ja… kasa muovikelmuun käärittyjä vanhoja kirjeitä.
— Mikä kumma tämä on? ihmetteli Antti.
He avasivat yhden kirjeen. Se oli vanhan tutkimusmatkailijan kirjoittama ja kertoi, kuinka hän oli pelastautui tulvasta ja kätkenyt aarteensa metsään.
— Tämä on uskomatonta! huudahti Antti.
Juuri silloin tuuli yltyi ja lumi alkoi pyryttää kovemmin. He päättivät palata kotiin aarteineen, kelmuineen ja kirjeineen, mutta nyt he tiesivät: seikkailu voi alkaa vaikka kylmässäkin, kun on hyvä ystävä, vähän hulluutta – ja tietenkin juhlauikkarit.
______
Seitsemän oikeaa kirjainta tsekkeriin:
Voit tarkistaa pulman ratkaisun
certitude:lla.
Kätkössä on leimasin, ethän vie sitä mukanasi!