Saivaara (pohjoissaameksiČáivárri) on Enontekiöllä Suomessa sijaitseva tunturi, jonka pahtareunainen silhuetti kohoaa 830 metrin korkeuteen merenpinnasta Porojärven laakson eteläpuolella. Erikoinen Saivaara on maassamme ainutlaatuinen eroosiojäännös ja Kaledonidien vuoriston muinaista helmaa. Saivaaran pahdoista on luettavissa samat muinaiset merenpohjaan syntyneet kivilajit kuin Kaledonidien reunavyöhykkeen pahdoista.
Saivaara on saamelaisten vanha pyhä tunturi. Saivaaran huipulla onPentti Papinahon tekemä presidentti Urho Kekkosen 80-vuotissyntymäpäivän kunniaksi kiinnitetty muistolaatta. Kekkonen hiihteli usein kevättalvella Porojärven maastoissa. Saivaaran länsipuolelta kulkee Kalottireitti, Kilpisjärveltä-Haltille johtava osuus. Ainoa noususuunta laelle on itärinteeltä, muualta ei mitään mahdollisuutta nousta, pystysuorien reunojen ympäröidessä lakea muilta suunnilta. Laelta katsottuna pohjoisen suunnalla lähellä on Annjalonjin pahta, luonnonsuojelualue, joka on kaunis, mutta ei kuitenkaan Urtaspahdan veroinen näky. Kauempana pohjoisessa näkyy Halti (Haltin rinteessä Suomen korkein kohta 1324m) ja Ridnitsohkka (Suomen korkein tunturi+laki 1317m) Luoteessa voi ihastella Kovddoskaisin (1240m. 3. korkein tunturi Suomessa) uljasta profiilia.
Meekonjärven autiotupa, jossa on yöpymismahdollisuus 6:lle henkilölle, on lähes Saivaaran juurella, sieltä katsottuna saivaaran siluetti kohoaa upeasti ympäröivästä maisemasta. Pihtsusköngäs 17m. korkea putous, löytyy myös kalottireitin varrelta, johon kannattaa käydä tutustumassa samalla reissulla.
Suosittu lähtöpaikka maisemien ja reitin puolesta lähtee Norjan puolelta Didnujoelta (n.15 km Kilpisjärveltä Skibotniin päin), sieltä löytyy myös ilmainen pysäköintialue muutamalle autolle.
Käsivarren erämaa-alue on luonnonsuojelualuetta.
Ohjeita käsivarren erämaa-alueella liikkumiseen löytyy linkin takaa. https://www.luontoon.fi/kasivarsi/nahtavyydet
TEHTÄVÄ: Ota kuva itsestäsi, nimikyltistäsi tai jostain muusta henkilökohtaisesta asiasta Urho Kekkosen muistolaatan luona ja liitä se loggaukseesi, kasvojen ei tarvitse näkyä. Kuvattomat loggaukset tullaan poistamaan.
Virtual Rewards 2.0 - 2019/2020
This Virtual Cache is part of a limited release of Virtuals created between June 4, 2019 and June 4, 2020. Only 4,000 cache owners were given the opportunity to hide a Virtual Cache. Learn more about Virtual Rewards 2.0 on the Geocaching Blog.