haksu10: Kiitokset MeRe:lle kätköpurkin siivoamisesta maastosta! Kätkö pääseekin viimein arkistoon.
Vaikka erityisesti vanhempia kätköjä koitan pitää hengissä, niin tämän kätkön osalta siihen ei enää ollut mitään edellytyksiä. Omat loggaukseni vuosien varrelta kertookin paljon muutoksesta, mikä täällä paikalla on tapahtunut. Koitin muotoilla tämän pulinan siten että siitä tajuaisi etten paljon puhutusta maaston kulumisesta syytä kätköilijöitä taikka pidä asiaa täällä perusmaastossa huonona, vaan kyse on luonnollisesta vuosien aikana tapahtuneesta muutoksesta.
Piilotusajankohtana vuonna 2006 ranta oli uinuva eikä sinne vienyt mitään kunnollista reittiä. Kätkölle ei ollut vaikeuksia löytää paikkaa kun kantoja oli rinne väärällään. Mutta maailma muuttuu ja niin myös tämä paikka. Kun kätköllä käy väkeä niin polku alkaa muodostumaan. Sitten polun huomaavat myös muut alueella liikkuvat ja alkavat käyttää sitä... ja lopputuloksena sitten on syntynyt uusi reitti kulkea luonnon helmassa.
Vuoden 2011 loppupuolella purkki oli kadonnut, mitä suuresti ihmettelin kun uinuvasta paikasta on kyse. Kun keväällä 2012 sitten menin uutta purkkia viemään niin tajusin ettei enää puhuta uinuvasta paikasta vaan rantaan ja sen ympäristöön oli syntynyt oikea polkuverkosto ja todennäköisesti ranta sekä lähitienoot olivatkin muuttuneet uinti- ja oleskelualueiksi.
Purkille ei enää ollutkaan hyviä kätköpaikkoja lähellä rantaa, edes pieniä kuusia ei rannan läheisyydessä kasva. Kauemmaksi koskemattomalle alueelle ei purkkia viitsinyt sijoittaa koska olisi kadonnut se viimeinenkin side uimarantaan. Samoin sillä hetkellä koskematon alue olisi myös saanut polun ja taas purkki olisi ollut keskellä kansainvaellusta.
Paras ja oikeastaan ainoa vaihtoehto olikin lahonnut kanto polun vieressä. Aluksi kävijät löysivätkin purkin ongelmitta mutta sitten alkoi olemaan ongelmia ja kävijä viestitti ettei kannosta enää oikeastaan voinut puhua. Kätköilijöiden käydessä kannosta on aina irronnut materiaalia, muut paikalla kulkijat ovat voineet potkaista polun vieressä ollutta kantoa, lapset juosta yli jne. Kun kanto on kulunut loppuun on sitten varmasti yhä useampi huomaamatta kävellyt jäännösten yli ja purkki lienee ollut jo "maahan haudattu" piilotukseltaan.
Toki tätä purkkia on usein miettinyt ja mitä voisi asialle tehdä. Mutta kun mitään järkevää ei ole keksinyt on täytynyt olla vain tekemättä mitään. Aiemman uudelleenpiilotuskerran perusteella kun tiesi että turha lähteä paikan päälle palloilemaan kuvitellen että taikasauvalla saisi uuden hyvän paikan kätkölle, saati että oikeat koordinaatit saisi mitattua vanhuuttaan jo kiukuttelevalla gepsillä.
Niinpä lopulta oli pakko todeta että ainoa järkevä ratkaisu on arkistointi. Kiitokset kätköllä kävijöille ja pahoittelut loppuvaiheen hankalasta löydettävyydestä!