[FIN] Tämä virtuaalikätkö esittelee Lapin Kummituskämpän sekä Saariselän hienoja maisemia. Paikalle on lyhyt kävelymatka Saariselän matkailukeskukselta, jonne voit saapua omalla autolla tai julkisilla. Kävelyreitit ovat hyväkuntoisia ja käytettävissä ympäri vuoden, lumitilanne huomioiden. Kummituskämpällä on avotakka ja läheisestä vajasta löydät polttopuita, joten paikalla voit paistella vaikka makkarat. Kummituskämpällä kerrotaan kummittelevan – tämän asian voit käydä itse selvittämässä!
Tarina kummituskämpästä kertoo seuraavaa: (Vesa Luhta, tiivistelmä Saariselkä Nyt! Sydäntalvi 2012. lehdestä)
Metsähallitus siirsi vuonna 1997 Kummituskämpän nimen saaneen Karvaselän autiotuvan Saariselälle nykyiselle paikalleen päivätupakäyttöön. Se oli alunperin toiminut Kittilän postipolun etappitupana, mutta maantien valmistuttua Kittilään 1970 se oli autotien varressa olevana muuttunut rymypaikaksi, ja katsottiin aiheelliseksi purkaa. Paikalle oli rakennettu jo 1840-luvulla kaksihuoneinen kievari kulkumiehiä varten. Matkailijoiden vähyyden vuoksi kievarinpito ei kannattanut. Jo 1880-luvulta eteenpäin oli kämppä autiona. Siinä yöpyivät satunnaiset matkamiehet ja postinkantajat, ja siinä saattoivat talvehtia myös metsissä asustelleet ja rosvoina pidetyt kukin vuorollaan. Sotien alla tupa kuitenkin paloi. Vanhan kämpän paloturvallisuus petti savupiipun halkeamasta. 1940-luvun lopulla tilalle rakennettiin uusi yksihuoneinen kämppä, joka siis siirrettiin myöhemmin Saariselälle. Kummittelun olisi luullut loppuvan uuden kämpän myötä, mutta kummitus tuntuikin siirtyneen uuteen kämppään. . .”
[FIN] Kätkön logataksesi sinun tulee ottaa paikalla kuva, jossa näkyy sekä Kummituskämppä, että myöskin kyseinen päivämäärä valitsemallasi tavalla toteutettuna. Jos loggaat kaverin kanssa samalla kuvalla, niin ilmoitathan omassa logissasi kenen kanssa kävit kätköllä. Päivämäärä tulee kuvata mukaan kuvaan paikanpäällä, ei lisätä sitä kuvankäsittelyohjelmalla jälkikäteen. Voit kirjoittaa päivämäärän lapulle tai voit raapustaa sen vaikka tikulla tuohenpalaan, mitä enemmän mielikuvitusta käytät sitä parempi. Sinun ei tarvitse itse olla mukana kuvassa, vaan se on täysin vapaaehtoista. Kuvassa saa myös näkyä kummitus!
Liitä kuva loggaukseesi, kiitos.
HUOM! Näiden ohjeiden vastaiset loggaukset poistetaan, joten luethan ohjeet tarkasti.
[ENG] This virtual cache is presenting the Ghost Cabin ”Kummituskämppä” of Lapland, and also the great nature views of Saariselkä. It is a short walk here from the Saariselkä holiday resort, where you can arrive by your own car or a public transportation. The paths are in good shape and you can use them all year round, figure on the snow situation. The Ghost Cabin has an open fireplace and nearby is a shed full of firewood, so you can make some food there too.It is said that there are ghosts in the cabin – this you can find out yourself, if you wish!
[ENG] To log the cache you should take a picture, where there is shown the Ghost Cabin and also the date. You can choose the way to realize this task. If you log this with the same picture with your friend, then please tell the name of your friend in your own log. You must take also the date in the picture there on the location, not to add it to the picture later with image processing software. You can write the date into a paper or carve it to the wood if you want, the more you use your imagination the better! You don’t have to be in the picture, it is totally voluntary. There can be a Ghost in the picture, too!
Attach the picture in your log, thank you.
NOTICE: All logs against these guidelines will be deleted, so please read the instructions carefully.
-----
Virtual Rewards 2.0 - 2019/2020
This Virtual Cache is part of a limited release of Virtuals created between June 4, 2019 and June 4, 2020. Only 4,000 cache owners were given the opportunity to hide a Virtual Cache. Learn more about Virtual Rewards 2.0 on the Geocaching Blog. https://www.geocaching.com/blog/2019/05/introducing-virtual-rewards-2-0/