Suuri, syvä, pitkä ja kapea Suontienselkä eli Suonteen järvi ulottuu lähes Suonenjoen keskustaan saakka. Sen pohjoispäästä lähtee Suonenjoki Iisveden järveä kohti. Jokisuusta ja Siioninsillasta parin sadan metrin päähän lännen suuntaan jää Valkeisenlammesta maakannaksen erottama Soitunlahti.
Näitä vesistöjä pitkin saapuivat aikoinaan Etelä-Savosta paikkakunnan ensimmäiset vakituiset asukkaat. Näissä vesiuomissa on kulkenut Suomen ensimmäinen valtiollinen raja, Pähkinäsaaren rauhan raja. Vuonna 1889 valmistunut Savon rata kulkee kymmeniä kilometrejä lähellä Suonteen rantaa.
Nykyään Soitunlahdessa on Suonenjoen Latu ry:n hoidossa oleva talviuintipaikka. Paikalla on lämmin pukukoppi, laiturilla sulatusmatto ja avantoa auki pitävä pumppu.
Soitunlahdesta lähtee talvisin Tenhanniemen laavulle 5,6 kilometrin luistelu- ja hiihtoura. Hyvällä säällä kevättalvella rannasta lähtee paljon ulkoilijoita kohti Suonteen selkää ja Tenhanniemeä.
Saat auton helposti parkkiin aivan kätkön läheisyyteen, mutta jätä se kuitenkin jonkun matkan päähän, ettet herätä liikaa huomiota. Paras tapa lähestyä kätköä on mennä "muina miehenä" istuskelemaan penkille maisemia ihaillen, varsinkin silloin kun rannassa on muita ihmisiä. Vesisateella tai muutoin huonolla säällä se on tietysti huono taktiikka, mutta silloin ranta on oletettavasti muutoinkin tyhjä.